Ähh, aurinkokaan vielä näytä nousevan. Kissi märisi omiaan ja heräsin siihen, herkkäuninen nääs. Ja taisi tulla nukuttua eilen ”vähän” päivällä, jokusen kerran siis. Joku tuli ja sammutti valot, ihan vaan lukemisen välillä. Repäisin tuossa mömelöannoksen samalla oikeaksi, jos ei puoli annosta tee tuon pahempaa oloa. Kun yleensä 75 mg on pienin aloitusannos ja aloitin puolella. Niin että voipi olla tosi kummallinen olo kohtapuoliin. Pakko se on kuitenkin jossain vaiheessa nostaa ja tässä ei ole kuin kaksi viikkoa aikaa kärsiä, jos siitä kärsii. Se on lopulta lyhyt aika. Toisaalta, tahtoisi tehdä jotakin. Ei vaan pysty kykenemään mihinkään. Jospa tänään alkaisi hinkata keittiön kaapinovia, silleensä ovi kerrallaan. Se riittäisi koko ajaksi – ovi päivässä pitää Welhottaren työn toimessa. Ihan oikeasti, olisin mieluummin töissä, mutta en huonovointisena. Varsinainen paradoksi: syödä mömelöitä, joiden pitäisi auttaa, mutta joista ainakin aluksi tulee kipeäksi.

Ai niin, ruokarapoakin piti sen verran, että tattasotosta. No juu, tarkoitus oli tehdä tattaririsottoa, mutta keitinkin sitten vaan tattaria ja tein erikseen lisuketta. Keitettynä tattari oli oikein hyvää, maistui kunnon viljalle. Parempaa kuin riisi, täyttävämpääkin (tai sitten en vaan jaksanut syödä muuten). Kaveriksi sille pitää tehdä jotain vaffaa, koska tattari jo itsessään on vahvan makuista, eli minä tein nopean tomaattipohjaisen kastikkeen (tomaattia, sipulia, porkkanaa, valkosipulia sekä yksinäinen pala kalkonia). Valmistusaika oli sama, lienee noin 20 – 30 min. Tattari on siitä kivaa tavaraa, että se pysyy irtonaisena eikä liimaudu mihinkään. Sopisi varmaan johonkin ruokasalaattiinkin. Örps, eli hyvää tuli ja jäi vielä tällekin päivälle. Kumpikin tuntuu olevan riittoisaa syötävää. Tai mihin sitä ruokaa tarvitsee, kun ei mitään tee. Mutta asiasta lapsuuteen. Tuli mieleen, että meillä syötiin tattariuunipuuroa, kun olin pieni. (Kyllä, Welhotar ON ollut joskus pieni! ON!) Naispuoliset eivät pitäneet siitä eli äitini ja isoäiti eivät tehneet sitä koskaan. Sensijaan isoisä ja isä hankkivat jostain aina tattarisuurimot (luulen niiden olleen kokonaisia), niitä liotettiin hetki vedessä ja laitettiin sitten uuniin. Vettä, tattaria ja ropsaus merisuolaa. Uunissa muhitusta 2 -3 h tosi matalalla lämmöllä ja että se oli hyvää, kun se kuorettui tummanruskeaksi ja oli tosi kypsää. Äijät paistoivat päälle läskiä, minä sain margariinilötkäyksen ja pari suolaraetta siihen. Ja juu, tykkäsin. Mietin, miksi naiset eivät sitä syöneet, oliko se jotenkin vielä köyhempien ruokaa (vai venäläisten ruokaa, elukoiden ruokaa) vai mistä oikein mahtoi olla kyse? Me nimittäin olimme kyllä melkoisen köyhää porukkaa... He eivät kuitenkaan siihen koskeneet. Outoa, mutta kummallista!

