Ensimmäisen ns. oikean lomapäivän aamu! Tai aamuyö, miten sen nyt sitten ottaa ,D Suunnitelmia on, tietysti. Näitä kaikkia –isi –juttuja. Tänään siis pitäisi siivota ja pyyhiskellä laattioita. Ei muuten, mutta epäilen sängyn alla elelevän jotakin ja uusi sänky siis tuodaan huomenna. Pakko sieltä ainakin on siivota, samalla siivoaakin jo koko makkarin. Samoin ruokapöydän ja pikkusoffan alla kasvustoa on, joten kohtalo on sama. Myös kylppäri pitäisi pestä kokonaan, varsinkin saunan puoli; joku on oksunut sinne *tuijottaa syyttävästi Vinskiä*. Että aloitetaan näin niinkuin puhtaalta pöydältä! *muhahaahaah*

 

En minä tänään sitten muuta aikonutkaan. Askarrella pitäisi vähän jonakin päivänä. Juu-uh, ette usko, mutta tosi on. Parin taulun paspikset on vaihdettava likaisen valkoisista mustiin. On iso homma ja arvokkaat ”taulut”... Että huolella sekin on tehtävä. Apuakin tarvitaan, että ne saan alas ja takaisin paikoilleen. Ehkä se kuitenkin on tänään tehtävä sekin. Huomisesta kun ei koskaan tiedä. Ai niin, on helmikuu ja uusi kuva kalenterissa – jo huomattavasti värikkäämpi ja valoisampi. Toivottavasti se tarkoittaa myös sitä, että asiat alkaisivat järjestyä ja / tai mennä jopa paremmin (en uskalla sanoa hyvin). Tämä kovasti toivoo! Kalenterinkin kuvat ovat niin hienoja, että säästän ne ja ehkä käytän myös myöhemmin tauluina, taiteilija LUPASI signeerata ne jälkikäteen ,D

 

Muuten en siis todellakaan aio tehdä mitään nyt loman aikana. Eilen jo vetelin unia kunnolla – tosin katkonaisesti, mutta kumminkin suhteellisen reilusti eli melkein tarpeeksi. Koivet särkevät vaan vieläkin tosi pahasti. Ajatelkaas nyt, maanantaina oli sitä seisoskelua ja  Malmin keikka, perstaina Toverittaren kanssa The Grand Tour sekä normiroudaus vielä lauvantaina. Eivät minun koipeni sellaista kestä. Ne on mitoitettu kestämään normiroudaus sekä yksi kevyt ylimääräinen juttu viikossa eikä yhtään sen enempää. Muuten saa kärsiä ja voi perustaa sen kärsäkaupan ihan rauhassa. Sillä tähän kipuun eivät enää auta nuo vahvemmatkaan kipumömelöt, särkee vaan eikä pysty kävelemään kuin huonekaluista ja seinistä tukea ottaen... grauh! Itkeä melkein teki mieli. Lisäksi yöllä särki toista käsivartta simona sikispiikin jälkeen, toista taas ärsytti se vanha vainooja ja sen käden päällä piti yrittää nukkua. Huteraa siis oli, joka paikkaa koski.

 

Ihan muuten vaan tiedoksi, koska kuvaa tästä on mahdoton ottaa: me elämme iglussa! Lumi on kasaantunut parvekkeen kaiteille ja kuura maalannut lasien yläosat – ei näy, ei kuulu ja on äärihiljaista. Hassun näköistä – ikinä ole täällä aikaisemmin tuollaista ollut! Kissikin on ihmeissään, kun missään ei ole rakosta, josta katsella ulkona kulkijoita. Anti olla vaan, tämä jotenkin tykkää!

 

Ai että muuta? No lauvantaina tosiaan kävimme kirjastossa ja kaupoilla. Minä hamstrasin joka paikasta mahdollisimman paljon tavaraa – sekä kirjastosta että ruokakaupoista. Nyt on evästäkin, vaikka jäisi lumen saartamaksi, mmmm. Turvallinen olo siis kaikkinensa ,D Lauvantaina myös syötiin erittäin hyvin eli savulohta, pikkuperunoita, ragunaporganoita, sienikastiketta. Jälkkärinä kahvihyydyke. Sen jälkeen II jälkkärinä kaffetta ja tuoremustikkakakkua. Oli kuulkaas tämän vuoden (!) paras ateria! Eilen tekelehdin ison kattilallisen soijarouhekastiketta, parsakaali-paprika-muhennosta ja jämäperunat. Niistä syödään varmaan vielä tänäänkin. Arkiruokaa, mutta hyvää! Jälkkärinä kaffet ja kohuked. Sunnuntairuuaksikin ihan pistämätöntä. Nyt ei tarvitse laitella eväitä, joten syöminen saapi luvan siirtyä vähän myöhäisemmäksi päivällä – tai sitten on otettava käyttöön iltapala tai aamupuurot. Joka tapauksessa siis evästä on eikä tarvitse pyydellä apuja jatkuvasti! Grauh!

