|
|
|||
|
18.07.2009 - 23:59
Jatkoa tarinoihin täällä. Muori muistelee 1970-lukua ja kirjoittaakin sen mukaisesti. ******************************************************************************************** Lehmuksen lehdet olivat vielä vihreät. Kesä Salamalla oli parhaimmillaan, väki liikkui – Janne vain kaipasi tyttöä. Tyttö oli kertonut jo talvella lähtevänsä. Mihin, sitä se ei ollut sanonut. Tiesimme vain, että sillä oli tarkoitus käydä ainakin Pariisissa. Naureskelin, tottakai Janis käy katsomassa Jimboa... Nyt ei naurattanut. Tyttöä ei ollut näkynyt moneen kuukauteen. Jannekin oli huolissaan ja ylipuhui minut hakemaan Omppua Puolalankadulta. Tiesin saavani, vaikka en ollutkaan vielä sen ikäinen. Minullakin oli hennatut hiukset ja näytin vanhemmalta kuin olin. Puhuttiin kesästä. Kerroin työstäni Tukholmassa, liftaamisesta Köpikseen, ajasta siellä. Janne oli kateellinen, vanhemmat olivat pakottaneet hänet jollekin kesäkurssille. *********************************************************************************************
POLGA GOES 1970'S
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||
Voi, tämä oli ihana. Tunnelmallinen, kaunis, haikea, nostalginen. Sinä kirjoitat hyvin.
Hmm, sideharsot jaloissa....
Kiitos, ja lisää tätä laatua Polga goes 70's!!!!
Laitan tähän juttuun linkin myöhemmin illalla, jos sopii.
Luinkin sen uun vinkeistä, laitan sulle meiliä, sitten kun pääsen hakemaan.
Nauroi vaan ja oli kaunis kuin mikä, ihmekkös sitten, jos toista vähän latistaa.
Hienosti kerottu!
Taitavasti kerrottu...lisää..lisää...
Kuvaat kaikkea niin eloisasti, kiva lukea.
Janne näytti olevan mielissään tytön palaamisesta.
Hienost jatkettu. Oli ilo lukea.
Ele: Kiitos!
Yaelian: Eikö tarinan tarkoitus olekin elää, vaikka vähän erilaista elämää välillä ,D
Unelma: Se jatkaa, jolla on jatkot käsissä...
Uuna: Hymyllä voi aina peittää ainakin osan kivuista, ehkä...
Aimarii: Eihän ne rakot ole yhtään mitään, jos elämä maistuu muutoin =D
Oopee: Mukava, jos maistui.
Isopeikko: Ei se mihinkään ole kompastunut, hiukan on henkitoreissaan.
Arleena: Janne oli rakastunut nuori mies.
Kiitos kaikille uusille täällä poikenneille!