Sutta ja sekundaa haastoi kertomaa kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni... Tuota, tässä ovat säännöt.

 

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.

2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.

3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.

4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.

5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.

6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

 

Minä kyllä olen omasta mielestäni kaahottanut kaikki joutavanpäiväiset asiat jo itsestäni lokivuosien aikana, mutta jos nyt kerta on pakko:

 

1. Vihaan sukkahousuja ja sateenvarjoa, en käytä kumpaakaan. Sukkahousut ovat itse prleestä, ne kutittavat, ovat aina väärää kokoa ja menevät rikki. Ei, ei käy. Sateenvarjo ei pidä kuivana kuin korkeintaan puolet päätä, koska minulla on aina mukana olkalaukku ja iso marikassi (eväät ja kirja tai pari sekä sitä-sun-tätä tarpeellista). Koska toinen käsi ei kunnolla taivu ja sitä särkee usein, en pysty pitelemään siinä varjoa. Mieluummin joko kastun tai pidän päässä isoa huivia (tai huppua). Pää kuivana on parempi, muuten vaatteet kyllä kuivuvat – joskus ainakin.

 

2. Saatan joskus olla päiviäkin puhumatta kokonaan tai ainakin melkein eikä se tuota mitään hirveää ahdistusta. En tosin ole kokeillut mitään viikkojen mittaista puhumattomuutta...

 

3. En mielelläni puhu ns. suvusta saati lapsuudenperheestä. Olen jostain syystä suvun Mustenpi Lanpas, eivät vanhempanikaan minusta koskaan kai kovin pitäneet. Ehkä joskus asiasta enemmän.

 

4. Minulla ei ole koskaan ollut omaa, uutena ostettua sänkyä! Huomasin tämän vasta äskettäin. Seuraava rojekti on ostaa itselle ihan upouusi, kenenkään makaamaton sänky!

 

5. Saatan nillittää 10 – 20 sentin hintaeroista ruokakaupassa, mutta ostan evääkään värähdyttämättä kirjoja jopa normihintaan.... tosin harvoin, mutta kuitenkin.

 

6. Minulla ja kissalla (Vincent siis) on ilmiselvä viha-rakkaussuhde. Sellaiseksi se kai tulee, kun olen suht paljon kotona ja kissa on myös itsepäinen ja yrittää pomottaa.

 

Tuota, tämä lienee jo kiertänyt lähes kaikilla. En minä tiedä, kenelle tämän enää laittaisin, joten jos joku haluaa, ottakoon tästä ja tehköön – olkaatten niin hyvät!

 

Otin äsken sen mahdollisimman vaffan kipulääkityksen. Taidan mennä odottelemaan peiton alle, josko se alkaisi vaikuttaa. Eilisen jälkeen nimittäin on taas aika kipeä olo, joka paikka särkee ja juilii. En saanut nukuttua kuin pätkittäin.

 

Kirjasto tarjosi melko kehnosti antejaan, ei oikein mitään erityisen odotettua. Kaupoissa oli taas laputettuna vain valmisruokia, makkaroita ja kas, tipua. Ostin tipua pari pakettia, jotakin uutta mallia tipua nääs. Pakkaseen varalle, ainakin kissa syö, jos minä en. Hemmetin hyviä vihanneksia sain taas kassillisen tyyliin 1 juuro/pussi, tuli iso pussi herkkareita, samoin ruusukaaleja ja luumutomaatteja. Hyvejä! Vängersin kaikista emmeistä pesofatillisen salaattia, kala- ja katkarapusalaattia siis. Savukalaa sentään löytyi Rismasta, kotomaista eikä edes valmiiksi pakattua! Argh, miksi muuten kalatkin pitää pakata niihin hemmetin muoveihin, minen tykkää enkä joka viikko pääse halliin ostamaan kunnon tavaraa! Niin, siis se salaatti piti sisällään lopulta kaikkea mahdollista, mm. tuoreita herkkusieniä kaiken lisäksi. Selvisi, että Belgarion ei muistanut koskaan syöneensä käsittelemättömiä herkkareita missään... öh, tuota, väittäisin hänen kyllä syöneen, mutta ehkä ei muista. Hyvää siitä tuli, tosi hyvää. Jämät jäivät itselle illaksi. Lisäksi Belgarion väänsi muffareita (juu, kirsikka-suklaa) ja nekin maistuivat kaffen kanssa. Eli syötyä tuli. Tänäänkin taidan joutua syömään salaattia. Päätin nimittäin jossain vaiheessa laittaa soijamuru-kaalilaatikon ja porganalaatikon samoilla lämmöillä uuniin. Sehän kestää ja ovat parempia lämmitettyinä. Osa joutunee pakkaseen, osa eväiksi. Että se taas ruoka-asioista.

