Uaaah – keskiviikko näyttelee rumia kynsiään, mitähän tänään mahtaa olla tarjolla? Minä en enää odota edes mitään mukavaa tapahtuvaksi, kunhan jaksaisi nämä päivät töissä. Muuten ei väliä, näköjään. Illalla ei ole toivoakaan siitä, että jaksaisi edes jotakin järkevää tai edes tähdellistä. Ei vain jaksa. 

Varastolla reilu kiirus jatkuu, nääs nääs, kuukauden loppu on käsillä ja se tarkoittaa taas sitä, että eräät haluavat hommansa päivättäväksi tämän kuun puolelle, ne tilastot siis. Voihan kilin sukupuolielimet sentään! Eilen hajosi rintteri kesken kuumimman kiiruksen, tein kaiken minkä osasin, sitten mikropönkkä teki samat temput uudelleen: ei toimi. Hah, jostain löytyi vanha kaksoiskappale, joka toimi kasetin vaihdon jälkeen aivan hyvin. Joten taas mennäään! Ei edes tuo hässäkkä aiheuttanut mitään reageerausta muihin. No mitäpä sitä yhdestä rotasta ja sen tekemisistä, kunhan vain heidän työnsä tulevat tehtyä. No, tulivathan ne, toki. Tänään P-P pitää jonkinlaisen käskynjaon, vaihteeksi. Arvaan jo sisällön, mutta meidän on kaikkien pakko osallistua kokoukseen. 

Muutenkaan ei ole mitään uutta tarjolla. Mitäpä minulle nyt tapahtuisi? Tai mistä kirjoittaisin? No, paljostakin voisi kirjoittaa, mutta on asioita, joita en nyt lokissaan jaksa enkä viitsi tuoda esiin. Muutenkin menee aina liikaa valituksen puolelle. Ei tätä kukaan enää jaksaisi lukea, jos jaksaa nytkään. Hiljaista on residenssissä, joka kaikki huomioon ottaen on vain erinomaisen hyvä asia! Kissi tosin kaipaisi varmaan muutakin seuraa, mutta onhan Belgarion tulossa jo lauantaina *odottaa*, pääsee Vincentkin näyttämään taas temppujaan muillekin. Minä kun en jaksa enää kaikkeen kierimiseen ym. aina reagoida ihastuneesti, valitettavasti.

Pitäisi kaikenlaista, pitäisi jossakin vaiheessa ottaa kunnon kevätsiivous aiheeksi. Sitä pitänee miettiä jokunen viikko ja saada hra Ikkunanpesijä ottamaan asia itsellensä hoidettavaksi. Asiasta on alustavasti sovittu, mutta mutta .... Lisäksi aikataulut täytyy sovittaa niin, että Belgarionkin olisi tuolloin käytettävissä. Päästäinen? Kun minä en kuitenkaan juhli mitään niitä päiviä. Äh – liian aikaista miettiä edes sitä. Anti olla vaan.

Ei, en minä viitsi kiusata teitäkään pidempään. Täytyy mennä vängertämään evässaladoa, jätin sen aamuksi, että emmeet eivät vetisty ja painu kasaan. Joten vitamiinit, nikotiinit ja salaattia ,D

----------------------------------------


Purrrrve, kaiffat! Orja anto eile sitt fisuu, joo hei, semmose olemattoma biiti. Mä oisin voinu syädä vaikse koko fisun, nii ei. Makustelupala vaa, onks toss mitää laitaa? Mä vaan kysyn. Sitt tuli taas sitä tavismuanaa ja onneks iso nippu kaakkei, niit mitä se heitteli pitkin, ett mä sain hakee ja hyäkkii. Sitt se vähä aikaa jakso leikkii pelästysleikkii kummiski mun kaa. Ett se muka säntäilee *heheheh* mun perää, mä juaksen pakoo ja meen piiloo ja hyäkin sitt taas pakoo. Se on hei kliffaa, mut ei orja kauheen kauan jaksa semmost. Sen koipiset ei tykkää, nytki se lysähti soffall iha kesken pelin. Mä sain sitt vaa paijatus ja hännästvetoo, siis semmost kilttii vetoo! Ei oikeet roikotust, meinaa. Ett oli mull iha kliffaa, vaiks mami sanooki, ett mä tarviisin seuraa. No ois se kliffaa, jos joku taas tulis. Ku mä oon sillee ude, ett on kliffaa ku on porukkaa ja mä saan näyttää mitä mä osaan. Mutt toi jo sanoki, ett Poika on tuloss. Ei mee ku pari päivää, jee. Mä tykkään. Nyt mä sain kalkonii ja hampulikaakkei, koht toi laittaa mull päiväeväkset. Nyt mä vähä täss ensin meditoin ja meen pummii, jos se kert meinaa nyt vast tehdä sen eväkset, joss siäll ois jotai heekkui mukan, oviileit ainaskii!


Kliffaa keskimmäist viiko päivää!

----------------------------------------

Vincent, auttamaton herkkutakamus sinäkin.

Päivän slogan: Mitä sitä suremaan – aina jossain joku uusi löytää jonkun uuden!

Päivän biisi: Been Down So Long

Luettua: Helen Walsh – Englantilainen tragedia, monikulttuurisen perheen tarina, surullinen sellainen. Robbiella olisi ollut mahdollisuuksia, mutta hän luopui niistä Susheelan takia, naidakseen upean tamiliprinsessan. Kaksi lasta ja muutto keskiluokkaiselle asuinalueelle vievät Robbien lopunkin kunnianhimon musiikin tekemisestä ja hän elää vain täyttääkseen perheen tarpeet ja Sheilan (joksi Susheela on muuttunut) pienetkin odotukset. Lapset ovat kuitenkin omanlaisiaan, Ellie ja Vinnie – puoliverisiä, kuten he tulevat huomaamaan rasismin kasvaessa. Welhotar piti tästä melkoisen paljon, Vinnien kohtalo oli tyypillinen, pakkoratkaisu, mutta muutoin erittäin hyvä kertomus Manchesterin mielipideilmastosta 70—luvun lopusta nykypäiviin. Myös Sheilan kuvaus elämästä maahanmuuttajana Englannissa tuntuu hyvinkin todelliselta. Suosittelen kaikille, Walsh kuvaa erinomaisen hyvin ihmisten välisiä tilanteita ja tuntemuksia. Christian Oster – Siivooja, niin eleetön ranskalainen lyhyt romaani miehestä, joka ottaa siivoojaksi taitamattoman tytön ja matkustaa tämän kanssa rannikolle, että tästä ei saa irti oikein mitään. Pitäisi sitten kai sanoa, että tämä on hieno – no, minusta ei. Tässä ei juuri tapahdu mitään, tämä on Welhottarelle liian hienopiirteinen ja hienovarainen esitys. Suosittelen herkille ja taitaville kirjallisuusihmisille. Riku Korhonen – Hyvästi tytöt, lyhyitä novelleja tytöistä eri aikakausina, erilaisista tytöistä... 25 tiukkaa tarinaa rakkaudesta, siitä mikä on mahdollista ja mikä ei. Miehen elämässä tärkeintä ovat – tytöt. Luettavia tarinoita, minä en sitten vain osaa arvostaa. Osa ei iske eikä kosketa mitenkään, osassa olisi ainesta pidempään tarinaan. Welhotar suosittaa lyhytproosan ystäville.

 

KATKERA JA ÄRTYNYT!