Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.09.2008 - 12:36

Ajattelin laatia oikein erillisen postauksen asiasta. Kävin äsken Eestin Herkut -kaupassa. Uusi osoite on siis Ratapihantie 9, Pasila. Lähes Pasilan asemaa vastapäätä, Itä-Pasilan puolella siis ja ratikka tulee aivan viereen, samoin bussit. Käyn itse ao. kaupassa pari kertaa viikossa ja jään aina juttelemaan kassalla kulloinkin olevan henkilön kanssa. Nyt tilanne on niin, että voittoa ei juuri tule eli asiakaspula tuntuu vaivaavan! Eivätkö kaikki ole vielä löytäneet kauppaa vai onko kynnys astua sisään liian suuri? Jäimme pohtimaan asiaa...

Kauppa on äärimmäisen siisti ja valikoimat minusta mainiot! Perältä lähtien ensin löytyy hyllysotalla mehuja ja mm. oikeaa kaljaa, kotikaljaa (joka muistuttaa vanhanaikaista Vaarinkaljaa). Granaattiomenamehu ja mustaherukkamehu ovat meidän poppoon suosikkeja.

Heti nurkassa on pakkanen, josta löytyy erilaisia pelmenejä ja mm. jäätelöä! Tarkistakaa nyt hyvänen aika ainakin pelmenit, ne ovat herkkua! Pakkasen vierestä alkaa kylmähyllystö, jossa ensimmäinen osasto on erilaisia rahkatuotteita, mm. kohukkeita, jotka ovat äärihyviä. Myös mainiota jugurttia löytyy. Samoin oikeaa smetanaa (hapukoor). Kylmähyllyissä on myös mm. hirvi- ja villisikametvurstia, öllesikareita ja muuta makkaraa sekä pippurilihaa leikkeleeksi. Yksi osasto on varattu kalatuotteille. Juustoakin on monenlaista, parmesaanista lähtien ,D Itse ostan aina valkosipulisavujuustoa (suitsejuust künslaugaga) koko pötikän.

Lisäksi hyllyissä on runsaasti säilykkeitä, mm. salaatteja, kurkkuja, munakoisoa, kesäkurpitsaa jne. Ilman muuta kaupassa on tietysti hapankaalia, borssia, seljankaa, muitakin keittoja ja ruokia myös täyssäilykkeinä. Tuoreempaa hapankaalia löytyy kylmätiskistä. Suuri osa salaateista on muuten ilman lisäaineita. Myös soijatuotteita löytyy. Eikä pidä unohtaa hapankirsikoita, hunajaa, tyrnimarjahilloa sekä muita marjaherkkuja.

Kuiva-aineista Welhottaren suosikki on tietysti tattari. Tietysti löytyy myös hirssiä, hirssihiutaleita, tattarimakaroneja (satunnaisesti, ei aina) ja kaikkea kototaloudessa tarvittavaa ,D Yllättäen keksi- yms. hyllyjen välistä löytyy pikkupussukoita erilaisia siemeniä, hedelmiä, kuivattuja karpaloita ja kirsikoita jne. vaikka heti naposteltavaksi tai leivontaan. Hinta ja laatu on taatusti kilpailukykyinen!

Leivonnaisia, tuoreitakin, löytyy.  Leipää, hyvää ja tummaa, täysjyväleipää ja muuta, usein tuoreita kaalipiirakoita (Welhottaren herkku!). Lisäksi kakkuja, pipareita, leivareita jne. Virohan on tunnettu kakkumaana ei pienissäkin pippaloissa on aina kakkua tarjolla. Myytävänä myös kivoja karkkeja ja keksejä, kinuskia (ei lisäaineita siinäkään, aivan kuin kotona tehtyä!).

Eli suosittelen lämpimästi! Hinnat ovat edulliset, laatu mainio, sijainti hyvä. Käykää tutkimassa, utelemassa ja kokeilkaa - minä ostan aika usein jotain vain kokeiltavaksi. Ylläreitä löytyy - nyt mm. kesäkurpitsatahna ja munakoiso...jokin!

Kannattakaa nyt kauppaa ja poiketkaa edes katsomassa - muuten menetämme tämänkin mainion puodin johonkin muualle *snif*. Minä olen jo saanut useamman työkaverin käymään siellä, käykää tekin =D (Ja ei, minä en saa mitään sponsorointia tai alennuksia tästä puffista, kaupan kohtalo alkaa vain huolestuttaa kun suuri osa ruokavaliosta tulee sieltä...)

AUKIOLOAJAT SIIS ARKISIN KLO 10.00 - 19.00

LAUANTAISIN KLO  10.00 - 18.00

SUNNUNTAISIN KLO 12.00 - 18.00

 

LISÄÄ ASIAKKAITA, KIITOS!

