Ätshiih – aivastukset tunkevat kehiin. Puolet Varaston väestä kärsii lyhyestä flunssaepisodista, pärskii ympäriinsä ja kuumeilee eivätkä pysy kotona. Jep, jep-jep. Tuolta pitäisi mieluusti säästyä, jos saan tähän lunssan kaupanpäälle, joka paikka on kipeä potenssiin monta. *ahtaa lisää inkivääriä kitusiinsa*. Asiaa ei ainakaan paranna edelleenkään se, että odottelee taksoa aamulla kylmässä, iltapäivällä taas melkein hikeä valuen. Juu, ei ole Welhottaren hyvä missään. Aina löytyy aihetta valitukseen ;D

Toisaalta, jos kuuntelee ystävien ja tuttavien juttuja ympärillä, asiat voisivat, siis ehkä voisivat, jopa olla huonomminkin! Tämä on kuulkaas iso tunnustus, mutta näin on. Siis voisihan sitä olla vaikka Iisalamelainen taksovälittäjä – sitä en toivoisi kyllä kenellekään. Että terviisiä vaan muille; ystäville, kavereille, tuttaville että kyllä se tästä. Aina mennään johonkin suuntaan ja tärkeintä on liike, ei päämäärä! 

Jännittävää, miten jotkut asiat näyttävät Varastolla riipovan joitakin ihmisiä. Kerroinhan meidän mahtavasta henkilöstölehdestämme *pärsk*, johon tarjouduin lainaamaan muutaman kirja-arvostelun. Tuota, sen jälkeen ao. leidi on katsellut minua erittäin myrtyneenä ja tervehtinyt tuskin huomaten. Tästä voisi vetää pari johtopäätöstä. Joko hän itse ei osaa kirjoittaa (no, hän rakastaakin enemmän kaikenlaisten kissanristiäisten järjestämistä, koristelua, juhlia ja niiden esihoitoa ym.) tai sitten inhoaa minua siksi, että minä kirjoitan paremmin. Tämä ei muuten ole mitään itsekehua, vaan aivan todettu tosiasia. Lehdessä olevat ao. henkilön kirjoittamat jutut ovat melko, tuota, simppeleitä. Ei silti, en minä sinne halua. Pitäköön tunkkinsa, minulla on ihan kivaa itsekseni muutenkin (tarkoitan niitä kirja-arvosteluja siis!). Tyhmä minä halusin vain tarjota apua. Ei olisi taas pitänyt tunkea mihinkään. Kas kun unohdin senkin. Muutoin Varastolla riittää töitä, osa väestä on siis taas, taas huomaatteko, jäämässä lomille. Epäilen, että se Suuri Munajuhla jotenkin vaikuttaa asiaan. Kele, minä edes muistanut sitä, nyt on sekin viikko sitten pilalla. Ai niin, onnistuin eilen jossakin todella veikeässä asiassa: hukkasin asiakirjan! Koneella! Tuo prleen ohjelma, joka meillä on käytössä, ei toimi kuten aikaisemmin käyttämäni ohjelmat. Tsihih, Welhotar mokasi oikein kunnolla – todella kunnolla. Ei sitä löytynyt edes bittitaivaasta, kele. Olen minä vähän nolo, kieltämätttä! 

Muistakaa, tänään on APRILLIPÄIVÄ, älkää menkö halpaan! Minua on helppo huijia, varokaa te puolestanne kaikkia, mutta menkää mukaan penskojen aprillihuijauksiin. Heille se on ainakin hauskaa, jos äitee tai iskä uskoo täpöllä jonkin ”dinosaurus takapihalla, tuu kattoon”-jutun. Puhun kokemuksesta, Belgarion huijasi joskus pienempänä minua ”jänis parvekkeella”-jutulla ja oli suunnattoman iloinen monta päivää, kun menin katsomaan ja sitten harmittelin tyhmänä ;D Eli nyt on melkein kevät, kohta on Wappu ja aika pian sen jälkeen Welhotar on lomalla =D Ja kaiken huipuksi kesällä on tämä taksohässäkän siirto ja muka-uudistus, ehheheeh. Kaikenlaista on tiedossa, odotettavissa siis luultavasti katastrofin aineksia kaikissa em. asioissa. Pysykää blogissa, mistään ette saa lukea näin persluotaavia haukkuja invataksoista sekä niiden toiminnasta, ette myöskään yhdentekeviä juoruja Varastolta. Ette myöskään näin perusteellista väninää ja valitusta joka ikinen aamu, suoraan omalle koneelle tarjoiltuna!

