No niin, Itsepäisyyspäivä on sitten vietetty. Ystävä kyyti haudoille, vaikka vettä tuli ja pluikastakin oli paikoittain. Welhottarella on nykyään myös lieviä tasapainovaikeuksia koipien nivelten väljyyden takia sekä siksi, että oikealla puolella on vaikea tehdä ns. korjausliikkeitä. Joten minä horjuin ja heiluin, ystävä hoiti raa’an toimintapuolen eli kaivoi kyntteleitä ja asetteli niitä. Pari sytytettiin W:n haudalle, ei otettu edes muistohuikkaa. Ilmoitin W:lle myös syyn: siksi, että Mamma on kohtapuoliin tulossa, että ei sovi silloin olla turhan rapulassa. Että odottelisi rauhassa, ehkä sitten toiste. Yksi kyntteli vietiin E:lle, joka kuoli pienenä ikävissä olosuhteissa, surullisen omituisessa tapaturmassa. No, suurella hautuumaalla eli Malmilla olisi ollut toki paljonkin tuttuja. Olisi voinut käydä katsomassa muitakin, mutta ei ole tullut aivan tarkkaan selvitettyä paikkoja. Se vaatii soiton hautuumaan konttoriin, koko nimen ja mieluusti syntymäajankin tietämistä. Ei sitä voi kaikkea muistaa, joten samoilla muistamisilla kulkekoot sitten muut kaverit, tuttavat, entinen naapuri. Hirmuinen trafiikki oli juuri puolilta päivin. Toki, silloinhan kokoontuvat myös veteraanit sankarihaudoille ja moni varmasti oli liikkeellä ihan päivänvalon takia. Oli vaan niin pimeä päivä, että kuvistakaan ei tahtonut tulla selvää... kohta todella ON vuoden pimein päivä. Uskotaan, eilisestä päätellen!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Niin, lupasin postata tuosta Pimp My Grave –efektistä. Se ei varmasti ole vielä pahimmoillaan ja kyllähän hautuumaan hallinnolla on sanottavansa siitä, mitä härpäkettä sinne voi virittää. Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että ihan fiksujakin ideoita on saatu. Siinä vieressä olevalla perhehaudalla oli viritelty sivukivet tuleville asiakkaille ja nimet oli kaiverrettukin soikeisiin hopea(?)laattoihin oikein tyylikkään näköisesti. Ei paha. Toisaalta, erinäköistä lyhtyviritelmää ja kyntteliä paljon. Kesällä taas näytetään kilpailevan erikoisilla ja uusilla kukkaviritelmillä. Kerrottakoon, että tässä suvun haudalla on kulmassa todella wanha ruusun juurakko entiseltä kotipihalta. Ruusu on hyvin vaatimaton muuten, mutta kasvaa korkeaksi ja vihreäksi ja kukkii paljon pieniä kukkia ja taipuu kiven ylle, sellainen koiranruusu-tyyppinen kasvusto. Mutta sanokaa mitä sanotte, kyllä hautausmaakin voi olla kaunis. Jos se ei ole siis semmoinen laatta-laatan-perään –tyyppinen ratkaisu. Malmin upeista muureista mietittiin, onko tarkoitus pitää väki sisällä vai toisentyyppinen, vielä elävä väki, ulkopuolella *virn*.

 

Kotona sitten kuivailtuani ja vaihdettuani vaatteet katselin Tuntemattoman loppuun ja aloin väkertää juhlalounassa *tsihihihh*. Kyllä, tein juures-nakkikastiketta perinteiseen tyyliin ja tuota kotimaista riisiä siihen kylkeen. Hyvää oli. Soitin myös Kummisedän paikalle, ei, hän ei ollut pariin päivään juuri syönytkään mitään. Valvoskellut ja muistellut, ottanut vähän viiniä, ajatellut. Olin ihan hyvilläni, kun hän kuitenkin tuli – ihmisten ilmoille sitä on pakko kuitenkin lähteä, tänäänkin jo töihin ja asioita hoitelemaan. Istuskeltiin ja juteltiin siinä, muisteltiin Mammaa, W.täkin ja E:tä siinä sivussa, ikäänkuin. Samaa mieltä olimme siitä, että olisi ollut aivan turhaa enää elvytellä vanhusta, koska vanha DNR-päätöskin oli jo olemassa. Parempi tuo rauhallinen ja kivuton lähtö, kuin se, että väkisin olisi pidetty hengissä. Kummisetä sai Itsepäisyyspäivälahjaksi Suomi 90 v. –juhlaolutta ja Juhlamukin, josta sitä juoda. Hänestä se oli kiva ajatus (no Welhotar on tarvittaessa kekseliäs). Hänen pojanpoikansa saa samanlaisen Juhlamukin myös. Minusta siinä oli myös ajatusta.... mukeista on myös tulossa, yllättäen ja todella tietämättäni, keräilytavaraa. Näin jo samaa purtiloa myytävän tuplahinnalla viime vkolla =O

 

Ai että, vai liian morbidia postausta? No, illalla sitten tappelin vielä erään ohjelman kanssa,  joka ei edelleenkään suostu toimimaan, kuten Welhotar haluaa. Häpeä tunnustaa, oli tartuttava manuaaliin *nolo virn*. No alkoihan se toimia, melkein ainakin. Tänään siis jatkoa. Ja tenttikirjaankin tartuin, hyvin on ohkoonen opus, mutta ikävän täynnä asiaa. Selailin jo hieman pidempään, mutta jätin sen kuitenkin toistaiseksi vielä viereen yöksi lepäämään. Ehkä sekin saa vuoronsa vielä tänään. Päivästä on tulossa kovin pitkä.

