yrittää saada takso noutamaan hemmetin ison, tunnistettavan talon pääovelta, jossa lukee nimikin OIKEIN ISOLLA. Oikeasta ja ainoasta osoitteesta. Ja kyseessä oli normitaksi, jonka navi näytti osoitetta jonnekin lähettyvillä olevalle sisäpihalle *huoh*. Aloitan näillä käytännön asioilla, se ei pelästytä ketään, tämä on niin tavanomaista. Mennessä oli supi-ihanaa, Kiva-Takso vei minut ihan oikean oven eteen ja katsoi vielä, että todella löysin oikean paikan. Poju on aarre, sanon minä! Onneksi on kovinkin paljon nuorempi, vakaasti onnellisessa aviossa jne. No, en minä silti. On vaan niin mukavaa, kun edes jokin joskus toimii.

Itse torpassa ei oikein mikään ollutkaan ihan niinkuin piti. Rintteri ei ulostanut, koska se ei ollut verkossa, vaikka väitti niin. Armas Neiti Z, joksi ajattelin huonetoveriani (?!) kutsua, haluaa olla älyn jättiläinen, erittäin edistynyt teknologian haltija(tar) jne. Hän alkoi tomerasti kaivaa erilaisia piuhoja laatikostani ilman mitään lupia ja jäkätti usb:n perään. Sanoin, ettei siinä mitään usbia ennenkään ole ollut, tulostin verkkoraportin ja sanoin vain, että tämähän ei nyt minulle kuulu. Aloitin hommat ja tein mitä tein, tulostamatta tietenkään mitään. Siellä ne ovat, tehtyinä. Viestin jätin oikealle mikropönkälle, josko hän kiireiltään ehtisi hoitaa asian. Ei siinä kauaa mene, kun rätkäisen ne ulos.

Mielenkiintoinen, todella, tämä Neiti Z. Hän on ilmeisen sosiaalinen, integroitunut erinomaisesti omaan ryhmäänsä ja osastoonsa. Toki jo sukunsa kautta, jonka kolmantena edustajana hän on tuolla haltioimassa erästä tointa. Ilmeisesti myös sen perusteella hän kuvittelee tuntevansa ja tietävänsä kaiken sekä olevansa myös atk-guru. Hmmm. Minä en välitä, onneksi osaan nonseleerata koko asian ja tehdä ilman mitään välisermiä tms. töitä ihan itsekseni. Riemua aiheutti mm. hirvittävän vanhanaikainen radioni (1970-luvun loppuvuosilta). Suorastaan räävitöntä kääkätystä leidiltä, jolla oli itsellä ämppäri ja kuulokeraario. Yritin siinä kertoa, että ao. yksilössä on mm. kaistanlevitin ja kaikkea muuta kivaa, mutta eihän sellaisesta kukaan enää ymmärrä eikä piittaa mitään. Leidi ilmeisesti totesi minut kevyeksi. Siis vastapeluriksi. Taisi erehtyä, osataan sitä täälläkin. Mutta minä annan asian olla. Haluan ensin haista rauhassa, saada muun ympäristön raivosta kankeaksi jne. Vaikea oli hänenkin muuten ymmärtää, että kävelyni todella tekee tenää. Melkein kirjoitin Tenaa, noh, ehkä jo kohta sitäkin! Voisihan sitä alkaa vaihteeksi kusta housuihinsa, koska sain uuden työtuolin... Sitä en olekaan vielä koskaan töissä harrastanut - harkintaan!

Muuten olen kaukana kaikista, vaikka lähellä on paljon ihmisiä. Muu osasto (paitsi aivan läheisimmät työkaverit) ovat kauuuuukana monien hankaloiden ovien takana. Olemme todella sijoitettuna Alaskan perukoille, sellaiseen omaan pieneen lokoseen. Ilmeisen tarkoituksellisesti. En pidä asiasta. En siitäkään, että joudun jotenkin heidän armostaan apehtimaan ja hakemaan kaffeni Heidän Kaffehuoneestaan. Miten naurettavaa. Minä juon kahvini koneen ääressä, säilytän kupillisen vihannesmössöä jääkaapissa n. 3.5 h sekä lämmitän sitä mikrossa n. 3 minuuttia. Syömiseen käytän tuolia ja pöytää (vanhoja) korkeintaan n. 20 min, jona aikana myös luen kursorisesti Höskää. Ainakin eilen vielä onneksi yksin :) Minä kovasti pidän yksinäisyydestä työpaikalla, se on niin rauhoittavaa!

Muutoin tilanne on erittäin keskeneräinen joka puolella. Huonekaluja sekä niiden osia puuttuu joka paikasta. Kaikkea oikeastaan puuttuu eikä juuri mikään toimi. Niin kyllä arvelinkin, joten en juuri odottanut tältä viikolta yhtään mitään. Onneksi Toveritar poikkesi eilen ja toi jotakin painotuoretta luettavaa, josta myöhemmin lisää. Luin sen jo illan aikana! Tämä tykkäsi :D *härn*.

No, minun on taas yritettävä tehdä itsestäni näkymätön täksikin päiväksi *muahhahaaaah*. Toivon vain hänen olevan hieman varovaisempi, sillä teistä jotkut ehkä tietävät, millainen minä olen vihaisena ja / tai kipeänä. Nyt kaffelle, riipimään kipulääkitys sun muut moninaiset piltsut. Valitettavasti niihin ei sisälly mitään kärsivällisyyttä lisäävää, rauhoittavia onneksi kuitenkin on ja niitä tarvitaan.

POLKA, JOKA AIKOO JOSKUS NÄYTTÄÄ NÄRHEN....