Eheheeh – juu, Welhotar sai! Totta se vaan on, siellä se oli. Pöydällä odottamassa, kun palasin Serkuista eilen aamupäivällä. Nimittämiskirja siis 1.1.2009 – 31.12.2009 eli toinen vuosi Varastolle, tilanne 2 – 0. Tottapuhuen, olin jo sopinut yhden haastattelun muualle, ei-kiinnostavaan paikkaan sekä ilmonnut olevani käytettävissä keikkalaisena sekä Herjaamolla, jos sopimusta ei tuotapikaa ilmesty. Jo sitä ehdinkin vähän kinuta. Ei muuten, mutta minun on anottava työmatkat taas ensi vuodeksi. Vapaa-ajan matkat (asiointimatkat siis) on taattu kevääseen 2011 asti, jos olen tuolloin vielä hengissä eli päätös niistä on voimassa siihen asti. Jihhaa – ei siis uutta fyssakäyntiä vain tämän asian takia. Kun ne prleet laskuttavat ensin poliklinikkakäynnin ja sitten vielä lisää lausunnosta, ei ole kovin halpaa enää käydä lääkärissä. Tavoittelee jo yksityispuolen hintoja. Mutta nyt minulla on se! Laadin eilen illalla jo huolekkaan vapaamuotoisen hakemuksen – tehän tiedätte: kun Welhotar laatii jotakin, se on yleensä laadukasta ja mahtuu yhdelle arkille. Niin nytkin! Tänään siis hakemus postiin ja tuosta kopio liitteeksi ja odottamaan päätöstä. Parempi huonokin taksokyyti kuin ei taksoja lainkaan. Minä en nimittäin pääsisi sitten töihin ollenkaan. Eli sopivaa olisi teidänkin pidellä niitä peukkuja, mielellään ylöspäin eli tarkistakaa asento.
Kas, eilisilta menikin leppoisasti. Oli kaikkea mukavaakin puuhasteltavaa. Hakemussession jälkeen tartuin alla olevan postauksen haasteeseen. Enkä syönyt kuormasta – ihan varmasti en! Enpäs! Kun sain jotenkin aikaa kulumaan kuvaamiseen, noinkin kehnoihin kuviin siis, ihan riittävästi. Lisäksi Vuodatuksen päivitys on nykyisin äärihankalaa. En tiedä syytä. IE junnaa ja hurruuttaa tuntisotalla eikä mitään tapahdu, tai jos tapahtuu erinomaisen hitaasti. Opera taas jättää jänniä jälkiä, jotka pitää käsin korjata kooditilassa. Siihenkin saa mukavasti menemään aikaa. Olen kuitenkin käyttänyt silti Operaa, tuo IE on niin kirotun hidas... pitäisköhän hakea vielä Tulikettukin avittamaan, hmph.
Kun pääsin irti koneesta (no, piti sitä muutama päivitys vielä lukea...) kömmin lukemaan. Vincent olikin jo märissyt, että jotakin puuttuu. En nimittäin ehtinyt loikoilemaan hänen kanssaan ylimääräisiä sessioita ollenkaan koko iltana. Kostona yön mittaan oli sitten kuopaistu kumipuun isoa ruukkua niin, että puolet huoneesta oli veikeästi peitetty multahitusilla ja tassuteltu likaisilla kävelyttimillä ympäriinsä. Eli siivoamisella alkoi tämäkin aamuyö, etten itse levittelisi sitä lisää ympäri huushollia. Nukkuminen oli taas äärikehnoa. Puoliltaöin alkoi särky ja pienet krampit, en jaksanut nousta mömelöille. Kärsin vaan ja torkuskelin siinä klo 2 asti. Sitten oli jo ihan pakko nousta, en enää jaksanut särkyä enkä Vincentin märinää. Kun tuossa hiljakseen kiroilin, Vincent päätyi taas omasta halustaan baseen, josta silloin tällöin kuuluu katkeria äännähdyksiä. Kissi tietää, että kun minä kiroilen ääneen, asiat ovat jotenkin sijoiltaan. No, kalkoni on annettu ja napikat odottavat, samoin päivämuona. No, nyt sieltä tultiin hakemaan hampulikarkkeja...
