eikä hetkeäkään liian aikaisin! Taas puhki-poikki-rätti ja tämä päivä on vielä jaksettava väkisin. Töistä vielä postiin ja kauppaan, sitten kotiin ja narauttamaan.

Töitä on todella riittänyt ja kuten eilen sanoinkin, suorastaan salavihkaa olen hoitanut osan kaverinkin hommista. Ne nyt ovat tavallaan vielä levällään, joten kukaan ei ainakaan huomaa sitä. Siis lähiesi muun muassa, joka tuntuu vähän siltä, että hän aikoo kovasti päteä tässä hommassa ;) No, poika saa yrittää. Poika on nuori, mutta poika vielä oppii vanhojen naisten kanssa teutaroidessaan – siis täällä työasioissa tietenkin, tarkoitan :/ Mitäs muuta teidän likainen mielikuvituksenne edes voisi kuvitella?

Jotkut ns. hupittelivat eilen, mutta minä jätin senkin väliin. Jos olisin jäänyt talolle, olisin tänään ollut vielä kipeämpi. Olisi ollut syömistä ja juomista, en minä sitä. Mutta ihan vaan siksi, että minä en pysty seisoskelemaan missään pidempään, istuminenkin pitkään ilman jaloittelua on paha. Enkä minä ole muutenkaan mikään seurapiirihai. Tahallani taas olin kovasti antisosiaalinen. Sitä nyt tuolla tuskin kukaan edes huomasi, koska en muutenkaan ole ikinä missään mukana. Joillakin oli jo varaa ja aikaa työaikana aloitella ja jatkaa sitten ilmeisesti iltamyöhään – en minä tiedä. Täytynee käydä urkkimassa. Tai mitä hemmettiä se minulle kuuluu, ei se oikeastaan edes kiinnosta. Ei minulla Varastolla ole ketään hyviä työkavereita tms. joiden kanssa voisi edes keskustella mistään kovin järkevästä tai lähteä vaikka tempaisemaan pari lomperoa. Eikä nyt ole kovin suuria halujakaan, minä olisin nimittäin varmasti tasaisen huonoa seuraa kenelle tahansa.

Ei, minulla ei todellakaan ole mitään kerrottavaa tai en ainakaan jaksa juuri nyt ajatella mitään. Tahdon vain päästä töihin ja saada pari annosta vaffaa kaffetta sekä mömelöt, että pääsisin edes liikkeelle. Sen verran, mitä pakko on. Tämä on taas niitä päiviä, että on jo vaikea päästä kiljumatta edes taksoon, kun sattuu yksinkertaisesti vaan niin helvetisti!

 

 

POLKA, JOKA KUITENKIN TAAS MENEE...