ensiksikin Nukku-Matin sekä Uni-Jukan. Syynä töistä kieltäytyminen ja jättäminen ilmoittamatta sijaintipaikastaan työnantajalle. Nih kerta! Eli unet ovat totaalikadoksissa, tosin on aika komea täysikuukin luurannut tuolla. Ehkäpä sillä on meihin pöpilöihin sitten oma vaikutuksensa, olen kyllä vakaasti sitä mieltä. Eilen ei uni tullut kuin oikein rankasti troppaamalla ja silti heräsin yöllä. Troppasin lisää. Oli nimittäin aivan pakko saada välillä nukuttua edes yksi yö. Säryt ovat herättäneet muutoin joka ikinen yö.
Eilen tuli käytyä kylillä ja käveltyä sitten vähän enemmänkin. No, sen toki huomasi heti kotiin tultua, jumaleissön. Koivet eivät pitäneet enää lainkaan, kipu oli itse prleestä ja tuntui levossakin. Epäkivaa. Takso ei kantanut kasseja (normitakso), mutta onneksi naapurin leidi (se koiran äitee) sattui paikalle ja roudasi toisen kassini kotiin. Hassua kyllä, siinä oli päällimmäisenä kissanraksusäkki, joten jaanasimme sitten erilaisista karvamölleistä vielä käytävälläkin. Ihan reilu leidihän tuo... kummasti tuo eläinyhteistyö tuo jonkinmoista yhteistä puheenaihetta. Siis mitenkään tuttuja emme ole emmekä varmaankaan tule, mutta kuitenkin on hyvä tietää, että siellä ei suhtauduta meikäläiseen ainakaan negatiivisesti ;)
Kylillä ei ollut sen ihmeempää, rahapäivä näkyi olleen. Hörhö soitteli, puheesta en saanut selvää lainkaan. Siispä luuri kiinni, minulla ei ole hänelle mitään asiaa. Jotain se sössötti taas anteeksi... Perkele, se ihminen on tehnyt meikäläiselle sen verran kämmejä, että niitä ei helposti korvata! Niin, siis kylillä vain normimäärä puolituttuja ja silleensä. Kaupoissa ei mitään erikoista ja Kittari oli (arvasinkin) suuri pettymys. Ei sitä, mitä etsin – ei siis yhtään mitään. Hehtaarihalli täynnä kaikenlaista härpäkettä. Luotin ennemmin Liiterin ja Risman valikoimiin, jotka ovat tutumpia ja tiedän, mitä on tarjolla. Kittarin kalatiskin vilkaisin, mutta siinä vaiheessa aamua haisu oli aika paha eli vanhaa fisua tarjolla *yöks* eli fisu jäi sikseen. Tekaisin kotona vadillisen salaattia ja niin teen tänäänkin. Eletään nyt sillä sitten vaihteeksi, erilaisia jämiä lisäillen...
Sen lisäksi, että sain koivet tosi kipeäksi, ei kylki myöskään pitänyt yhtään tuosta reissusta. Se voipi hyvinkin olla, että menen maanantaina kokeilemaan työntekoa. Jos se haittaa yhtään, menen omisarvikselle. Niin kipeänä kuin olin eilen iltapäivällä, en aio töissä kyllä edes yrittää olla.
Jahas, taidan mennä etsimään salaattiin sattumia......
PÖPI-POLKA - SYÖ SALAATTIA JA TUIJOTTAA KUUTA :O
Tänään on kuitenkin viikon ensimmäinen asioita kylillä -päivä. Normisetti eli posti, kirjasto, kaupat sekä yllärinä tyhjien tölkkien vienti. Mahdollinen poikkeaminen Kittariin, joka ei kuulu normikauppojen settiin. Voi – tästähän tulee todella jännittävä päivä! Takana on nimittäin jo huisin jännittävä yö; piti katsoa jokainen tunti, millaiset numerot kelloraatioon ilmestyvätkään. Eli hemmetinmoista valvomista jälleen kerran ja kolme-neljä kunnon heräämistä ihan ylös asti. Argh. Ei reilua tämä.
Mitään erityistä ei ole tehty eikä ole tiedossakaan. Loma, siis se oikea, on elokuun loppupuolella. En minä tiedä, mitä minä silloinkaan oikein teen. Makaan varmaan kotona kuten nytkin ja kiroilen saamattomuuttani ja välinpitämättömyyttäni. Toisaalta, en ole vieläkään onnistunut vuokraamaan miestä tahi yleensä seuralaista. Onneksi tuohon aikaan jo saa paremmin kirjoja kuin nyt – nyt on jopa kirjastossa suhteellisen kuivaa.
