Eilen melkein jo lähdin sanomaan itseäni irki töistä, juu, tuo on tahallaan kirjoitettu noin.  En sitten jaksanut edes sitä. Tajutteko, miten väsynyt sitä rottakin on, jos on herännyt klo 02.00 hvtinmoiseen särkyyn eikä ole saanut pätkääkään unta sen jälkeen – just, hyvin menee, virkamiehet nauraa. Ja vettuilee... Minä kannatan edelleen edes tuota viikonlopun pidentämistä ja muitakin se mietityttää. Näköjään Jusalassa on se  toteutettukin, tosin hieman kyseenalaisin keinoin ja laskutavoin - mutta parempikin malli voisi tänne löytyä! Siis eikö tätä voisi harkita, minä en enää ihan oikeasti jaksa!

 

Kuljetuspalvelun sotkut vain jatkuvat *huoh*. Aamulla kuski oli ihan ok ja ajoissa, mutta tilauksessa oli ollut jotain ongelmaa. Iltapäivällä kuski kertoi, että monet pyörätuolia käyttävät ovat joutuneet odottelemaan auton tuloa myöhässä eli puolikin tuntia... Ei kiva, ei mukava! Kaikki sympatiat heille, oikein tämä ei ole ketään kohtaan – siis odotuttaa suotta, jos auto on johonkin aikaan luvattu. Ei minunkaan osoitteeni ollut oikein, oli taas vain tuon naapuritalon osoite, onneksi oli tuttu kuski. Että näin, kun kuljettajatkin oma-aloitteisesti kertovat missä mennään, on jotakin siellä keskuksessa kyllä pielessä. Eli en se ole minä, joka aina vain ”valitan turhasta”, kuten tuolla eräs henkilö aikaisemmin känisi.

 

Töitä on, riittävästi. Silti ketuttaa. Minähän en tiedä mistään mitään, olen se typerä rotta, jonka ei tarvitse ajatella ja joka vain tekee... Voi, voi-voi-voi!

 

Tahtoo jotakin muuta kuin töitä. Tahtoo elää ilman jatkuvaa väsymystä, vetutusta ja kipuja. Melkein onnistui silloin, kun olin peräänsä 3 vkoa pois töistä, sillä kolmannella viikolla oli melkein jo normaali olo. No, nyt liioittelen, mutta ainakin vähän sinne päin. Melkein kuin ilman, juu nou. Yleensä olo jo aamulla on kuin ryhmäpahoinpitelyn jälkeen olisi jäänyt puimurin alle ja vielä potkittu muutaman kerran alas metron rappusia!

 

Nyt väkisin tein illalla vähän eväsmuonaa, söin pari näkkäriä ja yritin unta. No, eihän se alkuillasta (siis muiden iltapäivästä) suostu tulemaan. Luin sitten pari opusta ja aamyöllä lisää. Olisikohan pitänyt ottaa jo silloin uniavitetta, väkisin valvoin ja otin sitten nappendalin. Suostuin jopa nukkumaan ja näkemään jotain outoja painijaisia. En muista mitä... onneksi.

 

Ai niin, kun tässä eilen käsiteltiin kone- yms. ongelmat, aikaisemmin on käsitelty mm. kirja-arvosteluni, niin sanon nyt pari sanaa noista tänne laittamistani ja itse ottamistani kuvista. Osa niistä on helvetin huonoja ja minä tiedän sen. Puolustaudun vain sillä, että käytössä on tod. vanha matolaatikko, jota en edes osaa kunnolla käyttää ja jossa ei ole kaikkia toimintoja. Lisäksi kuvankäsittelyohjelmia on kaksi, oikeastaan kolme, tällä HP:n omalla teen pikaisesti joskus jotakin. Muita en jaksa edes alkaa opetella, ei ole jaksuja, ei niin hirveitä halujakaan. Eli minä kuvaan mitä kuvaan eli tuota typerää karvatakamusta ja siihen saatte myös tyytyä! Nih kerta. Minun kuvani nyt vain ovat minun kuvani – ihailen suuresti niitä, jotka osaavat oikeasti kuvata ja käsitellä niitä omia kuviansa. Mutta ei minun tarvitse. Miksi muka? Ihan vaan selvityksenä, ettei tarvitse siellä vettuilla ja arvostella, osa on kuulkaas ihan hyvejä – tosin hyyyvin pieni osa. Mulle ei vettuilla! Ei edes Hörhö uskaltanut eilen.

