Ei sitä tullut eilen(kään) tehtyä mitään järkevää. Mikä oli kyllä tarkoituskin.  Sen verran pitänee mainostaa, että iiPei sai luvan tarjota taas Welhottarelle vähän kivaa syys- ja talvikampetta. Oli ihan pakko tehdä jokunen ostos, kun kerrankin sattui sopivaa ja tarpeellista hollille. Rapoa lisää, kun taravat kotiutuvat. Edelleen mainostan hintojen edukkuutta kotomaahan verrattuna, jopa postikuluinensa. Minusta siis kannatti. Eikä tarvitse ravata ostoshelveteissä, joita inhoan maailman eniten. Lisäksi saan juuri sitä, mitä haluan. Eli isot lussat UK:n iiPeille, toimii hyvin ja ostoksetkin yleensä ovat saapuneet viikon sisällä.

 

Muutoin vietin päivää Belgan kanssa, lähinnä ruuan merkeissä – tietysti. Alkupalana karusti hapankorppua ja vuohenjuustoa, njam. Ruokana kevätkääriksiä, tattiriisiä ja hirrmuisen iso kulho hyvää tsatsikia. Njam-njam. Jälkkärinä kirsikkatorttua kera parin jäätelöpallon sekä vaffan kaffen. Uuuuh! Ja vielä Serkkujen uutussuklaan maistelua. (Se on muuten Kalevin tummaa, jossa on sisällä espressohöttöä, nimi Desirée – näytti sitä olevan jotain toistakin laatua ja hinta 1.70.) Oli kyllä niiiiin herkkuva taas koko päivä, että... Welhotar rojotti soffalla kirjan kanssa puolitajuttomana ruuan määrästä ja laadusta. Onneksi näin vain kerran viikossa. Jo tänään palataan perusteltuun päiväjärjestykseen.

 

Samalla tässä kyllä mietin, varaisiko jo nyt ajan Arvaustaloon. Niskat ja hartiat ovat totaalijumissa, mikään ei auta. Hetken kirjoittelu ja vain netin selailu tuottaa käsittämättömän kovia kipuja. Se voipi olla, että työnteko huomenna ei oikein onnistu. Nytkään kun pää ei kunnolla käänny, niskaan sattuu ja lapoihin puikotellaan. Ans kattoo, asiaan palataan!

 

Pientä hommaa olisi tänäänkin tarjolla. Siivouksen, ruuanlaiton ja pakkoruiskun lisäksi olisi vähän vaatteiden korjausta ja entrausta tiedossa, ähhh. Pakko kai sekin on tehdä, jos jotakin säällistä haluaa päällensä. Ja jos vain pystyn mihinkään, sen verran nimittäin oikeasti sattuu.

 

Ensimmäiset aamukaffetkin kävin lipomassa jo tuossa klo 1.30 tienoolla, kun uni kartteli silmiä. Kaffen jälkeen sain vähän lisää untakin. Vähän siis. On tämä edelleen yhtä kushemmettiä kaikinpuolin. Heitin äsken mömelöt ja toivon niiden voimalla saavani edes tämän postauksen ja pari kirjoitusta tehtyä. *peukuttaa* Olisi nimittäin syytä...

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Ihmisiä on kahta lajia. Ne, joiden kanssa on hauska puhua ja ne, joista on hauska puhua!

 

Päivän biisi: Tell All The People

 

Luettua: Mikko Lavijärvi – Pumpulienkeli Anna, tarinaa Tampesterista 1880-luvulla ja tietysti Finlaysonista. Ei paha ollenkanas, jos historia kiinnostaa – elämää, rhomantiikkaa ja jännitystäkin. Antti Tuomainen – Parantaja, ehd. ikinä paras ns. ekotrilleri kotomaasta! Suositan, loppuratkaisukin on ylläri...Eleanor Catton – Harjoitukset, lupaa enemmän kuin antaa, ei miellyttänyt ihmeemmin. Erik Wahlström – Kärpäsenkesyttäjä, samat sanat kuin äsken. Ei oikein meikäläisellä toiminut tämäkään. Terry Pratchett – Yövartiosto, uusin suomennettu opus ja täydellistä sekoilua jälleen kerran. Ehdoton must, lisää linksusta :D Linda Howard – Liian kaunis kuolemaan, käks – aika karmeaa hömppä-murha-komedia-romaania. Tunput käsiin! Riitta Jalonen – Hyvää yötä Irma Noora, mielenkiintoisa, mutta hajanainen opus. Parempi luettuna pätkissä, vähän hiinä-ja-hiinä. Markku Pääskynen – Enkelten kirja, miten yksinäinen isä selviytyy? Ei paha ollenkanas, mutta vähän... lepsuhko? Silti jotenkin pidin tästä. Unto Heikura – Poltettu unelma, auts, sitä itseänsä eli Sammon etsintää Kuhmon kamaralla ja paljon muuta paash.... juu, kahdet tunput päällekkäin. Leena Lehtolainen – Minne tytöt kadonneet, Maria Kallio –dekkari. Muuten ok eli taattua tavaraa, mutta aihe osoittelevan ajankohtainen eli muslimityttöjä katoaa ja mitäs sitten tapahtuukaan. Olisipa tämä ilmestynyt jo vuosi-pari sitten, nyt aiheeseen liittyvää on tarjolla enemmäkin eli aihe ei yllätä! Juha Numminen – Lähikuvassa Tommy Tabermann, tilaustyön oloinen opus eli lyhytelämäkerta. Kuolemaa ei mainita, vaikka se lienee ollut tuolloin jo tiedossa. Muuten aika kattava selvitys kaverin työstä ja toimista sekä ihmisenä olemisesta! Pidin ja suositan. Toni Edelmann – Lumottu maa, mennyt minussa. Kiintoisa, elämäkerranomainen tilitys. Suositan. Eikä tässä siis vielä kaikki – tietenkään *huokaus*!

 

 

TAAS POLKA MENEE – NYT LEPÄÄMÄÄN JA LUKEMAAN!