Pientä tuokiokuvaa eilisillasta: hyvin, hyvin väsynyt Welhotar laatii mausteista tipu-vihannespataa evääksi loppuviikoksi. Heittelee sekaan kourallisittain mausteita, muistaa vihannekset ja tipun (on jopa sulattanut broiskupaketin) ja keittelee hetken tyytyväisenä. Maistaa apetta ja huomaa, että joku pieni kirpsakka tekisi terää. Kaivelee jääkaappia ja huomaa muutaman oviilin vielä pitävän majaa purkin pohjalla, 6 – 7, kpl ja päättää heittää nekin mukaan. Lirauttaa vedet pois purkista, ottaa  oviilit kouraansa, heittää ne itsekään huomaamatta muhivan tiskin joukkoon ja purkin perään. Sitten sekoittelee pataa ja ihmettelee, että hävisivätpä ne muutamat oviilit sinne täysin näkymättömiin. Lisää vielä reippaasti sitruunaa keitokseen, kiehauttaa sen valmiiksi ja jättää odottamaan. Keittelee riisin valmiiksi ja suunnittelee maistavansa pikkuisen, ovatko maut kohdallansa. Ottaa pari lusikallista riisiä sekä kauhallisen kastiketta kuppiin jäähtymään. Maistelee ja ihmettelee edelleen, missä ovat oviilit. Kääntelee pataa ja lievän ahdistuksen vallassa saa päähänsä työntää kätensä tiskialtaaseen. Siellähän ne, oviilit. Jo hyvin lionneina tiskivedessä.... vähänkö otti päähän! Oma kiire ja törppöys sekä varsinkin oviilien puute padassa, ne olisivat sopineet siihen hyvin ,D Sitten alkoi naurattaa. Kun tiskasin, altaan pohjalta siis löytyi hyvin tiskattuja marinoituja tummia oviileja, sääli. Syytän armotonta väsymystä, joka alkaa taas iskeä tässä vaiheessa viikkoa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Syytän tässä myös jumalatonta särkyä, joka iski eilen. Poikkeuksellisen kovaa ns. jokapaikan  jomotusta, kunnon fibroa siis. Ai että, ketutti. En pystynyt oikein tekemäänkään mitään, kaikki sattui. Hätinään kävin Eestin Herkuissa hakemassa savuvalkosipulijuustoa ja adjikaa, vähän makeaakin ja no, sitä tummaa appelsiini-vihreä tee –suklaata.... Silti särki, jomotti ja juili – oikein pahasti! Tällaista se taas on, ei koskaan tiedä, milloin on ns. hyvä päivä ja milloin ei. Onneksi taksot edes olivat suht ajallaan, en paljoa joutunut odottelemaan ja seisoskelemaan. Kohdallani sairaskertomuksessa on taatusti lekurien salakoodi fibrolle ja sen kavereille: JPK ja VKV eli Joka Paikka Kipeänä, Vikaa Korvien välissä ,D Eipä näitä asioita taida oikein ymmärtää kuin toinen kaveri, jolla on myös fibromyalgia. Eivätkä aina hekään kaikki – tämä kun ilmenee kovinkin eri muotoisena ja luonteisena eri ihmisillä. Diagnoosista ei ole mitään hyötyä, ehkä jopa haittaa. Ainakin kun menet valittelemaan muita kipuja, ne helposti luokitellaaan fibroksi, vaikka kyse olisikin jostakin muusta. Yleislääkäreillä ei tavallisesti ole riittävästi tietoa asioista, vaikka omisarviskin kertoo etsineensä netistä faktaa *huokaus*, no joo. Siellä on pari siedettävän asiallista artikkelia sairaudesta, mutta on myös paljon paashaa. Särky tuntuu jatkuvan tänäänkin....

 

Varastolla oli onneksi eilen suht rauhallista. Nettailin siinä töiden välissä, kun työkaverikaan ei kaivannut apua. Mapittelin ja järjestelin papereita, se on hyvä välityö aina rauhallisena aikana ,D Tuleepa pidettyä nekin hommat hanskassa. Vieläkään ei mitään tietoa työsopparista tai Varastolla siis määräyskirjasta ensi vuodeksi. Ei silti, ei kukaan muukaan ole vielä omaansa saanut. Toivottavasti niitä nyt ei jömmailla kovin pitkään. Olen jo kertaalleen huomauttanut, että tarvitsen omani mahd. ajoissa, koska siitä pitää toimittaa jäljennös kuljetustukihakemuksen liitteeksi. Muutoin Welhotar ei enää pääse töihin... Syytä olisi siis kiirehtiä. Tsadin kiireet tuntien hakemuksen käsittely vie taas taatusti oman aikansa. Tuokaa minulle määräyskirja, pliiz!

 

Onneksi en ole suunnitellut tälle viikolle mitään liikunnallisia toimintoja, en edes viikonlopuksi. Vain normiroudaus lauantaina. Koivet ja muu särky on sitä luokkaa, että meikäläinen on melkoisen väsy ja kipeä. Siirrän suosiolla Hakiksen keikankin maanantaille, sitäkin pitänee vähän pohjustaa ensin. Pakko olisi kuitenkin käydä – mausteet ja tofu houkuttelevat taas, tapasin parikin kokeiltavaa tofureseptiä eilen visiteeratessani eri ruokablogeissa. Tekisi mieli päästä kokeilemaan, mieluummin heti.