Huomaattehan, päivän märinä- ja marinaosiot alkavat välittömästi. Lisäksi en ole vielä ottanut edes mömelöitä. Nekin kun on ajoitettava sen mukaan, että ne toimisivat ollessani reissussa. Edelleen odotan melkoisella kauhulla taksomatkoja. Kipu on nimittäin melkoista, on auto sitten millainen tahansa. Tärinä, käänteet, jo kiipeäminen tai itsensä laskostaminen (!) taksoon vaativat omalaatuista liikehdintää, varomista ja välillä suoraa huutoa. Kassien kanssa pärjää, jos niitä vain roikottaa suoraan alas. Nostaminen on vaativa ja karskin akan tehtävä. Onneksi taksojen periaatteessa pitäisi kantaa ostokset ovelle ja nyt minä olen kyllä suoraan pyytänyt heitä sen tekemään. Sen verran on ollut puhkipoikki palattaessa retkiltä.
Aikomuksena olisi kuitenkin keksiä itselleen jotakin muutakin ruokaa kuin vihanneskeittoa vaihteeksi. Jospa siis Kittarista löytyisi myös fisua sekä semmoisia kivoja leivarihärpäkkeitä makeaksi palaksi. Eipä tässä meikäläisellä muitakaan iloja ole kuin syöminen. Kirjasto on jo luvannut tarjota varauksia ainakin kädellisen, joten pari päivää näillä pitäisi pärjätä. Perstaina on toisen reissun vuoro ja silloin pitää taas varautua jo ensi viikkoon. Tiedättekö, minä en mitenkään hirveästi halua töihin. Jos jostakin saisi tämän rahan muuten, en minä sinne todellakaan kaipaisi. Työkaverin mukaan tilanne on katastrofaalinen, ihmisiä on sairaslomalla ja muuten vaan lomalla ja pöydälläni on ainakin metrinen pino papereita, joita kukaan ei ole katsastanut... ja meikäläinen siinä kunnossa, ettei pashalle taivu! Yöks, en halua edes ajatella koko asiaa.
POLKA AIKOO TAAS MENNÄ – KYLILLÄ JO PIILOUDUTAAN!
]]>
Eli tiistai-iltana menivät yhteydet katki. Oli vain mykkä hiljaisuus. Ainakin minä ensin luulen kaikkea omaksi viakseni eli tarkistin hiivatin kytkennät, testasin kaiken jne. Sitten puhelintukea Belgalta, josko olisin kuitenkin mokannut ja viimekädessä sitten yhteys toimittajan helppariin. Kirjattiin viaksi ja myöhemmin vahvistettiin, että ihan asentajapohjainen ongelma. Prle. Mutta eipä minua juuri näy kaivatun, joka täten tuli todistettua aika luontevasti. Kukaan (paitsi Toveritar) ei edes soitellut *ehhheheh*. No, tiedän nyt sitten senkin, että tähän(kään) ei kannata luottaa. Noin niinkuin hätätilannemielessä. Kiitos Toverittaren ja Belgan, sain sentään ruokaa pahimpien kipujen aikana! Ja netistä → piuha poikki, oikeasti siis, jossakin, mutta kukaan ei tiedä missä :o Korjattu nyt. Kai.
Minä olisin tarvinnut jo useampaan kertaan välittömästi tarvinnut märinä- ja väninäalustan. Kävin kesämatkalla Hakiksessa eli puolen tunnin reissun ViiVoanissa, palasin oman kylän kautta ja hoidin pari asiaa pois kuleksimasta. Tuloksena oli oikein mukavasti kaikkea muonan tapaista ja mausteita, mutta myös armottoman raju särky ja juilinta. Juhlistin troppaamalla suurimman sallitun määrän, jolla ei juurikaan ollut vaikutusta. Argh! Suoraan sanoen tuosta reissusta, noin lyhyestä siis, tulin aivan saamarin kipeäksi. En olisi uskonut, yritin olla kohtuullisen rauhallinen enkä kuitenkaan varonut turhia. Ei se silti auttanut. Usch. Tuntui kuin olisi yritetty repiä ihmistä kahtia – vekkulia sinänsä.
Kyydit olivat (kaikki kolme siis) yllättäen kimppakyytejä ja jopa kohtuullisen ajoissa, josta voipi aina olla iloinen. Mutta miten omalaatuista olikaan käydä niinkin keskustassa sekä ajaa eri reittiä kuin tavallisesti; kaupunki näytti kovin kutsuvalta ja vihreältä. Meikäläiseltä melkein pääsi itku, kun muistelin missä olimme kävelleet kenenkin kanssa jne. Kaikenlaista sitä on vuosikymmenien aikaan näköjään tullut tehtyä – reitillä todella oli paljon tuttuja paikkoja, puistoja, kauppoja (tässä oli ennen Se-Ja-Tämä!), kapakoita... Melkein raivoisa harmitus alkoi ottaa paikkaansa. Pitäisikö minun palkata joku, joka lähtisi käyttämään minua joissakin paikoissa? Toyboy? Tahtoisi niin kovasti käydä jossakin, mutta kun en todellakaan yksin pysty.
