Työn raskaan raataja suuntaa Varastolle. Kuvaa ei ole, mutta voitte kuvitella erilaisiin vällyihin kietoutuneen Welhottaren punaiset (kirkkaan punaiset!) maiharit jalassa odottamassa taksoa hyytävässä kylmyydessä, synkässä pimeydessä, kelmeiden katulamppujen loisteessa. Pientä välkettä luovat heijastimet: haamu sekä jättimäinen pölypunkki kassissa, väskyssä taas katti. Kassissa on kirja (tietysti), eväät (aina) ja jotakin muuta aina tarpeellista. Päässä ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä, jonka katkaisevat lähinnä rumat ajatukset.

 

Lähinnä pelottaa taas se, mitä on edessä. Kuinka iso pino tekemättömiä töitä on kertynyt? Onko lomitettu vaiko eikö? Jos ei, miten taas selviän? Kuunteleeko kukaan minua, kun eivät edes lekurit viitsi? Ähh, mitäs tässä pähkimään, prle. Menoksi ja jos ei jaksa, nyykähdän käytävälle ja otan itkupotkuraivarit! Sitten tulevat ne kivat valkotakkiset miehet, jolla on mukana ihan minua varten sellainen jännä paita (pitkät hihat ja kiinnitys tiukka, takaa siis). Ja ne vievät minut Funny Farmille...

 

Eilinen meni siinä, puuhastellessa pikkuhiljaa. Normipäivä siis, kaikitenkin. Katille tästä ei tule normipäivää – tänään makuuhuone on suljettu ja myös tästä eteenpäin! En jaksa enää pyykätä sänkyvaatteita monta kertaa viikossa. Nyt siis riitti. Kaksi laatikkoa, toinen kylppärissä ja toinen olkkarissa saavat luvan riittää. Jumaliste, jos ei ala torppa pysyä siistinä. Sitten on jo aivan oikeasti harkittava muita vaihtoehtoja. Minulla menee hermo sekä tuohon järjettömään pyykkäämiseen että kaikkien keinojen keksimiseen ja ketutukseen. Nyt on keinot käytetty, ihan joka ikinen! Tämä on enää ainut, mitä minä keksin. En sentään raatsi lukita kissaa kylppäriin päiväksi, vaikka se onkin jättimäinen ja sisältää saunan, pesutilat jne. Silti, ei lukkojen takana ole kellään hyvä, ei. Kokeillaan nyt tätä sitten, kun ei enää muuta voi. Ikävää, mutta totta. Niin huono kissaihminen minä olen, vain kymmeniä vuosia ja useita kissoja takana ja tässä ollaan :O Lisärapoa ehkä huomenna.

 

Jumi niskassa on vähän helpottunut, mutta ei kokonaan poissa. Sen huomasi, kun eilen tuli tehtyä vähän liikaa tekstiä sekä roilattua kaikenlaisilla sivustoilla etsimässä yhtä jos toistakin asiaa. Ei hyvä. En kyllä tahdo fysioon, en hierontaan enkä muuten mihinkään muuhunkaan! En vain tahdo – enää. Siinäkin on kiintiö jo täysi: aina tarjotaan jotain, jota ei voi hyödyntää millään tavoin. Ja sitten minua syytetään hoitokielteisyydestä, kun mikään ei tehoa. Eli ei mitään sitten, ziitosta vaan.

 

Ja ei, en kiusaa teitä tämän pidemmälti. Menen vielä evästämään, tempaisen karkkini ja lueskelen pikkuisen. Jospa sitä jaksaisi odottamalla seuraavaa lomasta!

 

 

 

POLKA UNELMOI – JA HUOMAAKIN MENEVÄNSÄ TÖIHIN!