Onneksi on jo perjantai (klisee, mutta totta). Tämä viikko on kyllä ollut harvinaisen pitkä, oikeasti (vielä pahempi klisee ja vielä enemmän totta). Varsinkin Varastolla töitä ja ongelmahkoa pukkaa peräjälkeen. No, tämä päivä vielä – pakko se on jaksaa. Vaikka oikeasti ei jaksaisi millään. Niin tekisi mieli kaffen jälkeen lukea vähän aikaa ja painua uudelleen sänkyyn, jostakin syystä minä pystyn silloin nukkumaan uudestaan vähän aikaa. Se on muuten ihan mainitsemisen arvoinen nautinto ja harvinainen sellainen. Mutta jospa sitten huomenna.

 

Eilen oli retkuepäivä Varastolla, osa siis retkuili rannikolla. Noin 1/3 ei, osan oli jopa pakko olla töissä, päivystysvalmius. Eli senkin vuoksi ihan mieluusti olin itse konttorilla. Ei haita, sano. Ei paikka eikä aihe ollut muutenkaan kovin mielenkiintoinen. Eikä tämä ole mitään ”vihreitä sanoi Polga rauhoittavista” juttua ,D Oli ihan tekemistä ja pähkäilemistäkin. Siirtyminen uuteen kuosiin ei tod. suju ongelmitta kaikilta osin... Piti käydä tekemässä sitä-ja-tätä sekä ihan itsekin etsiä miten tämä-ja-tuo nyt oikein tässä toimikaan. Oikeastaan se on minusta ihan mukavaa, jos ei ole kiire. Eli päivä meni kuitenkin töitä tehdessä, kuten tavallista.

 

Loppuviikosta alkaa vain olla jo niin kipeä,  että ei millään jaksuisi edes kävellä käytävillä. Koipia särkee täpöllä. Jos taas jumittuu tuoliinsa yli tunniksi, ei enää pääse liikkeelle! Ei siis hyvä millään tavalla. Erinomaisena ratkaisuna käyn siis tupakalla sopivin väliajoin tai hakemassa / viemässä papereita jollekulle. Työpaikkaliikuntaa *wirn*! Laskimme parin kaverin kanssa, että työpäivän aikana jopa minäkin kävelen 1 – 1,5 km ihan kaikkinensa. Yllättävän paljon -> piiiiitkät käytävät nääs. Eli en minä sentään pelkästään makoile ja istu hiljaa paikallani, leikin ainakin olevani terhakka. Vaikka eilen se leikkiminen taas jäi, kun toinen koipinen petti ja törmäsin vasten käytävänurkkaa *auts*, sain vähän mustelmia. Pystyin kuitenkin ottamaan käsillä sen verran vastaan, että en kaatunut repona laattialle. Jollakin oli hauskaa, hyvä jos oli. Kyllä se varmaan hullulta näyttikin, sileäksi puunattu käytävä, jonka kulmassa Welhotar näyttää humalaisena horjuvan. Onneksi jo työpaikkahaastattelussa kerroin aikanaan, että saatan horjahdella eli koivet eivät aina toimi, vaikka pää toimisikin. Nauruksihan se silloinkin meni, kun toinen haastattelija huokaisi sydämestään, että voi kun se kaikilla täälläkin olisi niin, mutta kun se on usein toisinpäin ,D Ehkä minut oli jo silloin tarkoitettu Varaston vaivoiksi!

 

Tänään siis edelleen suht kiiruisa normityöpäivä. Ja päivän päälle – ylläri, ylläri, Itte Minä lähtee roudaamaan kirjoja ja ruokaa kotoon. Jääkaapissa ei ole juuri mitään, vähän kissanruokaa, pieni kantti juustoa ja levitettä. Niin, tuota, on mausteita kyllä... Kissanpurut ovat aivan finito, jonka takia tuo kattia muistuttava otus oli taas eilen tehnyt tepposensa. En pahemmin jaksanut raivota, koska kissan elämääkin suurempi paskateos oli aseteltu huolellisesti keskelle sänkyä peittävää paperiliuskaa (jos joku muistaa meillä käyneensä, sängyn päällä on voipaperiliuskoja jokunen ikäänkuin muka estämässä paskomista). Ei kun paperi vain roskiin, paskat paskikseen ja silleensä. Lievät moitteet kissan näköiselle otukselle ja pakko se peitto oli kuitenkin pyykätä. Kissanpaskan haisu kun tarttuu kuitenkin, ei se tuulettamalla lähde!

 

Kirjoja näyttäisi olevan tulossa taas kaksinumeroinen luku, jeee! Mukana uusin Pratchett, tämä tykkää. Luin jo pätkän alkuperäisestä, se oli Belgalla lainassa lauantaina eikä halunnut jättää meikäläiselle luettavaksi, koska oli itsellä vielä myös pahasti kesken. Kiekkomaailmasta 26. opus, lisää tulette taatusti kuulemaan täällä ;D Kaupoista on noudettava normitavarat. Taidan syödä aika yksipuolisesti, siis tarkoitan vain sitä, että on helppo tehdä kauppalistaa. Ainoa ongelma on löytää kunnolliset, viikon säilyvät vihannekset! Muuten selviän aika näppärästi pärshtuntumalla viikon eväksistä ja ruokailuista muutenkin. En minä mitään kehu, mutta jömmassa oleva soijarouhe ja joku wokkivihannespussi pakkasessa tuovat vielä sen turvallisuuden tunteenkin, että aina on jotakin syötävää ,D Muuten mennään sillä, mitä tsioski halvimmalla tarjoaa tai muuten hyvältä näyttää. 