iisi kirjoitti 18.09.2008 - 14:09
Millaisia nirppanokkia siellä asuu, kun ei hyvä kelpaa. Ei vaan meillä korvessa eikä korven vieressä ole tuollaista herkkupuotia.
Pelkästään valkosipulikurkkujen ja hepanlihan takia on muutaman kerran vuodessa käytävä bussilla kaupunkipaikan herkkuliikkeessä. Tosin viimeksi kävin juhannuksen alla. Pitäisi varmaan lähiaikoina...
Murre kirjoitti 18.09.2008 - 14:15
Seuraavan kerran kun tulen Hesaan, käyn varmasti, kuulostaa sen verran herrrrkullisilta nuo myytävät.
Lentsu kirjoitti 18.09.2008 - 14:50
Vierailisin puodissa ilman muuta, ellei välimatkaa olisi kolmatta sataa kilometriä.
sarkko kirjoitti 18.09.2008 - 17:03
Kunnon markkinointia vaan peliin ja isot ulkomainokset keskelle jalkakäytävää sekä veturitorille. Näyteikkunaan voisi satsata, sillä eihän tosta kuvasta näe, onko kyseessä siivousalan vaiko mafian peitefirman sivuhaaratoimisto.
Efraimin tytär kirjoitti 18.09.2008 - 18:11
Sammoo mieltä kuin Sarkko, että herkullisemman näköinen ulkonäkö puodille. ... mafian peitefirman sivuhaaratoimisto...hehheh.

Ja matkaa tietysti meiltäkin sen kolme sataa. Ja jos sinne maalikylille lähtee, ei muista puoliakaan mielenkiintoisia paikkoja, varsinkin jos ne sijaitsevat kauempana rautatienasemasta.
hejoko kirjoitti 18.09.2008 - 18:39
Voi sääli kun täytyy ensin polkea fillarilla 25km ja sitten jatkaa junalla. Mutta onneksi on ihan aseman vieressä, nyt kun viimein olen oppinut sellaisen hapankaali reseptin, että täytyy joskus julkaista se:)
Tipu kirjoitti 18.09.2008 - 19:21
Pitäiskö toi mafian peitefirman sivuhaaratoimisto ymmärtää huumoriksi?

Niin no, helppohan se on yleistää että kaikki virolaiset ovat läpikotaisin epärehellisiä aivan kuten kaikki suomalaiset umpijuoppoja.

Täytyypä käydä ostamassa tattareita äijälle samoin kuin niitä valkosipulikurkkuja. Ja niitä kohukkeita.. Ja eiköhän sitä tartu jotain muutakin mukaan, kun nyt sinne asti vaivautuu..
sarkko kirjoitti 18.09.2008 - 20:50
Se oli huumoria suoraan Kallion kaduilta. Nöyrin anteeksipyyntöni poliittisesti epäkorrektista sanavalinnasta. Kyl nyt tuli ihan amerikkalainen olo.
Polga kirjoitti 19.09.2008 - 02:29
Hiukka tuo hjuumori särähti korvaan minullakin. Totta kyllä, mutta hei, satsaako esim. Alepa meillä näyteikkunoihin? Se ei muutenkaan ole hirveän virolainen tapa, ainakaan ruokakaupoissa ,D

Tipu: Kun tuut, soita mulle. Rehvataan!!!
Tipu kirjoitti 19.09.2008 - 08:53
Sarkko, mistä lähtien toisen kansalaisuuden yksisilmäinen yleistäminen negatiiviseen sävyyn on ollut huumoria? Siis onhan se yleistä, mutta ei se silti siitä huumoria tee..

Entäs Liiterin näyteikkunat? Tai ylipäänsä jonkun päivittäiselintarvikekaupan ikkunat?

Polga, ilman muuta kilautan kaverille. Tosin taitaa mennä ens vkoon, flunssa pukkaa päälle. Jos et ens viikolla ole saigonilla, kattellaan sillon. Tai seuraavalla, voi olla että sillon olen jo toipunu.
mm kirjoitti 22.09.2008 - 16:28
Olin viikonloppuna täältä provinssista siellä suuressa maailmassa. Ajatutin itseäni Herkkujen ohi mennessäni junaan Siltä pysäkiltä. Ei ollut vielä aukioloaika, mutta paikka löytyi hyvin ohjeillasi ja kuvillasi. Kunhan täältä taas sinne tokenen, niin ainakin tuota valkosipulisavua ja villisikaa ja hirveä ja semmoista.
Hyvä kun mainostelet.
visiteeraaja kirjoitti 02.12.2008 - 21:06
Paljon olen kuullut hyvää tästä kaupasta, mutta tosiasia on se, että ihmiset haluavat nähdä kotikoneeltaan ensin mihin ovat menossa. JOnkunlaiset nettisivut tai vaikka kaupan oma blogi olisi hyvä.
Googlen hakusanalla eestin herkut löysin vanhoja (?) tietoja Vuosaaaersta ja Kalliosta. Ei siis ihme ettei asiakkaita näy.

Täytyypä mennä käymään nyt kun löysin osoitteen :)
Polga kirjoitti 03.12.2008 - 02:46
Hyvä visiteeraaja! Olen jutellut kaupan komean pojan kanssa, mutta... eivät oikein tunnu ymmärtävän, että pitäisi näkyä. Viimeksi puhuin siitä, että heillä ei ole Ratapihankadun puolella edes mainosständiä. Jaa, kyllä heillä kuulemma on, se on toisella puolella tai sitten siellä sisäkäytävällä - paljonkos se muka näkyy sieltä... ja aika moni ohikulkija pitää kauppaa jonakin venäläisenä rojuöttömöttökauppana (olen ihan itse kuullut kamalia kommentteja!). Eli ei tunnu menevän oiken läpi kaupan omistajille. Täytyy taas vinksua pojalle, kun käyn siellä tänään (tai huomenna) ostamassa viikon appeet!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...