Arrgggh! Heräsin aivan /#%”!#¤!/)moiseen olkapääsärkyyn keskellä yötä. Johan eilen olikin hetken aikaa hyvä olo, sitä se tiesi... eli illalla oli kohtuuhyvä olla, mukava, tyytyväinen ja lämmin. Niin eikö tuo kipu iske, ilmeisesti nukuin tyytyväisenä jotenkin väärässä asennossa. Yritin sitten venytellä ja hieroa, ei se paljoa auttanut. En juuri saanut enää nukutuksikaan. Työarvaushoitaja on siis parin päivän päästä. Työkaverit kehuvat yhtä lääkäriä. Josko sitten pitäisi vastaanotille. Pitäisi kyllä muutenkin...

Kaikesta huomaa siis, että on maanantai. Olen edelleen sitä mieltä, että maanantait pitäisi peruuttaa. Edessä pitkä viikko täynnä töitä eikä mitään mukavaa odotettavaa. Ai niin – paitsi ne paketit. Uudet kengät, ne onkin pakko saada ennen kylmien aamujen tuloa. Lisäksi vaihdan makkarin värimaailmaa, joten toinenkin paketti on tervetullut. Joo, Welhotar sisustaa. Siirryn talveksi musta-valkoiseen, kun muut siirtyvät ns. lämpimiin väreihin. Tahtoo olla erilainen, eipäs kun – kaikki yökkärini ovat punaisia ja vihreitä, minut siis löytää helpommin sängystä *muahhahahh*.

Muutoin eilinen meni juuri niin ankeasti kuin sunnuntait aina. Otin päikkärit aina kun mahdollista eli ainakin kolme kertaa. Söin kertaalleen, mutta kaffittelin kyllä aina päikkäreiden jälkeen – tai ennenkin, en minä enää muista. Onneksi ei ollut mitään tärkeää tekemistä, kunhan makoilin ja lueskelin. Lepuutin koipia kävelykuntoon. Viitakko on vähän piristynyt. Tuossa kosteiden kelien aikaan kastelin sitä liikaa ja nyt se oli pienellä kuivatuskuurilla, vieläkin kasvit saivat vain tipan vettä ja senkin todelliseen tarpeeseen. Huutis-paketit on pakattu äärihyvin ja laputettu. Pakettikortit hoidettu ja rahat laskettu. Belgarion tulee joko tänään tai huomenna viemään ja hakemaan postiasioita. Hyvä! Täytyy muistaa jättää lappu, että kaapissa on piirakkaa ja keksejä... lapsiraukalle, joka joutuu hoitelemaan äiteensä asioita.

Eli tästä se on taas vain lähdettävä viikon alkuun. Onneksi on luettavaa ja ruokaa kotona. Aamupuuhana jälleen pyykkien keräily, korjaus ja viikkaus. Pesin eilen taas yhden pienen maton, kylppärimaton. Jostain syystä ne käyvät pyykissä usein, paljon useammin kuin mikään normimatto. Outoa, mutta käsittämätöntä. Iltapuuhasteluna ruokana tulossa – ylläri, ylläri – kesäkurmitsa-tomangi –hässäkkää ja tagliatellea ,D Niin ja tietysti luettavaa. HelMet on yllättänyt, nyt tehdään kuun puoliväliuutuusluettelo, johon lisätään tiedot loppukuusta, jolloin on julki koko kuukauden uutuudet. Hmm, no joo. Ei siitä hirveästi iloa ole, kun osan kirjoista olen jo selvitellyt muuta kautta. Hyvä idea nyt kuitenkin, palvelee se jonkin verran meikäläistäkin. Tulossa on iso pino kirjoja, pitäisiköhän pyytää Belgarionia noutamaan ne jo nyt vai jättäisikö lauantaiksi... taidan jättää lauantaihin. Minulla on nyt tarpeeksi luettavaa – turha ottaa niitä tänne seisomaan.

Welhotar katsasti jo viikon vaatteet, nyt siirrytään talviseen Polgaran siniseen ainakin hetkeksi ,D Kun on tuota valinnanvaraa, ehheheheh!

