Älkää ihmeessä ainakaan tänään odottako mitään positiivista, ettehän? Sir Zimbo, itse aina niin ehtoisan iloinen, pirteä ja luova omassa blogissaan, eilen tuolla kommenttilootassa väitti yhtä ja toista minusta. Käykää vaikka uteliaisuuttanne lukemassa. Täytyy myöntää, että minusta se oli vähän loukkaavaa. Eikä itse asiassa aivan vähänkään. Ei, kalikka ei älähtänyt eikä koiraankaan kalahtanut. Minä kyllä olen kajahtanut, mutta senhän te jo tiedättekin.

 

Juu, jaanaan taas samoja asioita. Tiedän. Mutta tätä tämä loki nyt vaan on. Kävin eilen reumatologilla, ei hullua hurskaampaa. Samat diagnoosit kuin ennenkin; fibro pahana, trigger-pisteet ääriarat, yliliikkuvat nivelet joka puolella. Kulumia vain vähän, ei pitäisi aiheuttaa mitään ongelmia eikä kipuja. Lupasi yrittää järjestää MRI:n ns. avoimessa koneessa, mikäli mahdollista – siihen voisinkin suostua. Hän kovasti epäilee, että selästä olisi kuitenkin kyse. En pane hanttiin, silloinhan ne kivut lievempinä alkoivat koivissakin... Lupasi myös välittää viestejä omisarvikselle. Kerroin suoraan, että en luota tähän tt-lekuriin lainkaan. Samoin kerroin eri lääkekokeiluista ym. Ihmetteli myös, että mitään verikokeita, ei edes normisellaisia ole otettu yli kahteen vuoteen. Niitäkin hän lupasi suositella otettavaksi. Että näin, ei mitään ratkaisua mihinkään suuntaan siis! Mutta ehkäpä sitten taas uusien tutkimusten jälkeen selviäisi jotakin. Kun vaan kykenisi, enkä minä millään oikein jaksaisi enää lääkäriä lääkärin perään, reissuja sinne ja tänne, odottelua ja sitä, että edes esitietoja ei ollut toimitettu tällekään leidille =I Tulipa kuitenkin käytyä ja oltua hänellekin kohtelias, mutta ei yliystävällinen. Uskokaa tai älkää, minä osaan käyttäytyä sekä töissä että muuallakin (jos siis haluan!).

 

Kotomatka olikin taas yhtä kushelvettiä eikä nyt ollut kyse taksosta vaan siitä, että en koskaan liiku ruuhka-aikoina, mikäli sen vain voi jotenkin välttää. Siksi työaikani ja –matkani onkin suunniteltu kuten olen kertonut (ei koskaan ruuhka-aikana ja kyse on Tsadissa siis 10 – 15 minuutista, jopa). Käks, mikä infernaalinen tungos, ryysis ja katutyöt. Kuskikin jo hermostui ja joutui perumaan seuraavan keikan. Onneksi itsellä oli kirja ja nassussa rauhoikkeita – nätisti pääsin kotio. Kissi oli jo kuumana eteisessä odottamassa ,D Ruuuuuuooooooookkkkkkkkkaaaaaaaaaaaa ja sänkyyyyyyyn! Heti!

 

Olin ja olen edelleenkin aivan särki, repopoikki, tärisen väsystä eli supiväsynyt ja karsean kettuuntunut. Nukkumisesta ei taaskaan tullut yhtään mitään. Kivut herättivät yöllä vähän väliä, sitten alkoivat ajatukset taas pyöriä – ne turhat. Alkoi vielä vetuttaa entistä raskaammin. Siksipä tässä ei kovasti huvita nyt päivitelläkään. Kirjoittelin jo pitkän ja laajan postauksen. Se oli kuitenkin niin kattava, että syyttä suotta en sitä tähän laittanut. Minä olen minä ja sillä selvä. Muodostakaa vain itse mielipiteenne, oi lukijat. Minä en aio oikoa kenenkään vääriä käsityksiä setvimällä asioita nippeli näppeliltä enkä ainakaan selittelemällä mitään. Varsinkin kun vakoiluttimesta näkyy, että hyvinkin lähellä Varastoa olevat tahot seuraavat tiiviisti tätä väninää ja marmatusta.

 

Ehkä siis on parempi, että näin väsyneenä menen keittämään oikein ison saavillisen kaffetta sekä savustamaan naapureita oikein reippahasti tällaisena aamuna. Sen jälkeen mömelöt ja kas, jo parin tunnin päästä pääsen jopa liikkeelle. Pienellä varauksella eli mahdollisesti ehkä.

 

Ja ihan vain tiedoksi, että tehän olette huomanneet varmasti yhden asian? Jos minulle joskus sattuu jotakin kivaa tai positiivista, kohta lyödään taas kuni vierasta sikaa. Siksi en mieluusti kirjoittele edes tänne mitään positiivista, on oltava varovainen... Onni kannattaa kätkeä, jos se joskus sattuisi tulemaan kohdalle. Se on kyllä epätodennäköistä. Tämä on varovaisuutta, mutta myös melkoisen pessimististä – totta kuitenkin, joka sana.

 

Ehkä minä tässä vielä toimeennun ja rapoan hieman paremmin huomenna, ehkä... On niiiiin paljon, mistä en ole kertonut, esim. roudausretkistä, kirjastosta, kaupoista, vihannestsioskista *muahahahah*.

 265380.jpg

MINÄ MENEN, KOHTA MINÄ TAAS TULEN...