Syvä harmitus muutenkin nyt tämän nettikatkoksen vuoksi (kirjoitan silti), olisi taas ollut pari tärkeää viestiä lähetettäväksi. Sen verran tähdellisiä, että nolottaa niiden lähettämättömyys. Saisikohan asiasta korvausta? Ikäänkuin maineen kunnian menetyksen *siis että mitäh* takia... :) Nyt alkaa jo hermokin mennä (kirjoitettu myöhemmin), koska on huolehdittavia asioita. Oikeasti huolehdittavia siis. Prletto.
No, meikä eilen sitten taas retkuili, tällä kertaa kotomaisemissa eli Tapanilassa. Ai että, sielläkin olisi ollut niiiiiiiiin helkkarin mukava käydä useammassakin torpassa, mutta oli vain asia-asiaa. Harmitti suorastaan, kun taksolla ei voi poikkeilla noin vain tuttujen luona katsomassa, olisiko joku kotona. Istuksimasssa pihalla parin lomperon ajan kälättämässä ja katsomassa kissoja >o< Oli ihanan vihreää, kaunista. En minä ole nähkääs ulos juuri päässyt, kun olen todella ollut niin raatona. Normiroudaus siihen päälle eli kirjasto ja kaupat, ne vähät mitä oli tarjolla ja tarpeen. Kirjoista on tulossa isompikin uupelo. Kirjoitettavaa on kyllä aika runsaasti, sillä olen enempi lukenut tässä makoillessani omalaatuisissa asennoissa eri puolilla torppaa. Kirjoittaminen ei vieläkään oikein fyysisesti suju kovin pitkään. Kuitenkin pari juttua olisi jopa valmiina, jos tuo helkkarin yhteys vain alkaisi pelata.
Ei, ei hyvältä näytä (katselen aina toiveikkaasti, josko jo pelaisi). Eikä minulla ole mitään kerrottavaakaan. Paitsi tietysti se, että kylkiluut ruskaavat edelleen, ovat kipeät ja tietyissä asennoissa oikeinkin kipeät. Jotkut kotityötkin tekevät tosi häijyä, esim. vihannesten pilppominen, erilainen ojentelu vasemmalla kädellä jne. Omisarvis soitti perjantaina, kuunteli oireet (en edes liioitellut yhtään) ja määräsi viikon lisää sairauslomaa sekä tarvittaessa lisäkäynnin loppuviikosta, jos parempaa ei ole luvassa. Ja ei – en ole tropannut liikaa vieläkään! Ei – en ole myöskään kieputellut alkomahoolia laseissa tahi omissa pakkauksissaankaan. Sekin vielä eli olen viettänyt erittäin hiljaista elämää. Jos tätä nyt voi juuri elämäksi kutsua, ehkä jotakin sen tapaista kuitenkin.
Olen valvonut useita öitä eli nukkunut äärimmäisen vähän. Siinä sitten tulee ajateltua (!) kaikenlaista. Kas kummaa, eräänä yönä kaipailin jopa ajokorttia ja omaa pientä kotteroa. Ihan vaan siksi, että pääsisi vapaasti liikkeelle vaanimatta taksoja tai anelematta keneltäkään palveluksia. Minä olen kamalan huono pyytämään mitään. Joskus on pakko anella ja minusta tuntuu, että se on aina väärin tai hyväksikäyttöä, säälin kerjäämistä tms. En minä sille mitään voi, minusta vain tuntuu siltä. Ne harvat kerrat, kun olen joutunut anelemaan, ovat olleet aina jotenkin väkinäisiä tai sitten ei-sopivia. Toki, ymmärränhän minä. Toisaalta, muistanette vanhan karman lain; tee hyvää ja se hyvä palaa luoksesi. Voin 100 % varmasti ilmoittaa, että tämä ei pidä paikkaansa. MOT.
Niinä päivinä, kun olen ollut hetken paremmassa kunnossa (lue → lääkitys vaikuttaa täpöllä) olen tehnyt kaikkea vekkulia, kuten pessyt jokusen pienen maton. Käsin siis, kylppärissä. Ommellut, jälleen käsin, jokusen jutun. Ompelukonetta en taida saada esiin vielä tässä kunnossa. Netin uupuminen on siis tuonut jokusen tehdyn homman valmiiksi asti. Jopa siivottu on, oli pakko. Karvamöllillä on oikea karvanlähtöaika ja se on aika katastrofaalista.
