pidä sellaisia? Meikäläiselle se on ainakin tarpeen, olen taas aivan puhki. Väsytti älyttömästi, mutta en saanut nukuttua kuin sen tavallisen 2.5 – 3 h, sen jälkeen pyörin petissä ja nousin keittelemään kaffet. Ja yrittämään uudestaan, sain sentään vähän uusiounta. Loistokasta, ettenkö sanoisi ruhtinaallista. Ei tarpeeksi, mutta voin nukkua päikkäreitä lisää. Jos tällä pääsisi alkuun korjaamaan tätä päivän tilannetta sekä tekelehtimäänkin kaikkea tarpeellista (ja varsinkin sitä tarpeetonta...). Siitä huolimatta joka paikkaa juilii, särkee jne. Lisäksi jäykkyys on suorastaan legendaarista: en taivu taaskaan mihinkään päin ja koivet lenksottavat ihan miten niitä sattuu huvittamaan. Koko alkuviikko meni muuttoa purkaessa ja siinä sivussa töitä tehden. Tuplahommat nääs, lisäksi piti raahailla itseään läpi todella piiiiitkien käytäviä löytääkseen oikeat ihmiset. Asensin sen väliaikaisen tulostimen itselleni, juu - sekin on ihan kamalan lähellä, vain muutaman huoneen päässä. Niille siis, joilla on terveet koivet, lonkat ja selkä. Meikäläinen joutuu ontumaan sinne vähän väliä, eikä se enää ole kivaa!

Toki aavistelin, ettei mikään alussa suju, mutta tilanne on aika paashamainen. Kaikki kuvittelevat, että taksot noutavat pääoven kyselemättä – hah, turha luulo. Sitä ei löydy navista, koska osoite kulkee kiinteistö oy:n nimellä ja se on taas toinen osoite jne. Minen jaksa enää edes selittää. Esihenkilöt olivat puolestani suorastaan riemuissaan:"Eikö olekin helppoa?" Yritin varovasti selittää, mutta ei mennyt perille. Luulevat kai, että en ole selittänyt jo riittävästi *huokaus*. Minä olen näköjään syntipukki kaikkeen. Ei haittaa, voin minä ilmoittautuakin. Jos siitä saa tarpeeksi liksaa eikä tarvitsisi liikuskella ympäriinsä. Eikö jumankauta kukaan nyt voi tajuta, että joka saatanan askel sattuu kuin kävelisi veitsen terillä, siis kärkipuolella! Alan kohta hermostua... menenkin hetkeksi rauhoittumaan.

Menin ja palasin, tarkoitukseni ei ole äkäillä teille. Hitsi, minä niin kaipaisin jonkinlaista kuumemittariin verrattavaa kipumittaria, joka näyttäisi kohta kohdalta kivun jollakin asteikolla. Olisi paljon helpompi selittää, millaista olo ja elo välillä todella on. Tänään on levon paikka, tiedän tilanteen helpottuvan tuossa alkuillasta. Silloin olen ehtinyt troppailla ja lepäillä riittävästi. Siihen asti teen kaiken puoliväkisin. Onneksi en enää suunnittelekaan torstaille mitään. Kunhan saan itselleni ja mupsukalle ruokaa, eikä oman muonan tarvitse olla kummoistakaan. Kaffetta jokusen mukin sekä jotain pientä hyvää (marjoja & pallon jädelöä?). Tiedän, että tästä kyllä jossain vaiheessa tokeentuu himppasen.

Huomenna on kuitenkin pystyttävä kirjastoon ja kaupoille, siinäpä se taas vaihteeksi. Aamupäivä menee ketterästi niissä hommissa, iltapäivä pyykätessä ja muussa mukavassa. Jotkut oikealla osa-aikaeläkkeellä (siis ei sairauden takia) ovat kammoittavan eloisia ja iloisia näistä pitkistä vapaista. He touhuavat ja järjestelevät kaikenlaista, matkaavat vieraisiin maihin patikkaretkille, Jusalaan tuttavan synttäreille ja sen semmoista. Meikäläinen yrittää saada invataksin viemään itsensä kylille ja takaisin ilman että sen kummemmin sattuisi. Reitti on suunniteltava myös huolella etukäteen, että pääsee tarvittaessa lepuuttamaan koipia ja selkää. Aikataulutus on myös mietittävä, ettei taksoa tarvitse odottaa 40 min, se on nimittäin se normituloaika, jos tilaat takson puhelimella vasta vaikka ostokset tehtyäsi! Hmph.

No, eiköhän tämä märinä riitä. Joku kiva, nuori tsuppari poikkeaa tänään torpassa. Lisäksi odottelen postista jotakin kivaa. Jospa lähtisin nyt ensin inventoimaan jääkaapin sisältöä lounaan merkeissä sekä laatimaan jo alustavaa puutelistaa huomiseksi. Lisäkaffet eivät olisi pahitteeksi.

265380.jpg


POLKA – HÄN, JOLLA ON AIKATAULUT LÄHES JOKA TILANTEESEEN!


PS: Onko joku menossa viikonloppuna näille OmaKoti-, Sisustus- yms. messuille? Meikäläisellä olisi kaksi yhden hinnalla (vain perjantaina) kuponkeja! Ne tulostetaan suoraan eräästä linkistä, joten jos sellaista kaipaat, lähetä viestiä tai ilmoa asiasta kommenttilootassa! Lähetän sitten ilmoittamaasi sähköpostiin ao. linkin... Laitetaan kiertämään, kun en itse pääse eikä nyt oikeastaan mitenkään suuresti kiinnostakaan ;)