Prle, muuttuisivatpa kelit edes vähän tasaisemmiksi, kuivemmiksi ja lämpöisemmiksi. Koivet tykkäisivät hyvää. Voisi uskaltautua jopa Pazilan kirjastoon ruokiksella tai johonkin muualle lähitienoolle ilman monen päivän särkyjä ja jomotusta. No – kesällä ainakin sitten. Minä olen töissä koko kesän, jihhaa! Ihmetelkää pois, se on mukavaa. On rauhallista ja hiljaista, voi säätää omaa kivaa pakkotöiden välissä ja käydä tosiaan jopa ihan ulkona ruokiksella! Lisäksi pihallamme (sekä kotona että Varastolla) asustaa kitypupu, jota pitää seurata. Juu, minä tiedän jo, että olen omituinen.

----------------------------------------


Purrrrrrrrve, kavrut! Mami tekikii eile fisuu, hei se teki fisuu ja mä sain kaht erilaist! Mä sain jääfisuu ison biitin ja sitt donarii viälä. Arvatkaas, oliks heekkuu. Toiki veteli kitusiisa safkaa ku mikäki kauhakuarmaaja. Ei mitää rajaa, sinne meni sen joku kalajudeka melkee kokonaa ja sitt sitä enne donarii. Ahne son, hirmusen ahne. Piänell kissill antais mitää, mutt mä pidin semmost mekkalaa, ett sen oli pakko. Mä meinaa menin huutaa partsill nii, ett kuulu varmaa pualvälii Malmii se ääni >o< Ett tääll kidutetaa kissoi ja pidetää näläss. Jo alko tulla apetta. Eikä se ollu yhtää vihane. Nyt aamull se marisi, ku mä yriti herättää sitä jo jotai kahen mais, se vaa nimittäi goisi ku just semmone lahnafisu. Piti ääntä ja goisi, sitt se manaili viäl mulle. Puhu rumei, niinku. Ettei ois tarvis herää nii aikastee. Oliha tarvis, mun laatikko piti siivoo ja mun piti saada kalkonii ja hampulikaakit, nih kerta. Kylhä semmosest pitää huamauttaa. Nyt eile mä sain jo olla partsill hurjan monta kertaa, oli jo paljo lämpösempää. Ei kyll kauaa kerrallaa, mutt monta kertaa niinku. Kyll mä sitt nukkusinki orjan viakuss, sen koiviss. Ja se potki mua taas unissaa *huoh*, on se levotoine! Mitäkähä se meinaa tänää safkaa vai meinaaks se, ett vaa niit eilisii jämii? Tarttee mennä tarkistaa. Täss mä oon just nyt, täss fotos, se on just äske otettu. Melkee livenä niinku, hei gimmat, hei...


Kliffaa viikon keskustaa, sano!

--------------------------------------

Vincent, vai pieni ja viaton kissa –flöittaus taas meneillään... Prleen karvakasa iski kiinni koipeeni kaikilla ulokkeillaan, argh!

Päivän slogan: Elämä on täynnä valittamisen arvoisia asioita, hädin tuskin ehtii pintaa raapaista!

Päivän biisi: Elämää

Luettua: Timo Sandberg – Pirunpesä, melko perinteinen kotomainen poliisiromaani, ei paha. Ei kyllä mitään ihmeellistä uuttakaan. Lastisnuoria, huimeita, bändi ja sen tekemisiä sekä fiksuja poliiseja ,D Kyllä tämän kepoisasti lukee, mutta ei tästä ihmeemmin ole iloa kuin Lahden ja Järvenpään tienoilla asuville, paikallistuntemus on sitä luokkaa. Naispoliisin ilmestyminen miehiseen laitokseen on tietysti aina se pakollinen kuvaamisen arvoinen juttu. Eli eipä juuri muuta, vain kotomaisen dekkarin parhaille kavereille välipalaksi. Reijo Mäki – Yhden tähden mies, kolumneja ym. kirjoituksia, olisiko olevinansa jonkinmoinen 50-vuotiskirja. Tuota, enemmän minä pidän Vareksen hahmosta kuin Mäen näistä kirjoituksista. Toki provoakin on mukana, mutta silti – alkaa ärsyttää suuresti jotkin asiat. Mies kun kovasti korostaa omaa paremmuuttaan ja ampuu mm. feministit, taistolaiset ym. huutsin hemmettiin aika ikävällä tavalla. Ei pahalla, ei. Me olemme saman ikäisiä, onneksi emme ole ikinä tavanneet. Kumma kyllä, emme edes Tukholmassa vuonna kivi & keppi, onneksi, vaikka Babyloniassa onkin tullut istuttua. Tätä suosittelen vain Mäki-friikeille, jos pidätte Vareksesta, jättäkää tämä väliin ja kuvitelkaa omianne!

 

 

VILPITÖN JA HURMAAVA!