 

Olen sentään jotakin oppinut parin vuoden aikana. Sen, että mikään ei välttämättä tapahdu heti eikä nopeasti – turha edes yrittää! Siitä seuraa yleensä vain lisää kipuja ja särkyä sekä muita hankaluuksia. Sen sijaan suunnittelen menoni ja liikkumiseni äärimmäisen tarkasti etukäteen, jopa hävettävän tarkasti. Mitä kautta minnekin kannattaa kävellä? Onko siellä portaita ja jos on, kuinka monta? Pääseekö jostain kämmäämään kuitenkin hissillä? Pääseekö taksolla aivan viereen? Kuinka paljon aikaa mihinkin pitää varata, ettei joudu odottelemaan, mutta on silti ajoissa paikalla? Tämä kuulostaa varmasti turhamaiselta, muutama askel sinne sun tänne, mutta säästää minut ehkä parin päivän kovemmilta kivuilta. Joten älkää ihmetelkö, jos joskus kyselen omituisia asioita joistakin paikoista, minne pitäisi päästä!

 

No niin, kohta mömelöt alkavat vaikuttaa. Nukuinkin äärihuonosti, kun koipia, olkapäitä, käsiä jne. särki kaikissa asennoissa. Argh! Lisäksi kissikin alkoi märinöidä suht aikaiseen.

 

---------------------------------

254944.jpg

 

Purrrrrrrrrrrmenta, kattiskat! Ai, ett taas laitetaa kaikki niinku mun piikkii. Mitä mä sille voin, ett ku mä kuulen, ett mami on hereill, mä ala pyydellä heekkui. Mä hiffaan heti, ku se vähänki on hereill, nimittäi. Se ei vaa tajuu! No, äske mä sain mun kalkonit ja hampulikaakit, maitonapikoit on vaa muutama, en saanu ku kaks. Mamill on taas koht asiaa kissikaakkikauppaa. Onneks ne taas viikonloppun käy hakees mulleki eväst. Eile saatii roipentelii, iha vähä. Siin oli jotai outoo maustett,  snadist vaa, mutt mami ei silti antanu sitä mulle paljo. Se on vähä liianki tarkka välill, ainaski mun miälest. Mutt sitt se taas kehu mua komeeks *krhm* ja paijatti ja rapsututti, pusuttiki, ku mä menin viakkuu. Mä tarviin kans mun annokse hellyyttä ja paijatusta joka ilta. Iha niinku safkaaki. Se on melkee yhtä tärkeet. Ei voi mennä goisii, jos ei sitä enne oo saanu paijatust. Jää semmone paijatusvajaus. Enkä mä tajuu, kuin joku kissi voi olla, jos ei se mami puhu sille ja paijata ja semmost. Ku mä oon kuullu, ett  jotkut mamit on semmosii.... ei kai? Eihä? Mein mami puhuu välill melkee jatkuvast mulle, ku se duunaa vaiks safkaa ja mä istun toss viäress päivystääs. Ja sitt sänkyss ku se paijattaa nii ni se kehuu mua samall kans. Mmmm. Siit tulee hyvä olo. Ja mä tykkäänki mamist. En kyll aina, se on liika tarkka välill. No mutt kummiskii. Ei se oo taaskaa saanu must sellasii fotoi, miss mä tekisin jotai. Se sanoo, ett ei aina voi laittaa goisimiskuvei. Laittaa sitt jotai muut...

 

2058604.jpg

 

Kliffaa päivää kaikill taas – goisimisii!

 

-----------------------------

 

Vincent, ihana nuppunenä, niiiiin kaunis ja tyylikäs, täysin mahdoton oranssi kissinrontti ,D

 

Päivän slogan: Jos minä olen kipeä, olen todella kipeä – jos olen ns. tavallinen, olen silloinkin tavallisesti kipeä.

 

Päivän biisi: Have You Ever Seen The Rain?

 

Luettua: Veikko Ennala – Elämään tuomittu; romaanit ja novelleja, toimittanut Tommi Liimatta. Kirja sisältää Ennalan keskeisen tuotannon, neljä kirjaa sekä runsaasti eri lehdissä julkaistuja novelleja. Ennalalla oli joidenkin mielestä kehno maine, myös kirjoittajana. Welhotar on toista mieltä, vahvasti. Ennala tiesi ja tunsi, mistä kirjoitti. Hänen oma elämänsäkään kun ei ollut kovin helppoa... Useat novellit käsittelevät pientä ihmistä, sitä pienintä, sorrettua, köyhää ja kaltoin kohdeltua, jonka puolella hän oli. Jotkin kirjoitukset olivat puolestaan aikanaan liian eroottisia, joidenkin mielestä. Hmph, nythän nuo asiat tuodaan julki jo lööpeissä tai hömppälehtien etusivuilla. Ennala oli tuottelias, toisinaan pakostakin – oli pakko saada *köh* juotavaa. Joukossa on kehnompiakin kirjoituksia eikä kaikki ole niin priimaa muutenkaan. Kuitenkin tässä on taas eräs kulttuuriteko julkaista tällainen kokoomateos, Welhotar kiittää ja lukee vielä muutaman sivun kirjan lopusta tässä aamusella. Suosittelen, jos vielä muistat edes nimen! Ennala oli omanlaisensa, omalaatuinenkin välillä. Kannattaa siis tutustua! Jeee – Katri Lipson – Kosmonautti (arvosteltu ja luettu täällä 21.10) on vuoden paras kotimainen esikoisteos. Palkinto meni aivan oikeaan paikkaan, Welhotar onnittelee ja ilokas leidin puolesta. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, kuten aikaisemminkin sanoin ,D

 

                                          265380.jpg

 

                                  TOIVOOOH - MISÄ SÄ OOOOT?