Nyt painun laittamaan ruokaa, koska tärkeimmät viestit on luettu!
ERITTÄIN EPÄSELKEÄ ESITYS VIIKON AJALTA, SORRY!
ja tarkistaa, mikä on tilanne. Siis liikkumiskipujen suhteen, ei sitä kotioloissa oikein osaa sanoa. Ei muuta kuin että sattuu. Ainakin jos tekee jotakin vähän rajumpaa, kuten hurjapäisenä ripustaa pyykkiä. Hjuu, eilen pyykkäsin ison koneellisen ja ripustamisen jälkeen oli pakko ottaa kunnon lepo. Veti nimittäin sellaisen heikotuksen ja kylmän hien pintaan, että ei ole tosikaan. Sitä ei oikein usko, miten pari hassua luuta voikaan sattua, kun ne hinkkaavat toisiaan vasten eivätkä ole vielä luutuneet. Argh!
Sain eilen myös kirjoitettua yhden vaivaisen ja lyhyen jutun. No, parempi sekin kuin ei mitään. Aihe oli kuitenkin briljantti ;D Eli oli hauska ja helpohko kirjoittaa, siksihän minä tietysti sen valitsinkin. Jotakin on siis tehty sillekin asialle.
En ole silti (tietenkään) tyytyväinen! Tänään olisi tarkoitus käydä hyvin pikaisesti Hakiksessa eli käytännössä vain ViiVoanissa noutamassa tofua sekä erilaisia mausteita sun muuta tarpeellista, jotka ovat taas lähes lopussa. Sieltä suunnistus lähikauppaan ja pientä varastojen täydennystä, vihannekset ovat taas melkein loppu ja eilinen vihanneskeitto oli melko surkea esitys. Onneksi kruunasin sen viipaleella Aura-juustoa, ei se ehkä muuten olisi maistunut kovin hyvälle.
Että sellaista pakollista kauppa- ja hankintamatkaa tässä. Sen verran joutuu kuitenkin liikkumaan ja kantamaan, että selviää taas tuo kylkiluiden tilanne. Särkee jatkuvasti, sehän on selvä. Ja lonksuu sekä ruskaa. Mutta tuleeko minkälaista pistävää tai vihlovaa kipua? Tahtoo tietää! Omisarvis soittaa perstaina ja aion vielä torjantaina käydä hoitamassa jokusenkin asian. Silloin minun on kuitenkin pystyttävä selvittämään tilanteeni kohtuuhyvin. Töihin ei tee mieli, mutta jos kunto sen sallii, toki menen. Nyt ei suoraan sanoen sallisi, selkäkin on vielä aika pahana.
Mutta mitäpä minä tässä valittamaan; terviiset ja myötätuntoni toverille ja toverittarelle, jotka ovat vielä huonommassa kunnossa! <3
Minä nyt jotenkin vielä selviän, kun kiroilen ja menen vaan kaikesta huolimatta. Vaikka sitten kylmä hiki valuen ja välillä täristen. Kun on vaan pakko. Kaikkeen en ole uskaltautunut, en edes imuroimaan. Se kun tekee pahaa jo muutenkin eli olen vain lakaissut pahimmat murut ja kissinkarvat laattioilta. Pukeminenkin on vähän hankalaa eikä tämä kirjoitustehokaan kovin kaksista ole. Kyllä se jää 3 – 4 liuskaan korkeintaan, jos laskemaan alkaisi. Sitten on tauotettava ihan kunnolla. Eli eipä ole hääppöistä.
Kirjat olivat eilen faktisesti loppu, mutta posti pelasti tuomalla kaksi uutuutta sekä kolmannen, jonka ehdinkin jo lainata. Kaikki ovat vieläpä hyviä opuksia, josta olen tosi ilokas. Jaksan näiden kanssa vielä tämän päivän ja sitten käännyn taas omiin hyllyihini. Torstaina ehkä on jo kirjastossakin jotakin noudettavaa *peukuttaa*.
Mmmm, HMPK:n ongelma selvisi – no selvisi ja selvisi. Heitin palvelimensa ei suostu enää lähettämään vastausta suoraan meikäläiselle vaan väittää, ettei viestiä voi lähettää. En jaksa selvittää. Pyysin vahvistukset tekstareina. Johtunee jotenkin tästä käyttisyhdistelmästä. Hmph. Pääasia kuitenkin, että pystyn tekemään tilaukset kunnolla ja he saavat ne oikeaan aikaan luettavaksi. En ole vieläkään päättänyt, pitäisikö hankkia uusi mylly vaiko eikö. Vaatii harkintaa.
Vaatii myös ison pannullisen erittäin vaffaa kaffetta ennen lähtöä kylille!