-----------------------------------------

254944.jpg 

Purrrrrrrrrrve, kaiffat! Nyt mä sainkii tosi hianon makust kissimuanaa, semmosest keltasest pussist, njam. Parast melkee mitä on ollut – lisääääääää, mamiihh! Ai, ett illall. Jahas, taas pidetää pikkukissii näläs. Eilenkii se jätti muanaa mulle, vähä söin ja jätin loput. Sitt meinasin karkaa sen peräs, ku se lähti. Ihan tein jo asiaa sen perää. Pahus, se ehti tökkää mua kassill ja sitt läimäs nenun edes oven kines. Aika nopee se kyll on, jos on hirvee tarvis >o< Mun teki niii miäli lähtee vähä seikkailee tonne. Mami ku tuli sitt himaa, nii ni se heti huuteli munt, ku mä olin peiton all goisii, olin goisinu melkee koko päivän. Tsihiih, enkä menny heti. Mä kyll kuulin, ku se etti. Taatust se luuli, ett mä oon joteski kummiskii päässy hanee. Vähä pitää saada se pelkää, sitt saa enempi paijatust ja hyvempii ruakei. Toss se ottaa taas kuvei must, tommose laitto. Ei se osaa ottaa parempii, uskokaa ny jo. Se on möhkö ja sillee se kaamera hirmu hiturainen, ei se ehi mun mukaan ikinä. Nii ett mä nyt vähä kyll pualustan sitä, ei soo sen vika. Ja mä itte oon halunnu niiit huanoiki kuvei, ett on ees mun kuvei. Ku mä tiän, ett mull on taatust semmone Vinskin Ihailijalupi, eiks? Varpist on? Kertokaa, hei, eiks ookki?

 1254752933_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kliffaa tiisdaagii hei kaikill, ainaskii kaikill södeill kissigimmoil >o<

---------------------------------------------

Vincent, varsinainen kollipoitsu...

 

Päivän slogan: Mitä ikinä suunnittelenkin, aina ilmestyy joku este tahi ongelma!

 

Päivän biisi: Ikävä lokakuu

 

Luettua: Harri Nykänen –  Jumalan selän takana. Poliisista, päivää eli Ariel Kafka jälleen tutkinnassa mukana. Kyse onkin tavallaan tutuista eli Helsingin juutalaisyhteisöstä, Israelista, rahasta ja ehkä muustakin. Ja toki kaikki selviää aikanansa, vaikka Arielinkin moraali on välillä hiukan – hmmm.  Ei ollenkaan hassumpi dekkari, Nykänen osaa ja Ariel on fiksu tyyppi. Minä pidin, tavallansa, jos kotomaisia dekkareita arvostaa, tämä on paremmasta päästä sitä kastia! Suositan siis... muuksikin kuin välipalaksi ja matkalukemiseksi (ja tämä tarkoittaa minulla aina tylsiä taksomatkoja...). Mikko Karppi - Sateen varjo, mies viiltelee itseään aina sateella sekä kokee elävänsä vain satuttaessaan itseään. Kunnes hän saa tehtävän; hän alkaa eliminoida liian vähän rangaistuja pedofiilejä, raiskaajia, lasten pahoinpitelijöitä ja muuta ao. tyyppistä pohjasakkaa... Nimilistankin hän saa, poliisin vaikutuksella. Kirja on osaltaan kammottava, jännittävä, mielipuolinen kertomus ihmisen järkkymisestä, kostosta sekä siitä, että tätäkin miestä seuraa varjo ja ehkä joku toinenkin on asialla. Suositeltavaa tod. mieltäkääntävien opusten kavereille, Welhotar piti.

 

Huh, kirjailijoita kaatuu näemmä kuin puita metsässä, tätä sanontaa voisi arvostaa Veikko Huovinen... Hän menehtyi sunnuntaina, uutisen näin vasta eilen   – kepoisat kelot ja lokoisat makuut sinnekin!

265380.jpg 

KISSIKENKILLÄ VAIKKA SUORAAN HVITTIIN!