Ehheeheh, siellä Sitä jo on, ainakin parvekkeelta päätellen. Nimittäin sohjoa ;D Turvallista sohjoa, jossa ei liukastu. Siis jos ei ole pakkasen puolella tai jäätä alla. Ja jos on vielä vesisadettakin luvattu, mikäpä tässä on odotellessa! Nytkin siellä sataa jotakin, en saa selvää mitä se on =O Menköön lumi, se vain tekee ihmisistä kipeitä. Tänä vuonna ole näin kipeä taas ollutkaan... joka paikkaa särkee. Eilinen taiteilu taksolla kotiin oli äärimmäisen hankalaa ja tuskaisaa. Ensin Varaston päässä se kuskintyperys jätti auton liian pitkälle, hätinään varovasti seinästä kiinni pidellen pääsin autoon. Sinnekin itseni hinasin, kun astinlaudat olivat niin pluikkaat. Kotopihassa oli taas aurattu, silleensä mukavasti, että jäljellä oli peilimäinen kerros – hvtin liukasta siis. Kuskikin jo huolehti, pääsenkö sisään. Ja kun sitä yrittää 20 cm:n raosta auton ja hangen välistä luikahtaa – siis Welhotar, hei, luikahtaa – on tilanne aika järisyttävä! Kannatan itselleni kelivapaan myöntämistä aina lumien ja liukkaiden tullessa. Taidan ottaa yhteyttä omisarvikseen jo tänään. Koipia ja lonkkaa särkee niin, että unista ei tullut oikein mitään. Sattui, särki, juili ja ketutti vaan. No, olipas taas aikaa ajatella. Niin, ajatella, yhtä ja toista, olemattomia ja pidäkkeettömiä.

Ilmoitan, että tässä blogissa sitten muutkin saavat märistä ihan työkseen, jos eivät omassa blogissaan viitsi tai kehtaa! Minä nyt vänisen ja märisen kuitenkin. Kyllä jostakin aihetta löytyy ja jos ei helposti löydy, äkkiäkös jotakin keksii. Turha sitä on tulla minulle märisemään, jollei itsellä ole mitään märistävää. Ryhtyköön ammattimärisijäksi, vaikka. Siinä sitä olisi hommaa. Minä nyt vain valitan vaikka ihan ensiksi sitä, että noin kolmeen vuoteen ei ole ollut kivutonta päivää. Ainakaan pariin vuoteen en ole saanut nukuttua kunnolla. Silti minulla ei ole mitään pätevää diagnoosia, vain (siis tod. vain) fibromyalgia, joka käytännössä tarkoittaa JPK KVV (joka paikka kipeä, korvien välissä vikaa!) Riittääkö? Ai että ei. No, jospa se, että olen Varastolla töissä riittäisi jo teillekin? 

Eilen taas huomasin Varastolla, että en todellakaan kuulu joukkoon. Ei, minä en tiedä mitään Idolsista, BB:stä, jostain muista ns. julkkiksista. Ei, minä en todellakaan katso kuvalaatikkoa. Juu, minä puhun mielelläni, mutta kukaan ei sitä kuuntele. Jospa lopettaisi puhumisen pariksi päiväksi. Huomaisikohan sitä kukaan? Tai alkaisi aktiivisesti keskustella kirjallisuudesta ja vaikka pähkäillä Finlandia-palkinnosta? (ei taitaisi pokka pitää, siis minulla) En minä ketään tyhmäksi sano, ihmisillä nyt vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet *pärsk*! Ikävä kyllä, en ole tavannut yhtään hengenheimolaista vielä tuolla työpaikassa. Ainakaan samoja hommia tekeviä... pari kylläkin, mutta kun ovat enempi johtavassa asemassa, ei ilmeisesti ole sopivaa (!?) jututa heidänkään kanssaan kovasti pitkään – tämän ovat ilmeet antaneet minulle kertoa. On tämä outo maailma, tämäkin! Varastollakaan ei puissa kasva pulloja, on vain yksi aurinko, ihmiset tekevät työtä ja vaikka mitä! Kiirustakin pukkaa. Welhotar siis yrittää pitää turpansa kiinni vaikka loppuviikon ja tehdä vain töitä. Ups, tulikohan luvattua liikaa. No, ainakin lupaan yrittää! 

Kummisetäkin kävi eilen vähän nolona, oli unohtanut koko paitajutun ja muut lupauksensa. Ihan vähäsen jouduin palauttamaan hänen mieleensä vanhoja puheitaan. Että silleensä, sievässä sihneessähän hän näytti olevan. Mutta muuten juttusimme ihan leppoisasti ja hän lupasi käydä tänään postissa. Minä taas lupasin joskus tehdä jotakin mukavaa evästä ja pyytää hänet syömään. Että näin, mutta en minä turhaan häntä eilen haukkunut. Jos en olisi sitäkään tehnyt, tuskin mies olisi ovelle ilmestynyt ,D

Nyt minä taidan lähteä joko tupakalle tai keittämään uudet kaffet, ehkä teen molemmat – ihan piruuttaan, että jaksaisi taas vänistä.

