Riipoo, kaverit, riipoo ja pahasti. Tänään pitää noutaa ns. painavat tavarat kaupoista ja lääkkeet apoteekista, kirjat postista ym. Joo, ihan kivaa, eikö. Kyllähän se olisi, jos koivet olisivat edes jossakin kunnossa, mutta tällä kertaa niitä jomottaa aivan vietävästi parin päivän läheslepuutuksen jälkeenkin. Lisäksi oikea olkapää on aivan hemmetin kipeä, ei anna edes nukkua sitäkään vähää, mitä muuten tulisi kuorsittua. Eli eipäs hyvin mene, ei tod. En ymmärrä, miten selviän tämän viikon. Pelkällä ketutuksella sitten, kai! Ja lopulta tulen nyykähtämään kipeiltä koivilta kerien Varaston edustalle, näihän se menee.

 

Ei ole kuulunut kenestäkään eikä mistään mitään. Kaikki asiat ovat levällään eikä se nyt ainakaan minusta johdu. Mitään ei vaan tapahdu. Ei kyllä tapahdu kotonaan, tämä prleen matolaatikko ei ota toimiakseen asianmukaisesti; nyt se ei pidä mitään muutettuja asetuksia vaan palaa outoon tilaansa, kun kone on ollut suljettuna, lisäksi erinäisiä muitakin erinomaisen outoja asioita tapahtuu, argh. Kaikki on minua vastaan, mikä nyt ei ole mitenkään outoa sinänsä. Toivoisi sitä sentään joskus jotain helpotusta ja kivaa itsellensäkin, mutta kun ei niin ei! Ilmeisesti minut on jossakin valittu sellaiseksi siaksi, joka vain kärsii ja kärsii – muidenkin puolesta. Ei perkele tämä ole kuulkaas ihmisen elämää tämä tällainen.

 

Siispä minä taas lähden. Pakotettuna, en muuten. Runsaasti kaffetta ja mömelöitä, muuten ei pysty eikä jaksa... juu ja tupakkaa, ihan piruuttaan!

 

Päivän slogan: Kun saa aina vaan kärsiä ja kärsiä, kohta voi perustaa jo sen kuuluisan kärsäkaupan!

 

Päivän biisi: Kärsi

 

 

Luettua: M. G. Soikkeli – Kuninkaantekijät, fantasiaa ja kotomaista, kyllä. Jotenkin tämä ei vain minua nyt jaksanut kauheasti kiinnostaa. Lievän sekavahkokin, loppua kohden tilanteet paranivat. Ei nyt niin kehumisen arvoinen, tsorgen vaan! Parempaakin on leidin kynästä lähtenyt. Fantasian kavereille kuitenkin...  Donald Spoto – Seurapiirien kuningar Grace Kelly. Hyvin Spoton tapainen kirja, mutta Grace on tietysti elämäkertansa ansainnut – ei silti. Juoruja, totuuksia sekä hyvää ajankuvaa. Elämäkertana ei nyt kovin erikoinen, koska nämä spotomaiset juorut vievät taas tilaa faktoilta. Silti elokuvafriikeille omiaan, muutenkin elämäkerroista pitäville, toki. Kaarina de Wolff – Naisten juttuja, tästä pidin ,D Virastossa olevien naisten elämää ja tarinoita, kovin on tutun oloista, ehkä nyt kuitenkin kärjistettyä – mutta silti. Suositellaan virastoissa työskenteleville, niiltä välttyneillä ja kaikille naisille ihan sisarellisuuden nimessä! Leila Simonen – Lapsitappajat, olihan tämä pakko lainata, vaikka heti alussa muistin joskus lukaisseeni tämän. Argh, alleviivaavaa, osoittelevaa sekä osittain dekkariin tosi fakki-idioottigeneraattorimaista kielenkäyttöä... Ei toimi, ei sitten millään – ainakaan dekkarina. Unohtakaa koko juttu, pliiz!!! Elina Hirvonen – Kauimpana kuolemasta, ei jaksanut liikuttaa. En mitenkään jaksa uskoa, että kaksi vuotta Afrikassa saisi kirjailijan eläytymään ns. oikeasti siihen maailmaan, mitä hän pyrkii kuvaamaan. Epäuskottavaa, ei pure, vaikka vähän pitäisi edes toimia johonkin suuntaan.

 

265380.jpg 

 

KIPEÄ JA SVINDUUNTUNUT WELHOTAR EDELLEEN MENOSSA VARASTOLLE!