itkua ja hampaidenkiristelyä! Aika lähellä kylläkin. Piti sitten eilen näyttää taas luontonsa ja kasata muuttolaatikkopinot ihan itte, kun kukaan ei puhunutkaan mistään avituksesta. Ja minähän en sitten mitään pyytele, jos kerran näytän olevan kunnossa, prle. Juu, sain kaikki pakattua ja kasattua. Oli nimittäin pakko. Se kostautui jo eilisiltana, varsinkin yöllä ja vielä nytkin. Särkee niin prleesti, että ei uskalla edes vingahtaa. Silloin voisi sattua vielä enemmän! Ja kuten arvasin, kaiken pakattuani ja tehdessäni lähtöä vielä eräskin leidi tunki hommiaan meikäläiselle. Että olenko j o lähdössä :o Yritin muistutella mieliin, että teen vajaata viikkoa. Vastahan minä jonkun kuukauden sitä olen tehnyt, 3 – 4 kk, öbauttia. Että hyvin näkyy painuvan joidenkin mieleen...

Tänään en kyllä tee mitään. En pysty kunnolla edes kävelemään. Yö meni pätkittäisillä painajaisilla ja särkykertoimilla lisättynä, argh. Lisäunetusta sain sentään vähän aamusta, mutta samaa laatua eli eläviä painijaisia kaikkine kummakkeineen. Pakko oli nousta ylös, keitellä kaffet ja riipiä satsi mömelöitä. Eivätpä ne tähän auta juuri yhtään. Voi kun olisi todellakin jokin kipusärkymittari, jolla helposti voisi todentaa kaiken! Hissukseen kun liikahtamatta makoilee, särkee vain muutamaa paikkaa. Jos yrittää edes kääntyä tai lähteä liikkeelle, onkin helvetti valloillaan...

Lisäksi piti eilisen session jälkeen vielä sinne postiin. Ei muuten, mutta siellä oli Belgalle uusi keskusyksikkö. Paketti siis meikäläisen nimellä ja oli minulla muutakin postitettavaa itsellä, joten mentävä oli. Belga oli tyytyväinen ja säntäsi suoraan kotoonsa. Minä Liiterin päärynäkaupan kautta maltoin sentään poiketa. Sain päärynöitä, jotka olivat vielä eilen raakoja. Ovat nyt tuossa kypsymässä. Ja pitäisi kai jotain apehtiakin tänään, ehkä. Sekä suunnitella huomista kirjasto-kaupparetkeä. Uhh, mitenkähän tuo nyt ei jaksa innostaa niin pätkääkään.

Ensi viikon taksomatkat Uudelle Varastolle tulevat olemaan taatusti hilpeitä, samoin yrittämiseni sinne sisään. Delegoin kyllä asiaa eteenpäin niin, että jos joku kävisi siellä perstaina, meilaisi ohjeet meikäläisellekin. Eilenkin kysäistessäni asiaa, kaikki alkoivat selittää:"Ihan helppoa! Kävelet vaan tuosta ja sitten..." Kunnes piti katkaista selvitys siihen, että minähän en, ihan totta, kävele! En varsinkaan pluikkaalla ulkona ilman mitään apuvälineitä, pitkiä matkoja ja portaita ylös-alas. Ei siis onnistu, ei... Sen jälkeen väki taas oudosti hiljeni. On se sitten kummallista, että eivät ole tätä vielä kolmeassa vuodessa tajunneet, vaikka koipien ja selän kunto on koko ajan huonontunut!

No, en minä jaksa tässä enempää märistä, teillekin voi tulla paha tai veemäinen olo tai ette usko minua. Vetun väliä sillä, mutta kun jalkani puutuivat jo tunnottomiksi tätä kirjoittaessani. Eli huomenna lisää, mikäli aihetta on. Jos ei ole, keksitään!

265380.jpg


POLKA – TUO KAUHISTUTTAVA TODELLISUUDEN ILMENTYMÄ!