------------------------------------

254944.jpg

Purrrrrrrrrrrrrrve, kavrut! Hei, nyt siälä partsill on sitt vähä viälä nököö ja märkää, jäks! Koskaa ei oo siälkää hyvi. Kävin äske siälä, en tykkää. En mee tänäänkää sinne, meinaan goisii koko päivä siiheks asti ku orja tulee himaa. Jos vaiks irtois jotai heekkuu, ei oo nyt taas irronnu. Jos se vaiks ottais jauhist sulaa tai jotai. Eikä, ku sehä sano, ett mä saan sen paketin. Jeeeee, siin on pakko olla ruakaa kans! Kummisetä lupas hakittaa sen kuiteski mulle, se käviki eile meill pitkäst aikaa. Sano, ett must on tullu pläski >o< No eikä varmaa oo, ehkä iha pikkuse täyteläine masun kohalt, mutt ei pläski ja mull on nyt kerta talvikaavatkii. Se ei kyll sitt tajuu mitää, eikä oo kyll yhtää hianotuntene. Mähä oisi voinu vaiks loukkaantuu. En loukkaantunu, sanoin vaa mourrrrrrrrrrrrrrrh sillekki, ett älä äijä viitti mollaa mua. Sitt se leikkihaukku mua ja mä vähä puffasin sitä. Nii ni sitt ku mun-mun-mun paketti tulee, katotaa mitä siälä oikee on. Mua oikee jänskättää. Mamikaa ei tiädä tai ei oo ainaskaa kertonu! Mä sitt kyll kerron teill kaikill, mitä mä oikee oon saanu. Mä toivon tiätty uusi ruakii ja semmosii kaikkii heekkui enite. Voi siäll olla muutaki. Nii ett pakko se on goisii, muute mä hermoon koko päivän. Mä vähä hermoon jo nyt. Mä aika harvon saan pakettei, meinaan.... Ei mamill ookkaa nyt kuvei. Se sano, ett se joutuu ottaa sitt kuvei, ku se paketti tulee. Ett mitä mä siit funtsin ja mitä siälä oikee on lopultaskii. Ett mä löysin sitt tämmöse foto teill.

2094988.jpg

Klliffaa viiko keskimmäist päivää!

---------------------------------------

Kiitos Vincent, goisi ja hermoa sinä, minä lähden töihin hermoamaan!

Päivän slogan: Juopolle meri ulottuu vain polveen!

Päivän biisi: Hello Hooray!

Luettua: Hannu Mäkelä – Eetu, Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Uspenskin elämänkerta ja kertomus arjesta Neuvostoliitossa ja nyky-Venäjällä. Tarina alkaa 1970-luvulta, jolloin Mäkelä matkusteli Neuvostoliitossa kustantajan edustajana, yleensä. Opiskeli venäjää aktiivisesti ja sai ensimmäisen kerran kuulla Uspenskista. Eri vaiheiden jälkeen Uspenskin kirjojakin aletaan hitaasti julkaista Neuvostoliitossa, Venäjän aikana sitten jo enemmän. Eetu kun ei oikein piittaa byrokratiasta ja vaatii selvitystä, miksi kirjoja ei julkaista, vaikka kehnompaakin on tarjolla, puolueen hyväksymää kirjallisuutta tietenkin. Useiden turhien byrokraattisten yritysten jälkeen he onnistuvat lopulta tapaamaan ja tästä alkaakin elinikäinen ystävyys. Ystävyys, joka antaa molemmille jotakin erikoista ja erilaista. Uspenskia aletaan kääntää myös suomeksi, jotakin uutta lastenkirjallisuutta tarjolle vaihteeksi. Tai mitä lastenkirjallisuutta, nämähän sopivat ihan kaikille luettavaksi - kuten muuten Mäkelän Herra Huukin ,D Mäkelä onnistui kutsumaan Uspenskin lopulta myös ensimmäistä kertaa Suomeen, mikä oli hänelle ensimmäinen ulkomaanmatka ja melkoinen kulttuurishokki. Kyllä Mäkelä osaa, jestas! Minä pidän tästä kirjasta, kovasti. Pidän kertomuksista Venäjän arjesta, Uspenskin työstä ja ystävistä, Mäkelän matkakuvauksista Venäjällä ja Suomessa. Tuntuu, että Mäkelä tuo tässä esille hiukan myös oman elämänsä vaiheita ja tapahtumia peilaten niitä Uspenskin tarinaan. Eetu on tämän kirjan ansainnut ja Mäkelä sen hienosti kirjannut. Suosittelen kaikille – mieli tekisi heti etsiä kätköistään Fedja-setä, kyllä se siellä jossakin on ,D Tämän hankin omaankin hyllyyni, kun edukkaasti yhdytän jostakin!

                                            265380.jpg

                                                        KESKELLÄ VIIKKOA!