Kuvitelkaapa: on synkkä ja myrsk... ei kun siis pimeä aamu, edes koi ei ole vielä liikkeellä, koska niitä viisareita siirrettiin. Polka on jostain kumman syystä saanut takson ja vieläpä melkein oikeaan aikaan. Mikäli kyseessä ei ole se Maailman MukavinTakso, olen lirissä ja pississä kaulaani myöten. Etsin ja soisin löytäväni. Haahuilen hoiperrellen sekä vankkumattomasti manaillen ympäri itäistä helvetillistä sekobetonista monikantista Pazilaa tietäen toki tarkkaan mihin olen menossa, mutta en kuitenkaan millä tavalla? Tämä varmasti tuntuu jotenkin järjettömältä, mutta se ei ole sitä. Jep, jos olisin fiksu, lähtisin täältä joskus klo 11 tienoolla valmiille. Mutta milloin minä muka olen ollut fiksu? Milloin olen muka ajatellut, että kaikki menisi helpoimmalla mahdollisella tavalla? Ehei, kyllä meikäläisen pitää lähteä etsimään kustannuspaikkaansa, että olisi taas mistä nostaa hirveä mekkala ja haloo! Että olisi taas jotakin valitettavaa ja märistävää, eikö?

Minulla on kyllä mukana kaikenlaista tarvittavaa -> luettavaa, eväät, kaffemuki ja toiset kengät. Niillä minä ajattelin pärjätä. Niin ja 1. krs.n huonekartta, josta ei selviä kyllä yhtään mitään. Ei muuten yllättäen selvinnyt Kuukkelistakaan, mutta siihen minä sentään tiedän syyn... Tästä päivästä tulee kuulkaas vielä äärimmäisen jännittävä, minä takaan ja alleviivaan. Jos vain konettimet ja yhteydet toimivat, pikarapotusta seuraa. Jos ei, päivitystä huomenna. Mikäli siis olen päässyt takaisin kotoon! Periaatteessa taksojen pitäisi varsin hyvin tietää tuo osoite, mutta niinhän niiden olisi pitänyt tietää tämä edellinenkin. Normitaksot tietävät taatusti, mutta kun meikäläiselle niin harvoin osuu normitakso työmatkoille. Voi kun olisi se kivamukava tai normitakso *peukuttaa*. Muuten olen varautunut vain purkamaan tavaroita ja mikäli koneet on kytketty ja yhteydet toimivat, tekemään toki kiireiset hommatkin pois alta. Purkamiseen on varattu kuitenkin jokunen päivä. Jännitys tihenee – kohta se laukeaa...

Jospa tähän väliin ihan eilisestä sen verran, että en minä tiedä, mitä minä tein. Päivä oli vain ihan täpösen täynnä kaikenlaista hommaa! Ihan hemmetikseen tuli tehtyä kaikkea; siivoskeltua, laitettua muonaakin sekä syötyäkin muistaessani joskus iltapäivällä, kirjoitettua jokunenkin juttu, vähän luettua ja tarkistettua pakollisia asioita. Siinä se päivä meni kuin huomaamatta. En ehtinyt edes päikkäreille enkä juurikaan makoilemaan – no, sen ajan lojuin, että tiskit likosivat ja narskutin hissukseen jälkkäriksi Päivän Päärynän. Muuten oli koko ajan jotakin pientä puuhasteltavaa ja vielä jäi yhtä ja toista tekemättäkin. Oli tietysti osansa asiaan silläkin, että harvemmin söndaagina iskee päälle semmoinen pieni "teen tämänkin nyt tästä pois"-fiilis. Yleensä sellainen kannattaa käyttää heti hyödyksi, koska sellaista ilmenee todella harvoin. Ja huomatkaa, että tässä ei ole lääkityksellä tms. mitään osuutta asiaan!

Päivän biisi: Tällä tiellä

Päivän slogan: Hulluuttakin hullumpaa on hulluus, jonka tietää ja tunnustaa hulluudeksi, mutta ei välitä siitä ;)

