Se on taas sitten menoa, Varastolle, nääs. Odottamassa iso nippu töitä, nehän jäivät jo perjantailta. Lisäksi pakkomiitti, työryhmä, johon minut on arvoisasti nimitetty *muahhaah*. Eipä jää aikaa olla mukakipeä, ei. Paitsi että särkee jo etukäteen ihan leppoisasti. On tämä yhtä kushemmettiä. Olo vaan pahenee, on pahentunut hiljalleen oikeastaan syksystä lähtien. Ei hyvä, ei. Mutta sillä mennään, mitä on. Kai sitä voi rauhassa kuukahtaa jonnekin Varaston kellarikäytävään, josta löydetään muumioitunut Polka joskus vuosien päästä...

 

Eilinen meni taas haahuillessa ja teeskennellen kotitöitä. Nimenomaan teeskennellen eli noin kursorisesti jotakin tehden. En minä mitään jaksanut. Otin kunnon päivätirsat ruuan jälkeen, sitten kaffetta ja mömelöitä kehiin. Jaksoin sentään imuroida jotenkin. Siihen se jäi, pakkoruiskun jälkeen ei enää jaksut riittäneet mihinkään muuhun kuin lukemiseen. Kirjoituksiani totesin olevan jo jonossakin – turha sinnekään lienee mitään juuri nyt tuupata. Kaksi editeeraamatonta versiota on tuossa kyllä jo valmiina. Jospa viikolla, jonakin iltana, olisi tarpeeksi pirteä (hah, luulottelua, toim.huom.)! Kirjoittaminen ei ole fyysisesti(kään) mitenkään luontevaa; hirmuinen vas. lavan puikottelu alkaa noin vartin sisällä sekä töissä että kotona. Ei naurata yhtään. Eikä siihen ole mitään helpotusta, edes kipulääkitys ei toimi. Auttaisikohan se taikalääke Burana? :O

 

Tässä on nyt vähän riivottu mömelöannostelua uusiksi, eilinen kaava ehkä toimii: normiannos muutoin, mutta illaksi codilisäys sekä yöksi zopi ja sirkkana se 6 mg:n retard. Ehkä se toimii edes himppasen paremmin. Tosin herään näköjään kuitenkin koviin kipuihin siitä huolimatta. Prle. Sitten herätään, ei voi mitään. Se on joko perskänni ja sammuminen tai nuijanukutus – silloin ei ehkä heräilisi! Enkä halua kokeilla oikeastaan kumpaakaan, en ainakaan työpäivien edellä.

 

Muuten inventoin myös vaatevarastoa ja odottelen vähän lämpimämpiä kelejä. Nyt olisi vermeitä käyttöön, minulle siis uusia. Mihin minä niitä muka säilyttelisin, ei meikäläiselle ole mitään ns. paremman asun tarvetta. Enää. Joten kaikki vaan käyttöön heti, kun kelit sen sallivat. Jep – on taas jotakin, jolla ärsyttää Varaston hienostoa. Omituisesti meille on pesiytynyt uusi alalaji; nuoret vastavalmistuneet naiset, jotka ovat keskenänsä aivan saman näköisiä. Pitkiä, hoikkia, vaaleita, kauniita, pukeutuvat siistin muodikkaasti... Näitä on nyt viimeisen parin vuoden aikana ilmestynyt useampia. Nimiäkään ei jaksa enää muistaa ja heitä tuskin erottaa toisistaan. Omituista, mutta hämmentävää! Onko tämä joku stereotypia vai Varaston rekrytoinnin näkemys pätevistä naisista? Minä vaan ihmettelen. En minä heidän pätevyyttään siis epäile, huvittaa vaan tämä yhdennäköisyys. Samaa muuten on ihmetellyt pari muutakin kanssakulkijaa töissä, joten en tod. ole epäluuloinen / skitso / täysin väärässä / kateellinen.

 

 

1300379631_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

 

 

Päivän slogan: Jos olet päättänyt, olet päättänyt – kevyt känni ;D

 

Päivän biisi: Kypsää kauraa 

 