Täytyy tunnustaa, että minua oikeasti pelottaa taas lähteä yksin liikkeelle. Pelkään, että kaadun ja loukkaan itseni pahemmin kuin on käynyt. Pelkään myös sitä, että jaksut kertakaikkiaan lopahtavat, niinkin on pari kertaa käynyt. Ei kiva, ei – mutta pakko! Muuten meillä ei syö kukaan mitään viikkoon ja sitä kissin mouruamista ei kestä kukaan.

 

Vinski ei kuuleman mukaan halua kertoa yhtään mitään. On vähän loukkaantunut eilisistä sanomisistani, kun nyt taas muistaisi edes vähän aikaa missä kakkakippo sijaitsee. Hän meni jo parvekkeelle päivystämään ja rusketuttamaan itseään (aurinko on juuri nousemassa). On oltava hyvissä ajoin paikalla, jotta saisi parhaan tuolin ja mukavimman asennon. Aamupala on syöty ja paikat tarkistettu, möhkö lähetetään kohta matkaan ja perään katsotaan hyvin svindumaisesti. Täytyy muistaa vielä pari kissikarkkia ennen lähtöä >o<

 

Päivän slogan: Paras lähteä töihin tästä, että pysyvät puurot ja vellit taatusti sekaisin!

 

Päivän biisi: Pearl Harbour

 

Luettua: Jussi Kivimäki – Minä, Parkinson ja Toyota, sanavalmis kaveri kertoo sairastumisestaan salakavalasti Parkinsoniin, seurauksista ja sattumuksista. Hyvä opus itse sairaudestakin ja varmasti vertaistukea tarjoaisi itse sairastuneille tahi läheisille. Tämä melkein suosittaa, pientä ”liikapirtsakkuutta” on havaittavissa ja tämä vähän laskee pinnoja. Karl-Magnus Spiik – Isän suru, isän kirja siitä, miten tytär Camilla teki itsemurhan. Kohta kohdalta kerrottuna, tapahtuman kokeminen ja käsitteleminen, muistot jne. Vaati varmasti paljon kirjoittaa tämä ulos, ehkä osittain terapiana, ehkä myös muille tarjolle. Tässä on paljon hyvää, joskin myös osia, joista minä en oikein osannut välittää. Suositan kuitenkin läheisille – tämä voi antaa paljon, jos malttaa lukea ajatuksella. Ei ehkä kaikille erinäisistä ajatuksenkuluista johtuen, mutta tässä ainakin puhutaan rehellisesti asioista niiden oikeilla nimillä! Kunnioitan aina sitä, vaikka en aina samaa mieltä olisikaan. Amy Bronwen Zemser – Kirjeitä keittiöstä, haa, tämä olikin enempi nuorisokirja, mutta aika hauskanoloinen sellainen. Elaine on ujo ja älykäs keittiömestaritasoa oleva tyttö, joka haluaa kokiksi ja jota äiti taas patistaa vähintään juridiikan pariin. Ystävän ja veljien avulla eräs suuri unelma täyttyy ja muuta mukavaa. Ihan luettavaa, vähän erilaista tarinaa nuorista ja pyrkimyksistä haluamalleen alalle vanhempien vastustuksesta huolimatta. Suositan! Jarkko Sipilä – Katumurha. Takamäki jälleen töissä, yksityiselämäänsä suojellen – mikäli sitä enää on. Sipilä tuntee poliisin toimintatavat ja Tsadin, joten tarinan kehyksetkin ovat mallillaan. Itse murha onkin vaikeampi todistaa jonkun tekemäksi. Peitetoiminnasta hyvää kuvausta, samoin vasikoiden käytöstä, syyttömiä pidätetään kovakouraisesti ja syyllinen onkin sitten todellinen ylläri kaikille. Kunnon kotomaista poliisisarjaa, itse pidän Takamäestä *pus*. Johan Stenebo – Totuus Ikeasta. Ikeassa parikymmentä vuotta itse työskennellyt mies kertoo totuuden hyllyjen takaa... Tämä ei ole mikään parjauskirja vaan huomioita, joita ei ehkä kukaan ole julkisesti tullut tehneeksi. Mm. luonnonsuojelusta, lapsityövoimasta, Kampradin köyhäilystä ja nuukuudesta sekä perillisistä, voittojen ja rahojen kiertämisestä jne. Mielenkiintoisa opus, lisää toisaalla myöhemmin – tykkäsin, asiaa! Markku Ropponen – Kuhala ja kevään ensi ruumis. Kuhalasta on vetäytynyt korpeen eikä välitä ulkomaailmasta juurikaan mitään. Oudosti Kuhala kuitenkin tulee taas vedetyksi mukaan erinäisiin murhiin ja tapahtumiin melkein erämaassa... Hyvä opus tämäkin, pidän myös Kuhalasta *pus*. Lisää tästäkin toisaalla myöhemmin.

265380.jpg 

PERSTAIN PUUHASTELUT KUNNIAAN – KISSIKENKÄT JALKAAN!