En ole tottunut näin pitkiin leposessioihin. Nukuin yli 6 h, erinomaisen katkonaisesti. Aina asentoa vaihtaessa herään kipuihin. Ei kiva. Mutta nukuttua siis on kuitenkin tullut. Silmiäkin kirvelee, joko unen puute tai allegria. Vali-vali. Welhottarella ei ole kivaa!
Huominen päivä vielä lepoa, sitten lyhyt työviikko. Jee, se on sentään hyvä. Tiistaina voisi tehdä yllätyshyökkäyksen Varastoa lähellä olevaan kirjastoon, jos koivet kestäisivät. Siihen ei menisi kovin paljon aikaa. Ohoh, no nyt katuvalot napsahtivat pois päältä – aamu, juu, kyllä on. Niin se aamu menee, kun on kivaa *valehtelee*. Jospa tänään keskittyisi ruuanlaittopuuhiin. Tipu ja kesäkurmitsa-tomaatti –akselilla. Kyllä niistä jotakin mössöä saa aikaiseksi. Tai minä nyt en katso ruuan ulkonäköä, vaan makua. Prle, kun unohdin keksiviikkona ne pari asiaa kaupasta. Ei auta, sitten tullaan vaan toimeen ilman. Kahviakin löytyi, jömmapaketti, sen puolesta ei tarvitsekaan huolestua...
Muuta – ei varmaan mitään muuta. Tänään voisi hoidella noita triffidejä sekä pyyhkäistä parista paikasta pölyt (ne, jotka unohtuivat siivouspäivänä). Tekemistä se on sekin, varsin hyödykästä jopa. Hah, lisäksi tein eilen astialöydön. Eli löysin kannen erääseen kippoon... ensin etsin kipon alaosaa pari vuotta, ei löytynyt. Sitten tungin sen kannen tuonne rojukaappiin. Myöhemmin löysin alaosan, mutta en enää kantta... just joo. Nyt molemmat löytyivät jostain kumman syystä ja vielä samasta astiapyykistä =O Ihmeiden aika ei ole ohi. Kerrottakoon, että kyseessä on 50-luvulta peräisin oleva voiastia (minä aion pitää siinä juustoa tai kalkonia), lasinen sellainen, jonka kansi on koristettu omenoilla ja ilm. viinirypäleillä. Ei kaunis, mutta aikanaan käytännöllinen ja nätti, sopii hyvin ajankuvaan. Welhottarelle käypä tavara jääkaappiin, koska en pidä siitä, että muovinrepaleet reuhottavat ympäriinsä ja paketit ovat auki. Joo, olen varsin pedantti joissakin asioissa. Ettei asia jää kummastuttamaan, paljastettakoon sen verran, että Welhotar pitää 50 – 70-luvun tavaroista, astioista, kankaista ja vaatteistakin, ihan käyttötavarana siis. Niitä ei ole tarkoitettu näytille vaan omaan käyttöön ,D
Että tällainen päästäisaamu, ulkona on surkean näköistä. Nyt on juuri sellaista, kun päästäisenä aina. Synkkää... Oujeah, kirjanakin vähän synkkää rikostarinaa. Welhotarkin on vähän synkkänä. Synkistellään nyt kaikki yhdessä, jooko?