 

Nyt minä taidan mennä sinne sänkyyn.... Juu, vähän se auttoi. Ihan vähän. Ei minua kyllä silti mikään huvita eikä innosta. Ei siis millään pahalla, mutta taidan lähteä takaisin lukemaan.

 

----------------------------------

 

 

Purrrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Hei, toi orja toi mull ison laatiko pussimuanaa. Kaikkii eri laatui. Vähäks mä oon tyytyväinen. Se vaa marisi, ett menee Konkurssii. Menköö, kuha tulee koht takasi eikä oo pitkää. Sitt se toi tipuu, mitä mä voin saada ja donariiki. Jeee. Sitt mä sain eilen kans vähä häkää tapettuu fisuu ja pari onnetont katkist. Taas vaa niinku maistiks. Semmone on muute tosi ärsyttävää. Ett annetaa niinko vähä maistaa, eikä sitt saa syädä. Sain sitt vaa taas tavallist kissimuanaa ja muut. Poika leipos, mutt siin ei ollu mitää mulle. Jännää se oli kyll tsiigaa ja otin mä snadit hepulitkii. Ihan niinku näyttämise takii. Muute meill on tääll ollu taas tosi rauhallist, ei mitää ihmeellist. Joku muutti mein yläkertaa, hirveest ne meso toss rapus. Ei haissu kisseill eikä koiruleill, kääpiöill kyllä. Ett se sitt uusist naapureist. Mä tiän, ett täss rapus on ainaski kaks kissii ja yks koiruli, niinku mun lisäks. Ett me kissit ollaa kyll jo hyvin edustettuin >o< Äääh, mitä toi mami uhkailee, ett tänäänki saladoo. Ai nii, onha mull ne uudet muanat ja hyväll tuurill se ottaa donariiki, nou hätä sitt niinku. Enkä antanu ottaa fotoi, mami ettii tähä jotai.

 

 

Kliffaa söndaagii kavrut!

 

-----------------------------------

 

Tosiaan, unohdin kertoa, että yläkertaan muutti uusia asukkaita. En nähnyt kuin muuttoporukan, joten en todella tiedä, keitä siellä nyt sitten asustaa.... eläimiä ei siis ainakaan näkynyt tai kuulunut ,D

 

Päivän slogan: Viikonloppu on vain yksi isompi kivi pienten tylsien kivien ketjussa.

 

Päivän biisi: Sun kanssas tahdon sunnuntaina ongelle

 

Luettua. Eira Mollberg – Molle, isäni. Elämänkerta ohjaaja Rauni Mollbergista tyttären kirjoittamana. Varmaankin aika totuudenmukainen eli ei anna ainakaan mitään hirveän kaunisteltua kuvaa Mollesta, vaan kertoo kaiken...  ne hankalat ja vaikeatkin asiat. Toisaalta tässä tytär selkeästi myös syyllistää isäänsä, äitiänsä sekä muitakin omasta tilanteestaan ennen ja ehkä nytkin. Jää mieleen, että pitikö tämä kirjakin tehdä, että saisi rahaa. Eli vähän jäi sellainen hyväksikäytetyn lukijan olo. Toisaalta, kirja on muuten mielenkiintoinen ja sisältää aika hyviä anekdootteja ym. Opus on siis ihan luettava, mutta ei nyt niin minun makuuni, että kävisi toista kertaa kylässä. Suosittelen elämänkertojen kavereille sekä leffafriikeille, onhan tässä kuitenkin paljon taustaa kaikesta kuvatusta ym. noin asiallisestikin.

 

 

 

HSSSH - OLLAAN HILJAA!