eilisten kommenttien kokonaisohjeista kokonaan. Kun liikuntakyvytön ensin alkaa miettiä ja meditoida, joogata, luopuu kaffesta, liikkuu runsaasti ulkona (?!) ja mitäkähän siinä vielä oli – niin tosiaan, alkaa syödä papuja, HEI LIIKUNTAKYVYTÖN SAA LIIKUNTAKYKYNSÄ TAKAISIN. Muistaakseni jossakin pitkässä tarinassa sanottiin, että silloin pitäisi ottaa vuoteensa ja käydä. En kyllä tiedä, missä pitäisi käydä. Ja miksi ottaa sänky mukaan :O

Eilisen perusteella päätin jo illalla, että huomenna minä ainakin käyn Alkossa ja vedän illalla kunnon perskännit! Koska minä olen juuri sen arvoinen. Muutahan arvoa meikäläisellä ei enää olekaan, ei edes vaihtoarvoa ;)

Hetkisen jopa suunnittelin ihan vakavasti kirjaavani tänään tähän kaikki diagnoosit, linkit niihin, kertoa mitä on tapahtunut jne. Sitten päätin, että se on ihan turhaa. Ei se teitä kuitenkaan saa mitenkään muuttamaan mielipiteitänne eikä ole tarviskaan. Jokainen saa olla ihan sitä mieltä mitä haluaa. Totuuden kanssahan sillä taas ei välttämättä ole mitään tekemistä. Paitsi paria juttua minä kehoittaisin miettimään; ensikin sitä, että miksi minulla on ollut jo vuosia invataksioikeus VALTAVA:n perusteella toistaiseksi eli jatkuvana ja toiseksi, miksipä luulette minun olevan osatyökyvyttömyyseläkkeellä? Ihan noin vaikka aluksi siitä lähtisitte liikkeelle... en minä tässä muuta. Että olenko minä jotenkin ollut äärimmäisen lahjakas kusettaja? :O

Töitä vain riittää ja nythän tilanne on muuttunut aivan omalaatuiseksi. Uusi puoliesihenkilömme eli lähiesihenkilö oli jaellut töitä perstaina, kun en ollut paikalla. Oli mennyt niin mielenkiintoiseksi, että minulta siirtyy osa töistä pois (se olisi ihan ok), mutta ne siirtyvät työkaverille, jolla on muutenkin jo kiirusta ihan riittämiin :O Siinä kyllä sanoin suoraan, että minä ihan mieluusti teen ne tietyt hommat, koska osaan ne taatusti ja ne on helpompi ja nopeampi meikäläisen tehdä. Siis lähiesi ei nyt oikein taida itse tietää, missä mennään. Hän on toiselta osastolta alunperin eikä tiedä meidän tavoistamme jakaa hommia, joka on tähän asti toiminut ihan mainiosti. Mitä nyt työmäärästä voisi sanoa, että sitä on aina liikaa ja tämä kuukausi tulee olemaan helvetillinen kaikin osin. Mutta tuota nyt ei meistä kukaan enää jaksanut ymmärtää... No, työkaveri päätti tehdä lähiesin ohjeistuksen mukaan sanomatta asiasta sitten sanaakaan, kun kukaan muukaan ei miitissä suutaan avannut (sen jälkeen tietysti kyllä). Taidan ehdottaa, että ryhtyisi italomaiseen lakkoon hänkin. Minä sitä jo himppasen harrastan eli teen kaiken, mutta enpä ihmeemmin eilenkään pitänyt täpökiirettä *muahahaah*. Jos on jotakin kiireellistä, sanokoot asiasta tai laittakoot viestin rojukasan päälle. En minä muuten ymmärrä – minähän olen vain tyhmä toteuttaja ;) Ei minulle makseta ajattelemisesta.

 


 

Päivän slogan: Bileet oli hyvät, tunnelma oli rento ja aurinkokin oli pilvessä!

Päivän biisi: I Don't Like The Drugs

Luettua: Vendela Vida – Rakastavat, nainen lähtee miehensä kuoleman jälkeen häämatkansa seuduille uudelleen, kokemus ei kuitenkaan enää ole sama. Mutta jotakin tapahtuu... Ei paha. Alicia Gimenez Bartlett - Petra Delicado ja merkityt tytöt  . Uusi dekkaristi, jonka päähenkilö on varsin omanlaisensa ja samoin työkaveri jutun parissa. Aika hyvä uutuus, ainakin hiukka erilainen. Raimo J. Kinnunen – Platonin ratsut, apuvah, ei jaksanut – kahdet tunput tai jättäkää hyllyyn, ziis.... Jennifer Egan – Aika suuri hämäys . Melkomoisia takaumia kaiken hölmöilyn keskellä, voisi olla satiiria ja hauskaakin, jollei takana olisi jotain vähän vakavampaa tai toisaalta ihan scheissea. Enpäs oikein tiedä, miten suhtautua – luin kuitenkin ja joku varmasti pitää enemmän kuin meikäläinen. Cancade Bushnell – Hissillä huipulle, oikeastaan ei chick litiä vaan raakaa taistelua seurapiireistä sekä varsinkin erään asuintalon herruudesta kaikkien sattumien katveessa, pientä irvailua suihkuseurapiireille, wanhalle rahalle sekä nykynuorisolle, joka Tietää Tulevansa Tähdeksi ;) Ihan lukukelpoista hupaa, menee siinä iltaa odotellessa. Eija Jansson – Kielletyt huoneet, kotomaista kummitustarinaa, mutta jotenkin ei toimi loppuun asti. Alku on ok, mutta loppu ei vaan uppoa... ei missään mielessä. Seppo Jokinen – Hervantalainen. Tampereella tapahtuu raakoja pahoinpitelyjä, mutta miten niissä lopulta ilmeneekin eräs outo yhtäläisyys. Komisaario Koskinen on ymmällään, mutta ratkeaahan juttu jälleen. Kelpoisaa dekkaria kotimaisittain, suositan siis (tosin muistuttaa ainakin erästä pohjoismaista dekkaria aika pahasti, että silleensä). Marja Orkoma – Puistotie 4, viimeinen osa Satakielilaaksosta. Kevythömppää ja semmoista (Orkomahan on siis Pirkko Arhippa.... että voitte päätellä jotakin, näissä ei murhata ketään!). Nina Peura – Kuolemankukkia. Opiskelijabileissä löytyy ruumis ja Olli Berg saa töitä. Uusi dekkaristi, ei kovinkaan kummoinen. Tarina ei vielä oikein tahdo sujua ja ratkaisu on helppo. Lievää jaanausta havaittavissa. Arja Lehto – Vahinkolapsi. Ilmeisestikin omaelämäkertaa terapeuttisesti auki. Kaikki dokaavat ja lapset kärsivät. Pikkuisen nyt epäilen tässä liioittelun makua, jos ei kukaan ole muka asiaan puuttunut. Riippuu tietysti ja näin. Virheet olisi kannattanut korjata sekä oikolukea tämä. Vertaistukea ehkä olisi tarjolla, muuten – no jaa, en oikein osaa suhtautua tämmöiseen...... Marko Lamberg – Päätön ritari, kauhutarinoita keskiajalta. Juuri sitä, mitä otsikkokin kertoo ;) Loputhan osaattekin käydä katsastamassa sieltä toisaalta, iso nippu jännäreitä ja muuta vekkulia onkin sijoitettu sinne suoraan käymättä tätä kautta ollenkaan – ihan tarkoituksella siis *härn*.


 

POLKA – TAAS SE MENEE JA VINKUU, MÄRISEE, VÄNISEE... terve (?!) ihminen (!?)...