Eilinen meni melkein iltapäivään asti nukkuessa vähän väliä, aina kun hiukankaan siltä tuntui. No ja puputtaessa jotakin pientä syötävää. Edellinen yö oli aika karmea, kipuja ja kramppeja jatkuvasti, mikään ei kunnolla auttanut. Siinä sitten kärvistelin ja kunnon unta sain vasta aamupäivällä, kun olin syönyt hyvin – juu, se auttaa melkein kaikkeen! Ei ihme, että iltaa myöten alkoi sitten piristys ja maniamyllytys, kaikenlaista kaahotusta ja ideaa tuli mieleen. Jotain sain alkuun kirjoitettuakin. Joo, poistin sen kyllä sitten, mutta sekin idea voi jäädä muhimaan... ei se kauhea ole, mutta ei meikäläisen tyyliä ollenkaan. Alkoi mennä väärään suuntaan koko tarina ,D Syystä sitten viime yönä en juuri saanutkaan nukuttua, menen kohta taas uudestaan petiin – kun kerran voin ja on lupa!

 

Muutoin sain jopa pyykättyä ja imuroitua kursorisesti *jihhaa-huutoja*, oli pakko. Me eritämme Vinskin kanssa melkoisesti karvoitusta viikon aikana ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Ainakin kun käyttää mustia vaatteita ja sukkia. Ei, ne pyykissä olleet sukat eivät olleet villaiset, niissä oli vaan viikon kissankarvat! Muuten en kunnostautunut missään eikä ole tarviskaan. Kunhan makoilin vaan. Aamulla koipisärky oli vielä sitä laatua, että seinistä ja huonekaluista tukien oli liikuttava sen, minkä liikkui. Mömelöiden ja levon avulla iltaa myöten olo sitten jo kohenikin kummasti. Kiitos vaan taas sveitsiläisen lääketeollisuuden lahjoista Suomen kansalle. Olin tuossa viikolla jokusen päivän puolella lääkityksellä. Kyllä sen kesti, mutta aika kamalaa se oli. Kokeilin vain, olenko addiktoitunut ja onko särky todella kovaa. Jätin nimittäin viikonloppuna mömmöt kokonaan pois. Paha oli, tosi paha. Eli särky siis, ei kuitenkaan tarvetta ottaa mömelöitä ns. varmuuden vuoksi. Kyllä sen siis hätinään kestää vapaa-ajalla, mutta vain hätinään eikä silloin pysty kyllä mitään tekemään. On se sen verran perkeleellistä! MOT.

 

Jahas ja mitäkähän tänään on vuorossa; ei aavistustakaan. Lisää lukemista ja kirjoittaakin pitäisi, jos vain viitsisi. Ruoka on jotakin kasvisspydärin tapaista... omituista mössöä, jota jäi eiliseltä – aion yhdistää kaiken samalle pannulle ja heittää vain purjoa, valkosipulia, chiliä ja mausteita lisää. Kyllä sillä pärjää, kun ei eväksiä tarvitse. Sisustusta pitäisi vähän uudistaa eli vaihtaa talvikamppeet residenssiin. Tosin siitä ei tule mitään ilman Belgarionia, joten jääköön suosiolla viikon päähän. Eipähän tarvitse silittää verhoja. Mitä minä eniten kotitöitä inhoan: silittäminen on numero uno, muut tulevat tosi kaukana perässä. Onneksi ei ole silitettäviä vaatteita, tai siis pari, mutta enhän minä niitä silitä vaan oikoilen pesun jälkeen, vetelen ja silleensä. Täydestä ovat nekin menneet ainakin Varastolla.

 

Ei sen ihmeempää eikä kai outoakaan. Ai niin, miksi kaikki aina manailevat, jos viikonloppuna on karmea keli? Mitä väliä sillä on? Jos on erittäin innokas ulkoilija, sitä ulkoilee missä kelissä tahansa. Jos ei ole, kelillä ei todellakaan ole vähintäkään väliä. Aina voi sytytellä lisää valoja sisälle (tai kyntteleitä) ja leikkiä avaruusalusta. Lukea ja nukkua, laittaa ruokaa. Sitä voi kuulkaas tehdä ihan mitä vaan näillä keleillä. Vaikka käydä inhoshoppailemassa *yäks* jossain ostoshelvetissä! Nih kerta. Nyt minä menen sänkyyn... Kukaan ei ollut jättänyt mitään jännittäviä viestejä eikä päivittänyt uutta blogia tähän mennessä. Hmph!

------------------------------------------

254944.jpg 

Purrrrve, kaiffat! Joohei, nyt toi möksöttää siit, ett mä oon ollu pöydäll, niinku ruakapöydäll ja tonkinu jotai sen kukkendaalei. Hei, mitä siit sitt, jos toine ettii jotai? Mä tajuu sitä, pitihä se joteskii saada hereill, ku kert lodju piti tyhjää ja täyttää sitt uudestaa, nih kerta. Omituine möhkö, aina jostai valittaas. Mutt ainaskii nyt mä saan maata sänkyss just nii paljo, ku mua kert huvittaa. Ei heitä pois, ei laita niit haisupaprui – ei viäl monee päivää! Jee. Ett semmost. Ja muanaaki tulee, ei oo kyll heekkui näkyny, mutt kyll se lupas joku päivä. Näkis vaa, mikä on sen miälest taas semmone päivä. No yht hyvää määkäruakaa se onnistu taas tuamaa, vissii penturuakaa *kollivirn*. Mutt ei sill oo välii, son hyvää! Ja mä syän muute ku ainaskii kunno kolli, kaikkee mitä etee tulee. Tulis nyt fisuliiniii tai mjunuaisii. Otti tio fotonkii, ei onnistunu. Mä nimittäi haukottelin just komeest, mutt ton hitas kaamera ei ehtinyt taaskaa siihe mukaa. Ett voitte vaa tsiigaa mua tällee au naturell, sängyss niinku aina >o<

1258266399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kliffaa söndaagii, mä meen goisiin lisää!

------------------------------------------

Vincent, sinä olet äärimmäisen hyvä nukkuja...

 

Päivän slogan: Mielikuvitukseni on kironnut minut tähän maailmaan.

 

Päivän biisi: Sunnuntailaulu

 

Luettua: Jodi Picoult – Sisareni puolesta, tämä on niin tätä, ei oikein jaksa... Leidi kirjoittaa samaa tarinaa aina uudestaan. No, tässä lapsi sairastuu erityislaatuiseen leukemiaan ja perhe tekee ”mittatilauslapsen”, joka luovuttaa tarvittaessa verta, luuydintä jne. Taistelun hetki tulee, kun nuoren munuainen on pettämässä ja toinen haluaakin itse määrätä elimistöstään. Loppu on sitten luokatonta sitä itseään, lukekaa, jos dharma kiinnostaa. Muuten unohtakaa koko juttu, jusalaista muka-asiaa, muka-asiantuntevasti kirjoitettuna. En siis ihmeemmin pitänyt. Katja Kallio – Syntikirja, tässä mitään syntiä ole. Jos tytär ei rakasta äitiään eikä äiti tytärtään, mitä siinä on syntiä - meillä se on tavallinen tilanne? Entä eroamisessa ja pettämisessä jne.? No, hyvä, että tämä ei ole tavanomaisen tekopirtsakkaa Kalliota, tämä on tekosynkkää Kalliota enkä minä pitänyt tästäkään. Argh, olipas huono tuuri!

265380.jpg 

KAIKKI LEPUUTTAVAT AINAKIN TÄNÄÄN...