---------------------------------------
Purrrrrrrrmenta, kaiffat! Mä kans synkistele vähä. Höh – orja ottanu tipuu sulaan, mutt ei vaa saa rahdattuu itteesä avaa sitä (toim.huom. se on vielä jäässä, torpso!). Nii ett täss saa toine odottaa, kuala valuu vaa. Sitt se vast kuiteski päiväll alkaa tekee safkaa. En tajuu, miks ihmiset syä nii kummallisii aikoihi. Siis niinku kellon mukaa. En mä vaan, mä syän sillo, ku on nälkä, kerta nih! Toi äske taas kärtsäs niit leipii, siis hei, oikeesti kärtsäs. Kauhee dunkkis ja ne oli melkee mustii ja kuivii. Äh ja inho, siihe sitt tuhlataa hyvää kalkonii. No, sain mäki biitin ja napikoit viälä. On mulla tuala kissinmuanaaki, mutt kuka sitä syä, jos tiput kurkkii toss tyätasoll, niinku. Tarttee vissii mennä goisii siiheks asti, ett tääll alkaa tapahtuu jotai. Ainaski mami on vaa lojunu eile, melkee koko päivä. Mä nukuin muute päikkärit sen nassun viäress, hei, se anto mun olla siinä, ku otettii unet! Mä olin niinku sen tyynyn ja se tuhis mun tuukkii. Aikas harvoin näin hei, ei se yleesä. Mä meen aina melkee sen koipimutkaa goisii, mutt joteski nyt teki miäli olla ihan siin viakus. Nii mä sitt vaa menin tiukall keräll siihe ja molemmat nukahdettii. Mmmmm. Oikee mukavaa vaihteeks. Mutt sitt illalla mull meni joteski hermo, mä aloin hyäkkii ympäriisä ja jolista ja hyäkkii ja huutaa. Meinasin hyäkkii mamin koipiinki, mutt se taas huamass sen ja huus mulle rumast. Mä oisin kyll purettanu ja raapittanu. En tiädä, mikä muhun meni. Ei ollu leikin puutetta eikä mitää. Mami yritti leikkii illall mun kaa, mutt mä en halunnu yhtää. Tsiigasin vaa, ett mitä sä oikee heittelet noit rojui. Ei huvittanu semmone. Huvitti olla oikee hyäkkivä kissa. Mami puhu taas jotain kollien maaliskuust! En siis tajuu... ai nii, no, mullaha ei oo niinku jotai mitä pitäs olla ja mami väittää, ett jotai ois vähä lispahtanu. En tajuu totakaa... =O
Täss me käydää nyt aamull keskusteluu siitt, ett montaks napikkaa mä saan. Yleesä kolme tai neljä, illall sama verra. Ku mä en kerta jua maitoo, mä saa napikoit! Juu, on ne parempii >o< Kliffaa päivää kaikill, toivottavast teilläki on heekkui! Huamisee...
-------------------------------------------
Eiköhän kaikilla ole jotakin pientä hyvää tarjolla, myös kissoille!
Päivän slogan: Ensin sitä odottaa tulevansa vanhemmaksi, sitten sitä samaa alkaa pelätä!
Päivän biisi: Five To One
Luettua: Inger Frimansson – Alastomien naisten saari, uudelleen luennassa ja kestää hyvin toisenkin lukemisen. Synkkää ja ahdistavaa kerrontaa kaikin puolin. Rikos on tapahtunut tai sitten ei. Tunnelma on kaikin puolin tähän päivään sopiva, katsokaa vaikka ulos. Lopulta rikoskin ratkeaa, tai rikokset... Siitä erinomainen dekkari, että pääosassa eivät ole poliisit, itse asiassa heillä on vain todella pieni rooli koko pelissä. Lähinnä tässä kuvataan ihmisiä erilaisissa ahdingoissa, tavalla tai toisella. Loppukin jää aivan hivenen auki. Suosittelen, itse pidän Frimanssonista melko paljon! Kaikille pohjoismaalaisen dekkarin kavereille tämä siis suosituksena tutustua, mikäli et ole vielä lukenut. Marcia Willet - Rakkaus talviaikaan, tämäkin uusintaluennassa. Luin joskus pikalainana, joten lainasin uudestaan. Rehtiä hömppää joka sana. Ihan kylläkin siitä paremmasta päästä eli kaikkea on: tragediaa, rhomantiikkaa, perintöjä, epäselviä sukulaisuussuhteita jne. Ei siis hullumpi, koska jopa minäkin pystyin tämän lukemaan ihan irvistelemättä. Lisäksi tässä on sellaista hiukka vanhahtavaa, aidon englantilaista kuvausta Skotlannista ja nummista, joka myös ilahduttaa minua – nummien ystävää ,D Aidon hömpän ystäville varmasti eräs suosikkikirja eli suosittelen tätä hyvästä hömpästä pitäville.
OLI SYNKKÄ JA ILKEÄMIELINEN PÄIVÄ!
Kommentit