NYT SE TAAS YRITTÄÄ LÄHTEÄ JONNEKIN...
Eilen en saanut aikaiseksi niin yhtään mitään. En mitään. Ei vaan jaksa, säryt veivät vaihteeksi voimat kertakaikkiaan. Vain mömmöjä tasaisin väliajoin, lukemista ja lyhyitä unipätkiä. Voi huokaus, tämäkin on niin kirotun tylsää. Pitäisi, mutta ei sitten pysty. Argh. Raivostuttavaa.
En saa edes kirjoitettua mitään, ajatukset eivät toimi eikä todellakaan eräästäkin syystä huvita. Hmph, sillekin. Tämä myös ahittaa melkoisesti, ehkä syystäkin. Olen luvannut, joo. Kyllä kai tästä taas joskus. Ehkä jo tänään tai ainakin tällä viikolla. Ehkä.
Mutta se mikä eniten kummastuttaa on HMPK! Olen sieltä utsinut vastauksia matkoistani jo kolmeen kertaan, lauantaista lähtien. Nyt sain tekstiviestin, että he eivät saa vastausta lähtemään sähköpostilla :o Ei jumankauta, jos tämmöinenkin pikkuvirhe täällä luuraa... Toisaalta, miksihän kaikki muu posti ainakin näyttäisi saapuneen perille. Kovasti on meikäläinen tästä ihmeissään. Onneksi matkoja siis kuitenkin on, joten saan toteuttaa pari reissua ihan ilman mitään laskemisia. Jep, ei kuitenkaan tänään. On jo liian myöhä suunnitella mitään... oikeasti.
Yöt ovat todella vekkuleita. Jokainen yön tunti on tullut taatusti tarkistettua, useimmat niistä moneen kertaan. Ns. yön pituus on öbauttia neljä tuntia, sen jälkeen nukahdellaan vielä lyhyemmissä pätkissä ja kiroillaan sekä odotellaan aikaa, jolloin voisi riipaista kapan mömelöitä. Kaffen ja mömelöiden jälkeen pystyy taas himppasen torkkumaan. Silti on huono omatunto, ikäänkuin pitäisi muka mennä töihin. Ai prle, minä olen sairauslomalla ja minulla on siitä paperi. Minä olen sen jo luovuttanut esihenkilölle. Minulla on lupa olla sairaana (enkä minä kyllä mihinkään pystyisikään). Silti joku riipoo... ihmisen luonto on kummallinen. Ei voi mitään.
Päivän biisi: Insomnia
Päivän slogan: Tiedän, että se on mahdotonta; mielikuvitus ei usko aivojani!
Luettua: Tapio Kuosma – Tehtävä Guantánamossa. Just ja voi hyväinen aika... tästä olisi saanutkin ehkä ihan kivan palan, jos olisi jättänyt ne luento-osuudet välistä pois (vaikka kuinka sitten haluaisi tuoda asiantuntemustaan julki). Tällaisena ei käy millään minään, tunput!!! Liz Williams – Aavekauppiaan tytär. Erinomaisen outo ja mystinen olisiko scifi-dekkari mitään? Vinkeä tunnelma mm. Helvetissä ;) Suositan outojen tarinoiden kavereille, minä pidin. Pirkko Vapaavalta – Tilapäisesti poissaoleva, pätkittäisiä muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta Helsingissä ja Kirkkonummella, Ruotsissakin. Pähkäilyä aikuisten tekemisistä ja sanomisista, oivalluksia jne. Pidin, mutta alku jotenkin oli vähän jaanaavaa. Kun päästään asioihin sisälle, tässä on paljon tärkeitä(kin) juttuja. Suositan, ajankuvana vaikkapa, sodanjälkeisen Suomen kuvana, koulutuksen voiman tunnustavana kirjana! Jukka-Pekka Palviainen – John Lennonin valkoinen flyygeli. Hieno tarina, jossa pari päällekkäisjuonta tuovat jännitettä lisää. Pidin kovasti – lukekaa pois itse :) Jukka Nieminen – Zombievyöhyke, suomalaista horroria. Tämä oli hauska, siis eihän tätä tosissaan voinut lukea horrorinakaan vaan parodiana. Mutta toimi kummasti, etsikää käsiinne. Mustaa huumoria, läjeittäin ruumiita, zombiejoukkoja, täpäriä pelastumisia ja muuta vekkulia! Jimi Sero – Mun tie, läpi Smackin, Ballsin ja kosteiden vuosien etc. Aika tyypillinen rokkaritarina taas, mutta kohtuukiinnostava. Ei liikaa hehkutusta mihinkään puoleen, no mitä nyt ihan vähän vaan *wirn*. Itse lainasin Ballsin ja Marjon osuuden takia, mutta siitä on aika vähän. Suositan kyllä muutenkin, paljon on kaveri ehtinyt! :D Pinja Koivu – Onnen tumma pilvi. Kertomus rakkaudesta vierasmaalaiseen, avioliitosta, perhe-elämästä ja sen katkeamisesta. Peloista, kulttuurieroista jne. Tämä nyt menee siihen kastiin, että osa on varmasti paikallaan – osa varoittelee vähän liikaakin. No, jokainen tekee itse päätöksensä kirjasta riippumatta. Tästä jäi vähän huono maku! Donna Leon – Uskon asia, komisario Brunetti tutkii jälleen ensin oikeudenpalvelijan murhaa helteisessä Venetsiassa ja sitten ihmettelee tätinsä hurahtamista horoskooppeihin. Kaiken takana kuohuu kuitenkin kujien oma talousihme ja erinäiset järjestelyt. Brunetti osaa edelleen olla yhtä rakastettava ja esimiehensä yhtä veemäisiä kuin ennenkin – ja vaimonsa kaunis sekä viisas, toki! Suosittelen Leonista pitäville, tämä oli taas niitä pakko-lukea-heti -kirjoja! Joy Fielding – Henkeäsalpaava. Jännnitystä pikkukaupungissa sekä perhesuhteissa että nuorten tyttöjen katoamisissa. Ja eräänä päivänä oma tyttö ei tulekaan kotiin... tyypillistä Fieldingiä eli se lukee, joka haluaa. Ei mitään ihmeellistä kyllä tälläkään kertaa tarjolla. Lesley Lokko – Rikas rakas, köyhä rakas. Kolme ystävystä, kolme salaisuutta. Valtaa, rahanhimoa, mediaseksikästä peliä jne. Kyllähän tämän luki eikä tämä nyt aivan paasha ollut, Fieldingiä parempi – edes. Iso kasa muutakin on luettu, josta myöhemmin lisää. Nyt ei jaksa luetella eikä etsiä edes linksuja.
VÄSYNYT JA TUNKKAINEN POLKA!
]]>
vaikka ei mitään ole tehnytkään. Tai ehkä juuri siksi. Kivut ja ketutus ovat ennallaan, mikään ei niihin tehoa. Pitäisi yrittää suunnitella tässä tälle viikolle jotakin, enhän minä nyt mitään prleen sairasta lomaa ala pitää. Tietenkään. Johan se olisi mahdotonta. Toisaalta myös isommat puuhastelut ovat mahdottomia eli on tyydyttävä ah aina niin ihaniin ja rattoisiin kotihommiin *phthyi*.
Belga kävi eilen sen verran vilkaisemassa tuota toista romua, että totesi sen korjauskelvottomaksi. Nyt saan pitää tätä hänen vanhaa keskusyksikköään toistaiseksi lainassa. Lisäksi hän laittoi kuntoon verkkopankkiyhteyden (homma oli muuten yllättävänkin hankala ja kesti pitkään!), joka ei Linuxilla toiminut – nyt toimii eli pääsen myös kohta kätevästi rahoistani eroon. En minä sillä muuta, mutta joitakin kirjoja on menossa ja tulossa. Pitää seurata senkin takia rahaliikennettä. Nyt on vain tiukka harkinta siitä, mihin ryhtyä; etsiäkö taas vanha mylly jostakin vaiko ostaa uusi. Näytti pikaiseen vilkaistuna siltä, että 300 juuron sijoituksella saisi kohtuullisen uuden. Ähhh. Kyllä se nyt vaan pistää vähän ajattelemaan kuitenkin. Ehkä katsastan vielä, olisi niitä halvempiakin käytettynä tarjolla, mutta kun... Belgakin nimittäin ihmetteli suvereenia tuhovoimaani koneiden osalta. Kehtasi vielä epäillä, että minulla on jotakin tekemistä asian kanssa :O Taatusti viatoinen minä, käytän vain asiallisesti enkä tee edes tyhmiä temppuja. En ymmärrä, miten hän on päätynyt tähän. No, tietysti, ei hänkään ole koskaan kuullut, että joku viikossa saisi neljä (jep, nyt jo neljä) kertaa Linuxin kaatumaan ilman mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Asia siis saa muhia nyt ainakin hetken, jollei täysin ylittämätöntä tarjousta tule vastaan.
Eilen lounastimme ähkytäyteen koko pöydän tarjonnasta eli kaikkea oli ja siitä sai sitten koota itsellensä mitä halusi. Fisuja, salaattia, juustoja erilaisia, hapangorpuja, paahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana-suolakurkkusalaattia, kirsikkatomangeja, kurkkua, rääkkoja, kananhävyttömiä, keitettyjä uusia pottujakin vielä. Maistui kyllä erinomaisen hyvin, myönnetään. Jälkkäriksi kirsikkapiirakkaa ja jätskiä sekä kaffetta.