Luettua: Johan Bargum – Syyspurjehdus, erittäin omela pienoisromaani, jossa hiukkasen trillerin makua toki eli tykkäsin ja suositan. György Spiró – Kevätnäyttely, mitä voi tapahtua, jos on väärään aikaan väärässä paikassa ja nimi on väärin kirjoitettu. Satiiri Unkarista, tai mikä satiiri, tällaistahan tapahtuu parhaillaankin, vaikkapa täällä kotomaassa... Venla Hiidensalo – Mediahuora. Miten friikku toimittaja joutuu huoramaan Lehdelle epämääräisillä toimeksiannoilla tehden töitä yötä-päivää. Alku vähän tökki, kunnes ajauduin sisään tähänkin maailmaan. Tämä voisi olla totta, oikeastaan onkin. Kuulutan perään keskustelua friikkujen asemasta ja median vallasta. Lisää toisaalla! Suositan ehdottomasti. Heike B. Görtemaker – Eva Braun, Elämä Hitlerin kanssa. Tämä ei lopulta niinkään kerro varsinaisesti Eva Braunista henkilönä vaan Hitlerin lähipiiristä sekä heidän suhteistaan ja näiden kertomuksista Eva Braunista. Tutkijan näkemys, erittäin luettava kuitenkin eli asiasta kiinnostuneille varmaan paikallansa. Itse törmäsin pariinkin uuteen, mielenkiintoisaan yhteyteen. Jussi Adler-Olsen – Vanki. Miten Q-osasto tullaan perustaneeksi ja ensimmäinen juttu tulee käsittelyyn. Kuinka eräs poliitikko katosi, todennäköisesti teki itsemurhan Saksan lautalla. Mutta miksi pikkuveli, joka vammautui kolarissa, reagoi oudosti eräisiin asioihin? Uusi vinkeä tutkijapari Carl Morck ja Hafez el-Assad näyttävät kyntensä jutussa, joka päättyy onnellisesti! Sen verran kiero ja kriittinen monessakin suhteessa, että minä pidin tästä. Erityisesti omalaatuisten poliisiromaanien kavereille! Harlan Coben – Ruma totuus, miten facebook-häirikkö saa aikaan ruman tilanteen entisen tennistähden ja hänen rokkarimiehensä välillä. Asiaa selvittelevä agentti Myron joutuu melkoisen ikäviin tilanteisiin, näkemään paljon kulissientakaista rumaa peliä. Ei ehkä Cobenia parhaimmillaan, mutta hyvin ruodittua pashaa eli suositan. Anne Holt – Kuoleman kasvot, taas yhteisnide, jossa Sokea jumalatar ja Vereen piirretty samoissa kansissa. Perustanee paikkansa sillä, että julkaisemisesta toki on jkv aikaa. Ja näissä kahdessa ensimmäisessä Hanne Wilhelmsen -dekkarissa leidi ja hänen mielipiteensä, elämänsä ja taustansa tulevat esitellyksi, samoin kuin asuinkumppani Cecilie ja paras poliisikaveri Billy T. Dekkarit sinänsäkin ovat toki ok, en minä sillä. Ihmettelen vain tätä intoa nyt yhteisniteisiin... mieluummin erillisinä pokkareina, ziitos ;) Raija Oranen – Voitto kotiin ja muita diplomaattisia selkkauksia. Koiratarinoita kaikista leidin elämän koirista, joita tod.näk. on jo tätä luettaessa yksi lisää. Mukavia, ikäviä, itkettäviä...osa seuraa melko selkeästi myös tekijän elämänvaiheita ja kirjoittamista. Suositan – lisää toisaalla! Nais Mason – Toivo, Nais kasvoi isovanhempiensa luona, vanhemmat opiskelivat USA:ssa, jonne hänkin muutti nuorena. Äkkiä vanhemmat erosivat ja hän joutui palaamaan Keniaan. Edessä koulua, avioliitto – ja miehen AIDS-tartunta. Lapsia kaksi, miehen kuolema sekä työ eri vapaaehtoisjärjestöissä AIDS- ja HIV-positiivisten puolesta. Lisää toisaalla, suositan – melkoinen suoritus muuten tältä leidiltä! Belinda Bauer – Tappajan katse, vanharouva murhataan vuoteeseensa ja syylliseksi epäillään tämän poikaa. Kyläpoliisi on ihmeissään, kylässähän tunnetaan kaikki ja talven tullen vieraita ei juuri näy. Hän alkaa partioida aktiivisemmin ja on erityisen huolissaan vaimostaan, jolla on MS-taudin ilmeinen pahenemisvaihe. Kun toinen murha tapahtuu juuri öykkärimäisen ulkopuolisen murharyhmän saavuttua, tilanteet tiivistyvät – ja lisää tätä jännääville siellä toisaalla! Tämä oli muuten aika hyvä, vaikka tottunut lukija kyllä tajuaa jotakin aika varhaisessa vaiheessa. Hyytävää sekä sisällä että ulkona, mutta myös murhaajan katseessa! Suositan ;) Pekka Laiho - Poika ja kapakkasaatana. Olisi kyllä toivonut selvitystä, onko tämä toimitettu, jos toimittajan nimi on etusivulla vai onko toimittaja vain esilukenut tämän, no tämä on sivuseikka. Pekka Laihon elämä niinkuin hän sen muistaa, hiukan epäjärjestelmällisesti, hiukan ehkä sieltä-täältä kaunisteltunakin... Mutta elävänä, räväkkänä, itsepäisenä penteleenä kuitenkin ;) Omat hyvät puolensa tässä on, toki. Ja mieskin lienee nyt hiukan vanhennuttuaan rauhoittunut, mutta ei tästä Eliten aikaista Laihoa juuri tunnista. Lisää tästäkin toisaalla. Marja Björk – Prole, ei olisi pitänyt syntyä tyttönä. Hänen syytänsä kaikki, vanhempien erokin. Muutto Pankakoskelle tehtaan varjoon, josta hän pelastautui Ruotsiin. Tarina kulkee tädin ja tytön kertomana mallikkaasti. Tykkäsin, kovastikin! Ehkä tuo aikakausi on meikäläiselle niin tuttua, samoin tuo ruotsalaistuminen ja työskentely siellä. Suositan kaikille 70-lukulaisille, jotka itse tai joiden sukua lähti Ruotsiin pakoon työttömyyttä tai vain etsimään elintasoa. Asiaa myös heille, jotka joutuivat kestämään vanhempiensa alkoholinkäytön ja ns. hauskanpidon (joka toki saattoi olla muutakin) jälkeensä jättämistä arvista, huonompiosaisuudesta muiden keskellä. Siitä, ettei koskaan kuulunut joukkoon. Lisää toisaalla. Jep, ja lisää toisaalla paljon muustakin, jota en ole nyt muistanut kirjailla tähän ylös – ei sitä joka hetki jaksa eikä muista. Lukemattomia pinoja siellä, lukemattomia täällä, luettuja tuossa :D Pääasia, että on lukemista -se on ainoa pelastukseni elämälle!

POLKA, JONKA SIJAINTIA JUURI NYT VOITTE VAIN ARVAILLA...