Eilen taas minua tavoitteli Hörhö, en ole vastannut hänen puheluihinsa kahteen viikkoon. Huomenna on rahapäivä, silloin hän voi tulla ja hakea koko summansa. Hörhöttären puheluun vastasin... Hörhötär haluaisi myydä pienen Grammin pystypakastimen 60 juurolla, mitat ja lisätietoja saa minulta, jos jotakuta kiinnostaa. Kaappi on täysin kunnossa, Hörhötär ei vaan tarvitse sitä muuton vuoksi. Käsittääkseni kohtuullisen uusikin. Voipi jättää viestiä meiliini, jos kiinnostaa. Nouto täältä Malmin kupeesta. Mainittakoon vielä, että Hörhötär on rehellinen, reilu ja kohtuumukava ihminen eli ei mikään sekakäyttäjä tms. On päässyt nyt töihinkin määräaikaisesti ja yrittää saada asuntoaan tyhjemmäksi ennen muuttoa pienempään.

Minä puolestani yritin tavoittaa Kummisetää, että olisi käynyt postissa ja jätskikaupassa. Lopulta iltapäivällä hän vastasi – kapakasta. Niin ne pienet perintörahat kuluvat melko vilkkaasti. Hirveä mekkala, sain vain sanottua, että tulisi täällä käymään aamulla. Hän sai selvää vain sanoista posti ja asiaa, joten lupasi. En jaksanut soittaa vetskullekaan, kun en osaa sanoa sopivaa päivää tässä vaiheessa (tuon mömelöiden sisäänajon takia), ehkä loppuviikosta sitten. Nainen, Joka Ei Pidä Kissoista on kai jossain vaiheessa myös tulossa käymään. En oikein välittäisi tavata, mutta on tämä vähän ankeaa yksinkin kökkiä täällä. Tulkoon pois, pitänee kertoa, ettei ihmettele, jos olen jotenkin tavallisesta poikkeavamman poikkeava ,D Perjantaina on pakko hoitaa roudauskeikka, sille saatan saada Kummisedän avuksi, jos nyt etukäteen jo pyydän. Ei silti, nyt minulla on hyvät perusvarastot. Ai niin, Belgarion on huomenna vapaalla. Jos hän ehtii tänne asti, hän voisi käydä hakemassa jotakin... ja kirjat... Täytyy katsastaakin varaustilanne. Ei tässä sen kummempaa, ajatukset alkavat vähän tahmaantua...

--------------------------------------

254944.jpg

Purrrrrve, kaiffat! Vähäks on kliffaa ku mami on himass. Me vaa lötkötetää päivät, mä saan olla sen viakus kerranki nii paljo ku huvittaa. Ja sänkys. Ku se makaa itte siinä, se ei paa sitä haisujutskaa siihe. Sitt vast, jos se lähtee jonnekki. Oikee mukavaa, mamityyny, ei liiku paljokaa nääs. Vähä joskus, mutt sitt taas on hiljaa. Ja hornottaa välill. Ruaka oli vähä pettymys, se kalkonibiittiki oli nii piäni, ett mä oisin yksi voinu syädä sen =( Mä sain sitt siit toooooosi piäne biitin vaa. Sitt toi keitti semmost kiven näköst riisii, niinku hei. Ihan omituisen näköst, mä tsiigasin toss tualill ku se söi. Nii se vaa upotti ne nassuusa ja sano vaa, ett hyvää oli. Kivei syävä mami, hei, meill taitaa mennä tosi huanost. Millonkaha se mulle tunkee sitä kans. En varpisti syä, en. Sitt se puhu jotai syätävist hirsist, siis puust vai?! En varpisti syä. Mutt jos toi kerta syä kivei, kai se sitt syä hirseiki. Mä en tiätteks enää kyll ihmettele yhtää mitää täss huushollis. Noi muanat on välill nii omituisii, ett ei oo tosikaa. Ja mamiska vaa syä ja pysyy yhtä isona. Ja mä yhtä hoikkana ja komeena, purrrrrrrrr. Eile taas otin suulist tonne valkosee massuu, ei se oo viäläkää ottanu yhtää ruskistust. Höh, mä taaskaa rusketu, mutt kaavat on nyt nätit, joo. Kehtaa mennä sinne vetskulki ja sillee esiintyy taas. Mami on harjattanu välill sill tunpull, ett kaikki kaavat on nyt vaihtunu, tai melkee ainaki. Mami sano, ett vähä viäl töpöttää vanhaa kaavaa, ei paljo. Hyvä, mä haluunki olla oikee rantakondikses. Toss voi nimittäi nousta seisoo mun koritualin selkämyksell ja tsiigailla kaikkii, ku kulkee ohi. Elukoit niinku koirii ja semmosii. Oon juu nähny pari kissiiki, ne ei oo huamannu mua. Vaiks mä oon jolissukki, ei ne tajuu, ett mä oon nii korkeell. Hmph. En kyll suastu niihi naruihi, vaiks toi taas kerra yritti. Tuli vähä verta kentäll, siis mamist! Muute mä oon ollu kilti, juu. Mami ei oo ottanu uusii kuvei, ku mä en oo tehny mitää oikeestaa. Eiku eile se yritti joo, ku me leikittii mun hiiruloill ja kurmuutettii niit kaikkii iha kunnoll. Mä vaa olin nii nopee, ett ne kuvat oli sitt iha piäles >o< Tämmöse se löysi sitt tualt jostai, kai tääki kissikuvast käy?