Olisi ollut pari palvelusta pyytää Belgalta, mutta en suoraan sanoen enää kehdannut. Mies on nyt viikon aikana hoitanut niin paljon asioitani, että jääköön tuo yksi nyt tuohon meinattavaksi asti vielä. Sillä nyt ei ole mikään hirmuisa kiirus. Pitäisi vain hakea avain, paikka on sen verran kaukana, että se vie kaksi taksomatkaa eikä ole minkään järkevän reitin varrella. Laitoinkin juuri kyselyn matkatilanteesta eli montako reissua olisi vielä käytettävissä... Hyvinkin voi olla, että joudun sen ihan itse hakemaan.
Pahin tilanne on ehkä siinä, että lukemattomat kirjat alkavat olla jo kovin vähissä. Tarjolla on enää erittäin isokokoinen historiaopus, joka on kohtalaisen kuivaa luettavaa. Ehkä tällä on juuri tarkoitus rangaista meikäläistä. Pakko kohta siirtyä omien, laadukkaiden hyllyjen pariin ;)
Siirryn keittämään toiset aamukaffet, selkä vinkuu ja kylkiluut ärjyvät!
ONNEKSI SENTÄÄN EDES SATAA =P
]]>
että pystyy kaikenlaiseen. Kuten eilen uhosin, pesin sen perhanan kylppärin. Oli ihan pakko. Kun täällä kotona tylsistyneenä vaeltaa, silmä osuu hanakasti mm. sinne. Karvamölliltä lähtee nyt karvaa tavallistakin rajummin, lisäksi kylppärissä on myös Vinskin vessakopat sekä ruokakupit. Eli sotkua tulee ja tulee sitä tietty minultakin. Noin alkajaisiksi keräsinkin kaksi isoa kourallista kissankarvaa. Sen jälkeen lakaisin ja otin mopin ja pari suihkua avuksi. Hitaasti liikehtien tuli kohtuupuhdasta. Parasta tietty se, että kaikki pöly, karva ja kuona lähti ainakin hetkeksi tiehensä. On raikkaampi olo, sano. Lisäksi etäinen ketutus ja ahitus häipyi tiehensä. Mutta kun vielä suunnittelin keittiön lattian kokopesua, hirtti kiinni. Ei enää pystynyt, joten moppasin vain seinänvierustat ja se olikin tarpeen. Käytännössä seinänvierusta tarkoittaa jääkaappi-työpöytä-seinustaa, jossa oli fläkkejä jos minkäkinlaisia. Kun vielä lakaisin plaattian ja levitin viikolla pestyt pikkumatot päälle, leikkii koko keittiö olevansa puhdas ja freesi. Kaikenlaista silmänpalvontaa ja feikkausta harrastetaan täällä aivan häpeämättä.
No kun ei pysty oikein mihinkään, alkaa käydä hermoille. Tämä kirjoittaminenkin on tämmöistä. Muutama rivi ja taas pitää päästä maate, kun alkaa riipiä. En minä jaksa edes aloittaa mitään järkevää, vaikka tiedän, että pitäisi. Ei vaan suoraan sanoen innosta eräidenkin kommenttien takia, ei myöskään siksi, että kipeydyn niin hemmetisti ja palkkioksi tulee silkkaa svinduilua. Että jospa sitten, kun olen vähän redimmällä tuulella kestämään sellaista. Nyt en ole. Nyt tarvittaisiin silityspaijatusta tms. Koska sellaista ei ole saatavissa, on tyydyttävä oraalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Belgalle tulee tarjolle lounas, jota pitäisikin alkaa kohta koota. Paljon kaikkea pientä kivaa syötävää...
Harmittaa himppasen tuo konepuolikin taas. Pitäisikö vielä sijoittaa ja ostaa ihan upouusi keskusyksikkö? Ei niiden hinta nyt pilvissä ole tietenkään... mutta... No, katsotaan, mitä tuolta sisältä ensin löytyy ja onko se mahdollisesti jopa ehjättävissä. Tuskin. Meikäläisen tuurilla täällä huushollissa on ajettu loppuun uskomaton määrä koneenraatoja!
