Eilen sain sitten jonkinlaisen kivunsiirtomenetelmähepulin ja vähän titrailtuani lääkkeitä otin massiivisen pyykkäys- ja siivousoperaation käsittelyyn. Prle, nyt vasta kipeä olenkin. Ja mustelmat vaihtavat vekkulisti väriään. Selkä ei taivu enää mihinkään, silti sitä särkee. Nenä on kipeä, samoin leuka. Koivista ei kehtaa edes puhua eikä kylkiluunpaskoista. Argh! Pitäisi vaan pysyä työssä, ja ei, oklalla ei ollut osuutta tähän tapahtumaan. Vasen jalka vain petti alta ja sitten tällä ruholla mentiinkin niin, etten enää päässyt omin voimin pystyyn. Kaaduin semmoiseen hulluun rakoseen nimittäin, missä ei saanut tukeakaan mistään. Meikäläisen tuuria, aina.

 

Onneksi kännikkä oli käden ulottuvilla ja sain soitettua lanssin. Ja toki nekin prleet ensin puhalluttivat, kunnes kerroin kaikki viat, vammat ja diagnoosit. Sitten mentiinkin aika haipakkaa Isoon Saiskuun... Jossa odotin tosiaan käytävällä, ulko-oven vieressä, voihkien ja kiroillen lekuria melkein 9 h. Kiirettä nääs. Yksi tuttu hoitsu sitten suostui antamaan normikipulääkkeeni, kun lista löytyi koneelta! Jesh ja ziitos, vaikkeivat ne auttaneetkaan. Mutta huutoni loppui kuitenkin.

 

Hupituttaa (siis nyt) tosiaan nämä kipupiikit, jotka sitten lopulta lekurin määräyksestä sain – 3 kpl, ei mitään tehoa. Siinä jo trit olivat ihmeissään, kunnes taas viittasin normilääkitykseen. Sain sitten vähän paremmat piltsut ja litkiä pamia jkv. Nukkumaan en tietenkään pystynyt yhtään, oli siellä semmoinen meininki päällänsä. Onneksi kotiuttivat pikaiseen ja Belga kävi noutamassa; lanssikaverit nimittäin ”unohtivat” naisen tärkeimmän tavaran eli käsiväskyn (kotiavain, lompakko!). Onneksi kännikkä oli taskussa mukana ja sain edes soitettua Belgalle. Ihana laps nouti kipeän äiteen kotoon. Oli kai hänkin vähän pelästynyt, kävi sitten vielä toisenakin päivänä ja vähän jeesimässä myös. En nimittäin päässyt kunnolla edes soffalle pitkälleen, vessaan tms. Väkisin tein helppoa ruokaa ja silleensä.

 

No, tämmöistä siis pääasiassa tapahtui, jos ei ole vielä teille käynyt selväksi.

 

Pahintahan on nyt se, että olisi hemmetisti hoidettavia asioita eli tietty atteekki, posti, kirjasto – eikä kantajaa. Belgakin on täysin ylösotettu kurssiensa takia nyt tällä viikolla. Mutta jospa taas titrailisi ja pelkällä pahalla sisulla hoitaisi asiansa. Perkele! Eilenkin kehuin itseäni aina välillä helvetin kovaksi ämmäksi *psyykkausta* ja kohta melkein taas itkin, mutta sainhan minä ne hommat tehtyä. Ja vielä apehdittuakin ihan kunnollista ruokaa. *ylpeänä tenhottaa*

 

Postissa nimittäin odottaa kirjapaketin lisäksi plittana näyttö ja näppis – ihka uusia jopa. Ja ne ovat hankalan mallisia ja kohtuupainavia kuljetella. Eikä mikään invataksi avita, jollei ole tuttu kaveri. Katsokaas, kun ei ole apuneuvoja, ei tarvitse avitusta! Eikös olekin kätevää...

 

No, mitäs tässä sen enempää rääkkäämään lukijoita tälläkään märinällä. Sattuu ja särkee vaan niin saatanasti taas! Yöllä sain nukuttua pätkissä vajaat 4 h. Hmmm. Mömmöjä kitusiin ja hoitamaan pois jokunen pikkuhomma. Jospa sinne keskustaan tuossa myöhemmin iltapäivällä. Eikä se nyt ihan päivän päälle ole, mutta tahtoo ne – just nyt ja heti!

 

Ensin rutosti kaffetta kuitenkin....

 

265380.jpg 

 

POLKA, JOLLA NS. TUURIA RIITTÄÄ JOKA HEMMETIN ASIASSA!