1611236.jpg

Kliffaa päivää kaikill, muistakaa mettästää höttiäisii! Huamisee.

--------------------------------------

Vincent, hoikka ja komea, ei ainakaan kissalla ole minkäänlaista itsetunnon puutetta!

Päivän slogan: Jos käyttäisin koko valveillaoloaikani tuottavaan työhön, olisin todella varakas.

Päivän biisi: Sun kanssas tahdon sunnuntaina ongelle

Luettua: Melissa Hill – Älä unta näe, täysveristä hömpää, aiheuttaa näppylöitä meikäläiselle. Kaverukset säntäilevät suhteista ja häistä toisiin. Kukin menestyy tavallaan ja päätyy lopulta oikeaan suhteeseen. Huh – dharmatiikkaa, rhomantiikkaa, hömppää, häitä. Vain hömpän kavereille, tässä ei aivoja tai ajatuksia tarvita! Håkan NesserKaalbringenin kurkunleikkaaja, minä pidän näistä Van Veeteren –kirjoista. Rikostarinoita, kyllä. Silti paljon pohdintaa ja selvitystä, hyvää ruokaa ja juomaa, ihmissuhteita; ei mässäilyjä verellä jne. Sopivaa kesäluettavaa kaikille, Welhotar pitää Nesseristä muutenkin eli tämäkin on uusioluennassa Suosittelen dekkarien ystäville. Ulla Riutta – Kilometritehtaan porteilla, tositarina maasta, joka antaa lähes kaiken. Ähh, virheotanta. Tämä onkin uskisjuttua kokonansa. Tämä on aika paha, siis jesse jeesaa elämään työttömänä jne. Kaikki työttömät ovat niin onnekkaita ja muuta kivaa. Ei, jäks, en suosittele kenellekään! Työttömän tarina (Pekka Laaksonen ja Ulla Piela) on huomattavasti parempi ja kattavampi kirja työttömän arjesta, se kannattaa lukea, jos teema kiinnnostaa! Kaari Utrio – Ilkeät sisarpuolet, aika hauska historiallinen romaani, päähenkilönä nuori nainen, jonka äiti jättää kotimaahan mennäkseen naimisiin Ruotsissa ja josta tämä palaa nopeasti leskenä ja tytärpuolen kanssa. Mukaan mahtuu mainiota ajankuvaa, jonka Utrio kyllä osaa. Naisen aseman kuvausta ja odotuksia tämän tehtävistä, sopivasta avioitumisesta ja muuta ,D Turun palo ja Akatemian muuttaminen Helsinkiin mahtuvaat mukaan. Ihan luettava tarina, hömppääkin, mutta tuo historiallinen puoli pelastaa paljon. Kesälukemiseksi käypää, kunhan ei näitä liikaa lue! Liisa Keitaanpää – Näyttöihot, tästä Welhotar piti. Lyhyitä novelleja naisista eri tilanteissa; oudoissa, kummallisissa ja aivan tavallisissa elämän aikana tapahtuvissa asioissa. Itkettäviä, hauskoja, pirullisia ja häijyjäkin tarinoita. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kaikille... myös miehille, sillä kyllä hekin toki mahtuvat tarinoihin mukaan *kiero virn*. Parhaita novelleja pitkästä aikaa, tämän viikon 21 kirjasta toiseksi paras!

                                           265380.jpg

                                       TIHVERÖISTÄ TIISTAITA!