Ei hyväinen aika. Ei sitten millään jaksaisi yhtään mitään. Juu, taas minä valitan – en voi mitään. Ei vain ole tapahtunut mitään erityisen mukavaa ja olo on kehnompi kuin aikoihin. Nämä kelit eivät oikein sovi; kotona on kylmä, ulkona on kylmä, Varastolla on vielä kylmempi. Pukeudun melkein kuin talvella, ei auta. Tuntuu, että fibro vain lisää kylmänarkuutta, nivelet ovat kipeät ja paikkoja, joita en aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan, särkee, vihloo ja juilii. Ainut lääke on kömpiä kahden peiton alle pitkä yökkäri päällä. Valitettavasti ei silti nukuta ja säryt ovat samat, mutta on kuitenkin edes lämmintä!

 

Töitä riittää, ihmiset tyhjäävät pöytiään ennen lomien alkua. Minulla olisi vielä kai 10 viikkoa töitä, ihan kiva. Toisaalta, mitäs sitä lomalla. En pääse mihinkään kuitenkaan. Ehkä voisi tempaista pärsheet olalle, jotta saisi nukuttua pari vuorokautta. Tosin sen jälkeen tulee taas valvottua putkeen saman verran, eli eipä siitäkään hyödy yhtään mitään. Voisi myös miettiä, jospa Hakaniemen sijasta tällä kertaa kävisi kesälomareissulla vaikka Itäkeskuksessa :o Työkaverit ehdottivat jopa Korsoa, mutta se on kyllä aivan liian eksoottista ja turhan kaukana. Lisäksi sieltä voi saada ties minkälaisia bakteereja. Ehkäpä siis Itäkeskus tai jokin muu viehättävä ostoshelvetti *käks* tai hei, nyt minä sen keksin, lounas ja ostosretki Iikkeassa *käks-käks*.

 

Illalla ei jaksa mitään. Hätäiseen taas ne pakolliset eli muonaa pariksi päiväksi, jotain pientä ilta-apetta. Kirjoittamista – argh – pitäisi enemmänkin, ei jaksa. Lukemista. Horrostelua, mutta ei kunnon unta. Kohta tässä menee hermot, oikeasti!

 

Hörhökin on niin prleen hörhö, että raivostuttaa. Mies ei suvaitse tehdä sitä, mitä on luvannut jo aikoja sitten. Tänään hänen pitäisi käväistä residenssissä, no, näkyypähän... Eli mitä minä olen aina sanonut – miehiin ei pidä luottaa. Itse asiassa keneenkään ei pidä luottaa. Aina ei edes itseensä, mutta se on kuitenkin parhain olemassa oleva vaihtoehto.

 

Kunhan keksisin jostakin oman kivalääkärin, tietäisikö joku? Nyt alkaa olla sen verran raivoisa tilanne, että jos joudun vielä asioimaan omisarviksen kanssa, sanon tod. pahasti erinäisiä totuuksia. Myös sen, mitä mieltä muut Varastolla hänestä ovat. Tämä taas johtaisi uskoakseni siihen, että hän vihapäissään enää määräisi minulle mitään muuta kuin jotain käsikauppalääkettä, jos sitäkään. Pirulauta, että on vaikeaa... Olen pähkinyt, pitäisikö oikeasti ottaa yhteyttä sinne ylilääkäriin. Kai Arvaustalossakin sellainen hlöstöasioista vastaava ylihemmo on? Haluaisin todellakin täydellisen selvityksen. Mutta ensin haen kopiot kaikista papereistani pois. Sen voisikin ottaa tämän päivän tehtäväksi. Kun kirjaan sen nyt tähän, tulee se ehkä jopa toteutettua.

 

No, en kiusaa teitä tässä sen enempää. En puutu ajankohtaisiin tapahtumiin, en kerro Vinskin kuulumisia. Minua kun ei nyt juuri kiinnosta yhtään mikään. Valitan. Tai kiinnostaa, vaffat kaffet ja ne säälittävät mömelöt, jotka on lupa vetää kitusiinsa. Nekin vain siksi, että pääsee edes töihin. Muuten kökkisin täällä puhumatta ja liikkumatta, hipohiljaa sängyssä lueskellen – voi kun sen voisikin tehdä!!!

 

Luettua: Tahmima Anam – Kulta-aika, perheromaani Bangladeshin itsenäissyyssodan ajoilta 1970-luvun alusta. Melkoisen puoleensavetävää tekstiä, jotenkin. Tykkäsin ja suositan, jos pidät ajankuvasta, tragedianomaisuudesta, pienestä intialaistyyppisestä liioittelusta ym. Tämä on tosi kesälukemista, jotenkin sopii mielialaan. Vikas Swarup – Syyllisten seurue, murhatarina Intiasta, Slummien miljonäärin tekijältä. Ovela kooste, sisältää Bollywoodia ja muuta mielenkiintoista. Ei paha, mutta ei kovin järisyttäväkään. Kulttuurin kuvauksena kohtalainen... Jännää muuten, miten tietyn tyyppisiä kirjoja kerääntyy äkkiä peräkkäin iso liuta, kuten nyt muutaman viikon aikana – teemana Aasia aivan selkeästi ja tämä siis täysin valitsematta. Kunhan olen napsinut uutuudet kaikkinensa. Jacamon & Matz – Tappaja, osat 1 – 3, sarjakuvia, sarjakuvanovelleja? paremminkin. Tässä tappaja esittelee itsensä; kyyninen, itsetietoinen ja tehokas mies, noir-trillerien parhaiden perinteiden mukaisesti. Hän kertoo, miksi tappaa. Analysoi itseään ja ammattiaan sekä tekee sen, mikä on tehtävä. Tässä siis kolme ensimmäistä tarinaa samoissa kansissa. Muutoin vinkeää piirrostekniikkaa, leikkauksia, takautumia, pään sisäistä myllerrystä, unia ja valveunia jne eikä tarinoissakaan ole mitään vikaa. Välillä vähän skitsoa ja rumankaunista. Tykkäsin ja suositan sekä odotan loppuosia pika-pikaa – lisää siellä toisaalla. Enemmänkin on tullut luettua, ei nyt jaksa listata. Jospa huomenna jaksaisi taas ihan pikkuisen edes listata. Lukea kyllä jaksaa, vaikka väsy on mahdoton.

 

265380.jpg 

 

VÄSYISÄ JA KÄRTTYISÄ WELHOTAR TAAS LIIKKEELLÄ – VAROKAA!