---------------------------------------

254944.jpg

Purrrrrrrrrrrrve, kavrut! Uaah, mäki goisi eile mamin kaa sitt melkee koko päivä. Enkä tehny typeryyksii, en ainaskaa muista. Juu et olin kilti. Ja hei, sain donarii. Toi söi jotai donarijutskaa ja mä sain melkee pual puukkii, siihe viäl normiruaka ja heekut. Hei, ei pahemmi olleskaa. Joo, joku tuala ehdotti mulle kavrui. Kyll se on nii, ku mami sano, ett mä en oikee tuu muide kissoi kaa toimee. En aina ees ihmiste. Must on semmone varotuslappu tuala HeSyskii, ett mä oon epäsosiskaaline ja vaiks mitä. Silti toi mami otti mut, mä olin lusinu siäl jo pual vuatta. Eikä kukaa halunnu kerta mua, ku mä olen tämmöne. Hmph. Ett en mä tiädä, voi olla, ett mä tulisi toimee ihan nuare kissaleidin kaa tai jotai. Mami ei kyll usko, en mäkää oikeestaa. Ku muutenki on aika vaikeet välill. En mä tarkota mamii, ku iha omii jutskei. Ois se tiätty hianoo, ett ois kissikavru. Hianoint ois, jos mami ois mun kaa jatkuvasti himass. Sillo me oltais kumpiki tyytyväisii! Siihe mun miälest niinku pitäs pyrkii. Ett multa pitäs kans pyytää joku lausunto. Ett mä tarviin mamii ja ett se on kipee. Mähä mamii enite nään! Mä tiädän kans enite, nih kerta! Nyt mami lähtee taas sinne töihi, ei voi mitää. Mä goisin sitt senki aikaa ja venaa sitä. Nou hätä, kyll mä saan mun aikan kuluu. Kyll mä leikin tääll itekseenki ja semmost. Ja kyll toi dörtsiki on sillee, ett jos mä välttis haluisin partsill, mä voin mennä. Mutt en mä taida, alkaa olla semmone sisäkissafiilis, tiätteks? Hei, mä tiän, ett te diggaatte mun nukkumiskuvii *tsihih*, ku mä oon sillo nii söde >o< Täss vaihteeks taas yks, mä goisin mein sekases punkas.

1926643.jpg

Ei ku viiko alkuu kaikill! Huamisee.

----------------------------------

Vincent, olisi ihana olla kanssasi kaiket päivät – jospa miettisit sen lausunnon kirjoittamista tässä viikon aikana!

Päivän slogan: Kissalla on tiettävästi yhdeksän henkeä – Welhottarella ehkä vain yksi...

Päivän biisi: Eilinen on mennyt

Luettua: Leena Lehtolainen – Harmin paikka, leidin toinen julkaistu opus. Kyllä, tämä on huomattavasti selkeämpi ja ansiokkaampi kuin viimeisin, sorry vaan. Tarina sinänsä ei ole kummoinen, eli kuristettu nainen, jonka murhaa Kallio selvittää ollessaan lakiaisaintoimistossa töissä. Koko Tapiola tuntuu jotenkin sotkeentuneen asiaan ja kaikki tuntevat toisensa. Klassinen päättely ja irralliset tapahtumat tuovat lopulta selkeän ratkaisun. Eli tämä ei ole ollenkas paha ja kesti jopa toisen lukemisen. Minä siis todistettavasti olin oikeassa – kirjailija on alkanut (ja saanut luvan) rönsyillä pahemmin, kurinalaisuus puuttuu, tosin uudemmat opukset ovat hiukkasen mielenkiintoisempia muutoin, mutta sotkuisempia ja hiukka haahuilevia. Sunnuntain pelasti uusin suomennettu Terry Pratchett – Carpe jugulum (tartu kurkkuun), vampyyrisuvun raikas motto jo vuosisatoja. Vampyyrit, uudenaikaiset sellaiset, saapuvat Lancreen ottaaakseen vallan kuningaskunnassa. Tämä ei kuitenkaan innosta noitia, jotka päättävät karkottaa vampyyrit omin avuin. Noidilla riittää pollalogiaa – onneksi. Lisäksi kirjassa tavataan vanhoja tuttuja lajeja, omituisia uusiakin. Welhotar piti tästä kovasti ja käkätti jo ensimmäisen sivun lopussa. Hulvatonta kielellistä iloittelua, aivan uusia kikkoja vampyyrien karkotukseen ja muuta mukavaa. Suosittelen kaikille, tosin ehkä edellyttää hiukkasen Kiekkomaailman tuntemusta, mutta sopineee aivan noviiseillekin. Ehdoton must syksyn kirjasadosta – korjatkaa äkkiä luettavaksenne! Uudelleen luettavana Minette Walters – Umpikuja. Acid Row, slummi tai lähiö, pahamaineinen sellainen, jossa eletään rajua elämää. Terveys- ja sosiaalipalvelut kuitenkin toimivat, mutta joku erehtyy pahasti ja paljastaa, että alueelle sijoitetaan asumaan eräs vapautunut pedofiili. Samalla katoaa pieni Amy. Lähiön sekavaiset joukot tiivistyvät ja päättävät iskeä erääseen asuntoon isommalla joukolla, asunnossa sattuu olemaan sairaskäynnillä lääkäri, joka jää pinteeseen. Joukkovoima huumaa, porukka on valmis vaikka tappamaan – tosin kohde ei ehkä olekaan oikea. Onko väkivalta oikeutettua ja missä on kadonnut Amy? Kierohko opus, suosittelen! Kestää uudelleen lukemisen mainiosti, voisi asustaa meilläkin, jos tilaa riittäisi.

                                            265380.jpg

                                                  KUMOTAAN TÄMÄKIN PÄIVÄ!