 

Illalla vielä Kummisetä soitti, vihaisena. Siskonsa, joka oli kovin murtunut Mamman kuolemasta jne. soitti perintöasioista, rahan jaosta, erityisesti Kummisedän osuudesta jne. Ai että, otti päähän molempia. Kroppa tuskin ehtinyt jäykistyä, sisko jo puhumassa rahasta ja niiden jakamisesta sekä Kummisedän osuuden käyttämisestä! Siinä ei voinut kuin miettiä, millainen ihminen sisimmältään on. Heilläkin kun on jo aivan kaikkea; omistusasunto, upouusi auto, toisella hyvä työpaikka, josta jäämässä eläkkeelle, toinen jo kohtuullisella eläkkeellä, aikaa matkailla – ja hehän ovat jatkuvasti reissussa. Mihin ihmeeseen sitä perintöä vielä kaivataan? Kummisetä aikoo jättää oman osuutensa tytöille, joilla on molemmilla isot asuntovelat. Hän ei itse katso tarvitsevansa sen ihmeempää. Asunto on ja tarpeelliset tavarat, kuten minullakin. Sitä tulee toimeen kuitenkin yllättävän vähällä, varsinkin jos ei ole vakitöissä, joka saattaa olla molemmilla edessä. Silloin nimittäin on aikaa myös järjestää asioita niin, että rahaa ei mene kuin välttämättömimpiin tarpeisiin. Puistattaa vieläkin tuo siskonsa toimintatapa!

 

No tämä postaus näemmä jämähti tällä kertaa näihin asioihin, valitettavasti! Huomenna ehkä palataan perusteltuun päiväjärjestykseen  eli ruikutukseen, valitukseen ja väninään...

 

-------------------------------------------

254944.jpg

 

Purrrrrrrrrrrrrrmenta, kattiskat! En tajuu, mami on taas mulle vähä vihaskana, sihisi semmosii rumei sanoiki ja kaikkee. Enkä mä tehny muuta, ku heräti sen tasan klo 2! Mull teki hurrrrrrrrrrrrrjast miäli kalkonii eikä ollu ees määkäruakaa, nii mitä sitä voi muut tehrä, meinaan vaa, nih!? Ett orja ylös ja heekut kehii. Sitt toi alkaa melkee kiroilee ja uhkailee. Höh, sehä voi mennä taas goisii, ku kerta  on himass. Toisaalt, sitä vissii nyt ois sitt kerranki nukuttanu. No, mutt ku mä kerra aloti sen joikaamise, raapimise ja hepuloinni, samall vaivall toi sitt punkess ylös. Mutt aika epäkohteliaast se kyll viskas mulle mun kalkonin ja napikat! Käyttäytymises olis nyt selkeest toivomise varaa, orja tarttis taas semmose piäne jatkokoulutussessio, niinku. No, kyll se tost leppyy, mä tiädän. Kun mä nyt jo meen nätisti keräll goisii sänkyy, punkee se koht viakkuu. Varpisti, joo. Hei, Kulkurill teekkui! Vaiks sun fotoi ei viäläkää (Kulkurin Iskä, nyt hei rupeet kyll toimii!!!) oo näkyny, sä oon kunno kolli parast Lokistanialaist plaatuu. Ett tervetuloo vaa mukaa mein kollijengii. Ja jos sä haluut, mä voin postata täält sulle sen Mimmikalenterin, ku toi Reetin mami on tänä vuan tehny. Meinaa, ett jos sä et oo sitä saanu ja et viälä tsennaa Reetii, ni mä voin sen pualest varmaa sen laittaa. Siin on tosi mageit fotoi kaikist upeist Leideist tänä vuana. Ett jätä toho mami sähköpöstii vaiks viästii, nii se meilaa sen vaiks sun Iskäll.  Tänää on taas luvattu fisuu! Näkis vaa, höh. Tiätty se tekee jotain kilii siihenki mukaa. Enkä syäny eile nakkei, ne ei sovi mun masull sitt olleskaa. Sain mä sitt kinkun jämii ja semmost viälä. Ett ruakapuali kyll toimii. Mut mamiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih – se fisu tänää, jookosta, hei!! Jookosta???

 

1113829.jpg

 

Huaaaaaaaaaah, mami just otti tään foto, mä kuarsin, se sano.... ennnnn........ zzz.. piu.... krrrrrrrrrroooooooooooooooooh ....piu.....zzzzzzz! Et voiki nyt nukuttaa... Huamisee!

 

------------------------------------------

 

No, nyt ei meikäläistä taas nukuta eli kirjan kanssa peiton alle lämpöiseen!

 

Päivän slogan: Ei kuolleita tarvitse eikä pidä pelätä, vaan eläviä!

 

Päivän biisi: World Of Pain

 

Luettua: Nancy Huston - Syntymämerkki, aikakausien ahdistusta ja maailman järkkymistä lasten silmin. Samaa sukua, mutta mitä on tapahtunut ennen? Salaisuuksia ja suuria paljastuksia. Suosittelen, en täysillä, liikaa jotakin-mitä-en-osaa-nimetä, patetiaa, ehkä. Kuitenkin, täysipainoista tekstiä. Nicholas Schaffner - Pink Floydin odysseia, perusopus kaikille Pink Floydista, ajankuvasta sekä musiikista kiinnostuneille. Asiallinen, perinpohjainen bändielämänkerta. Ei hötkyile kohujutuilla tai suurilla paljastuksilla. Welhotar suosittaa ja pitää itsekin bändistä...

 

                                   265380.jpg

 

                            VÄLIINPUTOAVAA VÄLIPÄIVÄÄ!