Nyt tiedän, miksi meillä on aina niin pölyistä – se todellakin on minun ja erityisesti kissan syytä! Olen nyt asunut tässä öpauttia 4 viikkoa ja imuroinut ainakin kerran viikossa, lakaissut myös vähintään kerran viikossa. Silti täällä on helkatin pölyistä ja... karvaista. Belga-raukka erehtyi eilen loikomaan pikkusoffalla, josta on tullut täällä kissan lempimakuupaikka pitkien päivien ajaksi. Siksi ajaksi siis, kun minä raadan Varastolla. Soffalla on vaaleansininen puku, jossa karvat eivät näy. Mutta Belgalla olikin tummansiniset vaatteet, hjuu. Oli siinä aika karvakas kaveri lähdössä kämpilleen alkuillasta! Kulutin ainakin vartin poistamalla karvoja, loput poistunevat tuulen mukana hänen fillaroidessaan kotoon.

 

Tänään olisi siis vaihteeksi taas kunnon imuroinnin ja pölyjen pyihinnän vuoro. Joka viikko sama juttu eikä se mihinkään häviä, outoa :o Eilen sain kuitenkin uuden pestyn maton laattialle, eteisen valolampun vaihdatettua ja ison kasan lehtiä ja roskia vietyä pois, ziitosta vaan. Lounasta vastaanhan Belga täällä apustaa pienissä (ja joskus isommissakin) hommissa.

 

Lounaaksi tekelehdin paistettuja sieniä, sipulin kera tietysti, yrteillä höystetynä – njammm. Lisukkeena pikkuisen savukalaa, pieni nyssykkä katkarapuja, iso vati tsatsikia ja lauma pieniä perunoita, oikein jauhoisia ja hyvejä. Oli njamia, örps! Jälkkäriksi rahkavadelmaleivareita Serkuista, ihan pienet semmoiset ja vaffaa kaffetta. Kyllä  kelpasi lauantaipäivän herkuiksi, se on meille molemmille herkuttelupäivä. Muuten eletään enempi vihannes-soija-mössö-tofu-tomangi-papu-sössölinjalla.

 

Kirjatilanne on kerrankin kirjaimellisesti ylitsevuotavainen – lukemattomia lukemattomia kirjoja eli kirjastosta metrin pino, muualta toinen metri. Ei paha, kun se suostuisi vain kääntymään myös luettuaan lyhyempään kirjalliseen muotoon nopeasti ja hallitusti. Ikävä kyllä, näin ei kovin helposti käy ja aina on jotakin rästissä... No, en stressaa asiaa, koska tämä kaikki on vapaaehtoista (vaikka silti se vähän käy hermoille). Kuten muuten tuli jo sanottua, on aivan ehdottoman mainio syksy kaikin puolin. On kirjoja, on suht hyvä keli ainakin vielä.

 

Mitä olen muuten jäänyt taas ihmettelemään, missä hitossa ovat kotimaiset edukkaat juurekset ja vihannekset? Se ns. Syksyn Sato, täh? Ei niitä ainakaan meidän kaupoissa ole näkynyt! Tahtoisi halpoja punajuureksia, lanttuja ja porganoita – mitä vielä, phyh. Ihan hitonmoisia hintoja pitävätten. Ei raaski ostaa, halvempaa olisi ostaa vaikka Serkuista keitettyjä punajuureksia tai porganasalaattia. Hullua mutta totta. Tämä ei nyt ymmärrä taas ollenkaan kotimaista maatalouspolitiikkaa. Pitäisikö kohta järjestää joku käymään kerran parissa viikossa tai kerran kuussa lahden takana ruokaostoksilla, samalla saisi tuoda muutkin nautintoaineet? Matkat voisi maksaa perustettava apepiiri, vapaaehtoisia, anyone?

 

Tiedoksi, että taas on tullut nukuttua ja ihan kunnolla 1,5 päivää ja siihen se taas loppuukin. Kivutkaan eivät nyt ole niin pahoina, kun pystyy lepuuttamaan halujensa mukaan. Varastolla on todella ollut taas pientä hässäkkää, koivet eivät pidä siitä yhtään, eivät myöskään lonkat eikä selkä. Ma-ti menevät vielä jotenkin, mutta jo keskiviikkona alkaa unenpuute ja särky tuntua pahempana. Tähän kun lisää kotihommat, kellon mukaan (tämä on seurattu eli tarkastettu juttu) joka päivä saan menemään pakollisiin hitaasti hoidettuihin hommiin ainakin pari tuntia joka ilta. Aamuisin töihin lähtöni kestää 2 – 3 tuntia! Ei hyvä, mutta kukaan lekuri ei tajua tästä yhtään mitään. Minä olen terve, kun käyn lääkkeiden voimalla töissä – vaikka ne eivät loppuviikosta enää auta juuri ollenkaan. Silloin pärjätään vain hlvtinmoisella sisulla. Miten tämä on selitettävissä lekureille, jotka eivät edelleenkään ymmärrä, että ei vaan jaksa. Kai sitä olisi sitten mentävä joka keskiviikkoiltapäivänä hakemaan sairista?

 

Ei, auts, sunnuntainen ahi nostaa päätään. Ei huvittaisi mikään, mutta kun on pakko edes jotakin... Ähh.

 

 265380.jpg

 

POLKA SUNNUNTAIN EPÄTUNNELMISSA