Tämä on suhteellisen tyytyväinen, että palataan ns. normiarkeen, kunhan vielä uusi vuosi menisi äkkiä ohi ja sen "muka-pakolliset-kuviot" ;) Tiedän, tiedän – tästäkin tulee taas sanomista, mutta kukin taaplaa edelleen tyylillään. Antisosiaalinen Welhotar tismalleen omallaan.

Minä olen oikein ilokas siitä, että olen onnistunut välttämään: joulutortut (ei ainoatakaan tänä vuonna, ne tavalliset ovat pahoja!), sen perinteisen jouluaterian (johon on väkisin joutunut joskus osallistumaan ja en vain jaksa niitä mättöjä!), suklaakohvehtien leegion pahimmat (vain yksi rasia oli töissä minun Varastopäivänäni ja pääsin valitsemaan ensimäisenä!) sekä kehnot piparit (niitä on hyviäkin!). Lisäksi kotona EI ole tuoksunut kuuselta, mutta muuten ihan hyvältä! Kirjoja on ollut riittävästi, ruokaa vähän liikaakin (mutta oman ja Belgan maun mukaan!). Nyt ollaan jo sentään siirtymässä myös normaaliruokintaan, joten siitä ei sen enempää. Eväksenä on italiaista vihannespataa, iltaruokana salaattia... Makeana palana daadeleita, tietty. Mikäs sen viihdykkäämpää.

Sain eilen jopa aikaiseksi jotakin, josta on syytä olla myös kohtuullisen tyytyväinen. Ahitusta aiheuttaa edelleen kaiken muistaminen kuntoutustuen, omisarviksen sun muun tohtoroinnin liepeiltä sekä työn tosiasiallinen jakautuminen oikein. Kehityskeskustelu Upon kanssa on sovittu ensi kuun loppupuolelle ja siinä kyllä tulen ottamaan esille sen, että en minä aio tehdä kolmessa päivässä viikon hommia. En todellakaan. En myöskään aio päästää käsieni läpi muiden virheellisesti tekemiä tuotoksia. Tämä onkin ongelmallisempi juttu... No, näkkeepähän eli asiasta pitää vain puhua.

Mitä minuun muuten tulee, voisin luonnehtia taas vuoden vaihdetta vaikka näin:

Olen taipuvainen jopa kateuteen, se on yksi perustunteista. Ainakin nykyisin. Lisäksi niitä ovat ahneus jaraivo. Olen joskus erehtynyt myös myötätuntoon ja anteliaisuuteen, mutta vain hetkellissti ja yleensä humalassa. Niistä ei siis kannata juurikaan puhua, koska en välttämättä muista niistä mitään....

Maallisia asioita, esim. rahaa ja tavaraa, en juurikaan osaa kyllä kadehtia. Valitan! Joidenkin kyvyille olen kateellinen, terveydelle ilman muuta ja kivuttomuudelle jopa äärimmäisyyksiin asti. Ahne olen joillekin asioille; omatekemälle hyvälle ruualle ja juomalle, vaikka vähän aina pyrinkin rajoittamaan. Lisäksi kirjoille – niitä ei lasketa oikeastaan tavaroihin, koska käytän kirjastoa ääripaljon. Tahtoisin ehtiä lukemaan enemmän kuin pystynkään. Olen tiettyyn rajaan asti myötätuntoinen ja kannustava, mutta sääli on epämiellyttävää (myös sen kohteena olevalle)! Olen myös antelias, jos kyse on vain maallisesta (ruuasta, tavaroista, kirjoista, joskus jopa rahasta). Jos joku pyytää 50 senttiä pulloon, saa sen melkoisen varmasti. Jos pyytää 50 senttiä ostaakseen suklaata, asiaa harkitaan. Jos pyytää 50 senttiä matkalippuun, ei onnistu! Jos pyytää 50 senttiä ruokaan, pyytäjä pääsee ruokapöytääni apehtimaan kanssani – jos ei kelpaa, oma vika *kiero wirn*.

Tässäpä taas tällä kertaa ajattelun, sanomisen, pilkan ja ivankin aiheita ihan kaikille. Tämä lähtee nyt keittelemään ne perinteiset tosi vaffat aamukaffet ja riipimään kourallisen sateenkaarimömelöitä, jotta pääsisi edes taksoon ja kustannuspaikalle. Kyllä kai se siitä sitten taas, pari päivää mennään vaikka aidanseipäänä (tai oikein kunnon pönkkänä, jos minusta puhutaan).

265380.jpg


POLKA, JOSTA EI SAA SEIVÄSTÄ TEKEMÄLLÄKÄÄN!