Luettua: Harriette Arnow – Nukentekijä  , no tämä oli Se Oikea kirja, jota Toveritar tarkoitti. II Maailmansodan maaseutukuvausta USA:ssa, itsetyytyväinen mies, joka tavallaan pakottaa perheen muuttamaan kaupunkiin työnsä perässä. Kertomus on aivan luettava, kunhan ohittaa pahimmat jesseilyt. Arvostan lähinnä kuvausta naisen selviytymisestä, pyrkimyksestä luoda kauneutta rumuuden keskelle, naisten yhteisöllisyyttä, sallivuutta(kin), käytännöllisyyttä siinä ohessa ja lapsilauman hoitoa ja hoivaa. Kärsimistä ja lupaa sairastua, nousta ja kestää – jälleen kerran. Mielessä on jatkuvasti oma koti maalla, pieni pläntti maata ja vapaus... Sivuaa myös teollistumista ja sen epätoivottujakin vaikutuksia, sosiaalista eriarvoisuutta, rotuerottelua, kommunistivainoa, ammattiliittojen tuolloista asemaa, nousukkaita ja paljoa muuta. Ihan siis luettavaa tavaraa, viihteen nimissä kuitenkin. Tiivistämällä olisi ehkä parempi. Roy Jacobsen – Ihmelapset. Merkillisen tiivis ja pakko lukea yhdeltä istumalta –romaani eräästä yksinhuoltajasta ja hänen pojastaan norjalaislähiössä 1960-luvulla ilmeisesti. Alivuokralaisesta sekä uudesta ”pikkusiskosta” eli isän toisesta lapsesta. Kesästä saarella, äidin sairaalareissusta sekä pojan kasvamisesta henkisesti omaksi itsekseen, hämmästyksestä ja asioiden liittämisestä yhteen. Hieno kirja, ovela, antaa vihjeitä lukijalle, mutta ei kerro koko totuutta heti – siksi tämä pitikin lukea ahnaasti! Itkua, naurua, elämää. Suosittelen. Iida Rauma – Katoamisten kirja. Vahvoja tunnelmia sisältävä opus tyttöparista, takaumia lapsuuteen, koulukiusaamiseen ja siinä sivussa muuhunkin arkiseen väkivaltaan työpaikoilla, laitoksissa jne. Seksistä ja runkkaamisesta, tyttöjen välisestä rakkaudesta ja sen tunnustamisesta, hyväksymisestä ja vanhempien asenteesta. Äidin vajoamisesta luokkasodan tutkimiseen jopa sairastumiseen saakka. Moniulotteinen, monta tarinaa kertova kirja. Pidin, joskin kirjoittajansa esikoinen ja myös kirjoittajan nuoruuden huomaa kerronnassa. Tällä kertaa molemmat miellän positiivisiksi, samoin kirjan sijoittuminen tietysti Turkuun on hienoa. Suosittelen myös, kunhan ei joku turhaan pelästy – suorasukainen ja ennakkoluuloton! Jukka Niskanen – Käärmeen kehto, Jake Klein jahtaa suomalaisnaisen murhaajaa Singaporessa. Oudosti tapahtumiin alkaa liittyä ympäristörikokset jopa terrorismiin asti. Klein joutuu etsimään ekoterroristeja Pariisiin ja kauemmaksikin – tai lähemmäksi... rankkaa toimintadekkaria, joka ei ole kaukana totuudesta, mikäli mielikuvitus riittää. Käypäinen reissukirjana, ei yllä oikein suosituksiin asti tällä kertaa. Essi Tammimaa – Paljain käsin, perheromaani Vaaran perheen tyttäristä, joilla kaikilla on omat murheensa sekä yksi yhteinen murhe eli suhde äitiinsä, jonka suhde omaan äitiinsä on vielä asia erikseen. Kolmen sukupolven tarinaa kerroksittain, ei paha, mutta hiukkasen osoitteleva ja läpinäkyvä. Jokaisen on otettava vastuu elämästään, ihan itse, valitettavasti. Osittain suosittelen, joillekin, toisille taas ei. Tämä kun menee myös viihteenä, jollei käytä aivojaan... Kenneth Slawenski - J. D. Salinger, Kirjailijan elämä. En todellakaan ollut niin perehtynyt kirjailijaan, että tämän kaiken olisin tiennyt eli perusteellinen elämäkerta Salingerista. Paljon uutta asiaa, novelleja onkin paljon enemmän kuin olen koskaan kuullut, suomennoksia ei tietenkään, hmph. Järisyttäviä sotakokemuksia II maailmansodassa Euroopassa, sitoutumista äitiin, kouluajat, vankkumaton pyrkimys kirjailijaksi, oman itsensä etsimistä, mystiikkaa ja uskontoja sekä – toki – suhteita ja lopulta oman itsensä ja uskon etsintää hieman zeniläisittäin... Suosittelen kaikille, jotka haluavat tietää, miten esim. Sieppari ruispellossa todella on syntynyt. Tämän voisin haluta jopa itselleni hyllyyn! Ja osa jää taas luettelematta, ihan teidän kiusaksenne tietysti ,D

 

265380.jpg 

 

 

NYT SE TAAS MENEE – KOHTA SE TULEE JA MÄRISEE TAAS LISÄÄ!