Ensi viikolle olen suunnitellut pariakin juttua, pitää vain ensin tarkistaa matkatilanne. Jos ne riittävät, tiedossa on kesälomamatka Hakaniemeen sekä ylimääräinen keikka kylille. Ei minulla edelleenkään ole tekemisen puutetta, vaikka särkee ja koskee tavallista enemmän ja oudompaan paikkaan. Kun mömelöt vain tehoaisivat paremmin – ikävä kyllä ei. Vedän nyt täpöllä satsilla kipulääkitystä ja vähän kaikkea muutakin sekä lisäksi vitamiinoja. Pitäisi näistä jo alkaa tokeentua, vaikka ei yhtään siltä tunnu. Öisin herään edelleen vähänkään asentoa muuttaessani. Argh! Viime yönä tarkistin kellon toimivuuden vähintään tunnin välein, aamuyöstä jo useammin....
Kaffetta kehiin ja suunnittelemaan seuraavia kälmejä tekoja ;)
POLKA, JOKA LIENEE EDELLEEN SAIRAS...
Vielä en voi raportoida kylkiluiden paranemisesta yhtään mitään – siis mitään ei ole tapahtunut. Särkee niin, että pahaa tekee. Varsinkin joidenkin aktiviteettien jälkeen, esim. eilisen kyläretken tehtyäni olin aika rätti kuulkaas. Siinä tuli sentään käveltyä ja koko ajan kannettua jotakin, lopulta aika paljonkin tavaraa. Roikottaminen onnistuu vas. kädelläkin, mutta nostaminen tms. aiheuttaa stnallisen kipukohtauksen. Kaikki kuitenkin hoitui. Paitsi ettei apoteekissa ollut tarjolla mömelöitä, joista olin pyytänyt repsun. Tämä on juuri yksi niistä lääkkeistä, joiden kanssa on toimittamisvaikeuksia ja seutti tarkisteli jo kuormakirjaakin, onko mitään luvattu. Lisäksi hän tarjoutui jo soittelemaan pääkaupunkiseudun apoihin, josko pystyisin hakemaan. Näytin ilmeisesti tosi kurjakkeelta. Sanoin, että apu tulisi sitten jo vähän myöhään ja turha sitä nyt on lähteä kyselemään, jos sitä ei kertakaikkiaan ole näissä isommissa paikoissa myynnissä. Hmph! Muualla on, maaseutukaupungit rules tässä asiassa. Ilmeisesti kysyntäkin on vähäisempää jne. Eli antaa olla, sama mömmöhän minulla on normimuodossa sekä retardinakin, joten en minä sentään ilman lääkitystä ole.
Unet jäävät pakostakin erittäin kehnoiksi ja lyhyiksi. Aina kun vaihdan asentoa, kipu herättää oikein rätväkästi. Heti ei saa unta, joten tulee valvottua öisin – mutta sehän on aika tavallista muutenkin. Ehkä minä sen kestän. Olen ottanut vastaavasti sitten paritkin päivätirsat. Vieläkin vaan harmittaa se, ettei pysty oikein mihinkään. Tämä kirjoittaminenkin on jo hankalaa, pidemmän postauksen aikana käydään jopa lepäämässä. Usch. No, ehkä minä voin yrittää jotakin pientä hoidella yksikätisesti, mutta sekin sattuu lihasten ollessa kireällä ympäri selkää.
Netissä siis roilataan edelleen enempi ja vähempi, vaikka sitten Linuxilla. Pikku kämmi siinä, ettei juuri nyt pääse verkkopankkiin. Ohjelmaan pitäisi tehdä jokin asetusmuutos tms. Ja minähän en sellaista tee, kyllä varma on niin. Belga on onneksi tulossa huomenna lounaalle sekä tsekkaamaan tuon matolaatikon toimintaa. Tunnustin jo pojallekin, että olen onnistunut kaatamaan koneen jo kolme kertaa! Hän piti sitä jo eräänlaisena ennätyksenä ja ihmetteli vain, miten se voi olla mahdollista. Minulla oli toki teoria aiheesta ja kerroinkin sen hänelle. Että hauskaa ja jännittävää on nettailukin nykyään.
Tänään jos raahaisi itsensä ruiskuun, pesisi kylppärin sekä keittiön lattian ja tekisi muutaman muun kevyen sairaslomalaiselle sopivan homman, saisikin taas jotain aikaiseksi. Taitaa kyllä jäädä tuohon ensimmäiseen kohtaan tällä kertaa. Jotakin apetta pitäisi päivällä.... uusia pottuja ja vähän fisua, jep. Loput jätetään huomiseksi, jolloin on tarjolla Etsi, Mitä Haluat Syödä -pöytä eli entinen seisova pöytä erilaisine pienine herkkusineen, njam. Uskokaa pois, kaikkea pientä kivaa löytyy juuri sopivasti :P
Taidan mennä keittämään toiset kaffet – hirveä kaffen tarve on kuulkaas.
POLKA - KIPEYS EI HAITTAA KAFFITTELUA LAINKAAN! :D