 

Muuten peseskelin jokusen koneellisen käyttövaatepyykkiä. Ei muuten, mutta kun ne olivat niin prleen karvaisia! Vincentistä lähtee nyt ohutta aluskarvaa ja sitä on aivan joka vaatteessa. Osa on vielä pakko pestä käsin jossakin vaiheessa. Niin lomalaisenhan kuuluu puuhastella jatkuvasti jotakin – eikö? Taidankin mennä takaisin pitkälleni, koipisia juilii tämä kirjoittaminen – ihan totta!

 

Ja ettei totuus unohtuisi, koipien rtg:n pitäisi ehtiä tällä viikolla, samoin kortisonipiikit lonkkiin olisi syytä hakea nyt! Hush – Welhotar, toimintaa. En varmaan muuten ole ehtinyt kertoa, että olen varannut ajan (ja saanutkin sen jo helmikuuksi) kunnalliseen hammashoitoon... nyt kun kirjoitan sen tänne, en enää voi perääntyä kunniallisesti ikinä! Mutta ensin minä keitän ensimmäiset aamukaffet ja mietin sitten taas viikon aikataulutusta, joka on kova sana ;D

-------------------------------------

 

Purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrmenta, kissinkat! Mä en siis hei ala, nyt vast mä saan koneaikaa. Toi vaa skrivaillu omiisa, eikä munst mitää. Vaiks mä oon talon tärkein kissa, kerta. No, tiijätte, ett Poika sitt kävikii ja kaikkee. Mäkin sain sitä hurrrrrrrrjan hyvää punast fisuu ihan vähä, paljo mulle sitä ei saa antaa ku mulle voi tulla ykätin. Mutt sitt Poika oli taas ihana, mä sain sen jälkkärist nualla loput siit kipost. Soli ihan hurrrrjan herkkuu kans. Ikinä oo semmost enne syäny! Oli hianoo, sitt ku mä viäl sain olla ja maata pikkusoffall Pojan kans tosi pitkää. Se kyll väitti, ett mä leviin ain ku se lähti johkii. Höh, ei se nii menny. Poika ite levis... Ai, te ette usko! No voiha se olla, ett sitä tartti vähä lisä tilaa sill hyväll safkall meinaa. Nyt on sen verta lämmin, ett mä oon päässy mamin kaa partsill ja siäl on toooooosi outoo! Ei nää meinaa mitää, haistaa voi. Nii paljo snögee, etei pikkukissi varpist pärjäis tuala. Ett mä vaan käyn olees jonki aikaa ja tuun sitt äkkii vegs, mamin viakkuu. Se saaki hakee mull kissimuanaa just nyt, tekee miäli. Mamiiih.... Ai nii, toss mä otan kunno unei, Poika on just väsääs jotai tärkeet judekaa >o<

 

Kliffaa viiko alkuu – me lomaillaan.

--------------------------------------- 

Vincent, tarkoitus olisi lomailla, mutta se tuskin koskee sinua!

 

Päivän slogan: Loma on hyvä tekosyy joko tehdä tai jättää tekemättä monta asiaa...

 

Päivän biisi: Poplaulajan vapaapäivä

 

Luettua: Olen aivan varma, että osa luetuista on palautettu kirjastoon... anteeksi! Mutta sieltä nyt sitten mm. Sophie Kinsella – Muistatko minut?,  hömppää, eikä edes kovin hauskaa minusta. En suosittele, joten linksussa loput. Heikki Luoma – Kuuusniemi taistelee,  niitä ns. hauskoja kuntatarinoita... tämä ei tykännyt, ei sitten yhtään! Totuus on nimittäin vieläkin hauskempaa ja ihmeellisempää, kuten olemme Tsadissa jo huomanneet. En siis voi suositella tätäkään! Sen sijaan Saarikoskea on vielä jäljellä *halipus* ja sitä voin suositella jokaiselle kotomaisen kirjallisuuden kaverille lämpimästi, nih!

 

WELHOTTAREN LOMAPÄIVÄ – MINUA TARVITAAN TÄÄLLÄ TÄNÄÄN!