Viikonloppu on onneksi edessä, mutta tekemistä riittää silti. Pitäisi yhtä ja toista, sitä ja tätä. Normiroudaus nyt kuitenkin on tärkeintä ja treffit Belgarionin kanssa on sovittu. Kirjastossa odottaa jokunen varaus, ei mitään suurta kirjallisuutta sielläkään. Kaapit ovat jälleen tyhjäytyneet oudosti, joten ruokaakin on vaihteeksi ostettava. Ei Welhotarkaan ilman muonaa elele. Lisäksi on jaettava Vii Voanin ja Serkkujen hankinnat Pojan kanssa jotenkin tasaisesti – siitä voi tulla pientä sanomista ;D Mieli tekisi vähän vaihtaa taas värejä isommassa huoneessa, josko jo vihreä ja punainen iskisi talven pimeyden vähän matalammaksi. Jos Belgarion suostuu, tämäkin on mahdollista. Eilen jo pesin koneellisen pieniä mattoja, yhden ison poppanapeitteen ja muuta pientä.
Jahas, taidan keitellä toiset kaffet tässä – on tuota oheistoimintaa tässä kirjoittamisen lisäksi... nyt Vincentin pitää saada päivämuonaa.
Kliffaa viikendii hei kaikill kavruill – pidetää kivaa!
Olipas Vincentiltä hiukan katkeraa tilitystä, mutta sitä saa mitä tilaa – itse kukin.
Päivän slogan: Kulttuurisesti olemme kaikki orpoja.
Päivän biisi: Kirjoituksia kellarista
Luettua: Richard Ford – Maan laulu. Päähenkilönä Frank Bascombe, joka esiintyi jo romaanissa Itsenäisyyspäivä. Tässä kirjassa Frankin elämää seurataan kolmen kriittisen päivän ajan ennen hiukan epätavallista kiitospäivän viettoa. Frank täyttää kohta 55 v. ja elämä on muuttunut. Hän on sairastunut eturauhassyöpään ja miettii elämänsä huippukohtia, saadakseen unta hän taas laatii hautajaistensa saattajalistaa. Hän on myös muuttanut, mutta toimii edelleen kiinteistönvälittäjänä. Tässäkin on lisää mietittävää, lama alkaa kolkutella ovia. Ollaan vuodessa 2000 ja presidentinvaalit ovat edessä. Ongelmanpoikasia siis riittää. Vastapainoksi hän on mennyt vapaaehtoisena mukaan ystävätoimintaan, jossa tapaa erilaisia ja erikoisia ihmisiä kummallisten ja yksinkertaisten asioiden ääressä. Ford kirjaa hyvin tarkasti ja seikkaperäisesti kaiken, mitä Frankille tapahtuu näinä kolmena päivänä. Kapakkareissut, edellisen vaimon tapaamisen, ystävän maahanpanijaiset - erittäin tarkkanäköisesti, ironisesti ja ymmärtäväisesti. Welhotar piti tästä kovasti ja suosittelee myös muille. Tosin opus on melkoinen tiiliskivi ja joillekin alusta voi olla hankala saada kiinni, kerronta ei etene mitenkään hurjaa vauhtia siis. Minä pidin tästä järjestelmällisyydestä, ironiasta, vallitsevan järjestelmän pienestä kritiikistä ja lievästä vastahakoisuudesta olla amerikkalainen kuluttaja sanan pahimmassa merkityksessä. Amerikkalainen unelma ei enää ole sitä, mitä se oli ennen. Vaarat vaanivat ja elämänhallinta puuttuu. Eli – suosittelen lämpimästi! Tämä voisi muuttaa minunkin hyllyyni asustamaan eli voisin lukea useampaankin kertaan.
Kommentit