Entiset maanantaiset kommentit – väsyttää, ketuttaa, särkee jne. Ei siis mitään uutta, ei edes kerrottavaa. Mitä minulla? Vai kerronko, miten taas tuli pyörittyä sängyssä, mitä syötyä ja juotua? Ketään kiinnosta kuitenkaan yhtään mikään, ei itse asiassa minuakaan kiinnosta minun elämäni!

Pakkotyöhön, pakko kotiin, pakkokotityöt ja pakkonettailut, että pääsee lukemaan omiaan. Muu ei nyt vaan sattumalta kiinnosta. Ei ole mitään eikä ketään, joka voisi edes kiinnostaa. Miksi edes pitäisi olla? Minä saan olla juuri niin flegmaattinen ja antisosiaalinen kuin minä haluan. Enkä tiedä edes haluanko, on pakko... joillekin nyt vaan käy näköjään näin, toisille taas ei. Tuli aivan riittävästi märistyä jo eilen sitäkin, etten taas pysty fyysisesti siihen kaikkeen, mihin minun luullaan pystyvän; voi kilin sukupuolielimet – en vaan pysty! Tietysti sillä tavalla saa aiheutettua itselleen vielä pysyvämpiä vammoja tahi jopa saiskukeikan, mutta kun ei hirveästi haluttaisi. Lienee pakko.

Voi miten minä jaksankaan inhota eräitä söpösteleviä blögejä, joiden vakavin huolenaihe on kynsilakan oikea sävy tai tietyn sisustusaineksen löytäminen. Ehkäpä jopa vaativan kutomuskuvion aikaansaaminen tai sanasta sanaan selostettu ostoshelvettireissu. Käks, ei – tämä on sentään vakavasti otettava täyttä paskaa oleva blögi eikä edes yritä ollakaan mitään muuta! Nih kerta, hmph!

Toinen yllättävä inhoni kohde on eräät ihmiset, jotka automaattisesti olettavat, että minulla on joku prleen äly-stnan-puhelin tms. vastaava. Uskokaa jo: meikäläisen matolaatikolla puhutaan puheluja tai lähetetään tekstiviestejä (korkeintaan kaksi-kolmesanaisia!). Siinä EI ole muita toimintoja! Niin ja voisitte ihan huvin vuoksi opetella itsekin käyttämään sitä messevää nettiyhteyttä puhelimessanne: viestinne ovat täynnä kirotusvihreitä ja käsittämättömiä sanoja. Lisäksi osa on ainakin mennyt täysin väärään osoitteeseen, kuten eräänä aamuna klo 6.30 tullut viesti, jossa minua haukuttiin, että en ole vastannut viesteihin (siis sähköposteihin, joita em. henkilö oli lähettänyt, omasta mielestään). Pirulauta, minä en ollut saanut ainoatakaan viestiä! Tämä ei siis koske lukijakuntaani vaan aivan muussa yhteydessä hoidettuja asioita... Raivostuttavaa vaan noin muuten eli mieluusti hoidan asiat sähköpostilla, koska se nyt vaan on kätevää! Mutta ei silloin, jos toinen osapuoli ei osaa käyttää oikein sitä välinettä, millä ikinä ne viestinsä sitten lähettääkään =E

Päivän biisi: Täydellinen tiistai ;)

Päivän slogan: Tyytymättömyyden loppuessa loppuu edistyskin!

Luettua: Dan Fante – Aasin kaviot, ehehheh, tykkäsin, tottakai. Jos kirjassa mies juopottelee, hurviloi ja kirjoittaa, ei siitä voi olla pitämättä. Tyyli muistuttaa hiukan vaikka... ööö... hyvin, hyvin nuorta Bukowskia tai Hubert Selby Jr:a. Suosittelen, jollet kammoksu viinaa, viivaa ja muuta! William S. Burroughs – Koulutukseni – Unien kirja, jälleen puolidokkaria, otaksun. Mitä tapahtuu, kun kaveri nappailee, dokaa ja kirjoittaa. Hyvin samaa tyyliä kuin Burroughsilla muutenkin, joten suositan kaverista pitäville ja minähän pidän! Pirkko Vekkeli & Liisa Jäppinen – Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan. Siitä, mikä voi olla vaelluksen tarkoitus eli joillakin usko, toisilla taas ei – vaan jokin muu, kullakin omat motiivinsa. Eli lähteä voi vanhempanakin eikä matkaa tarvitse aloittaa alusta. Siisti tarina, myös vinksuja, minä tykkäsin. Mitenkähän tuo rollerilla sujuisi? :O Sophie Kinsella – Soitellaan, soitellaan. Juu, taas sorruin hömppään pahimpaa plaatua, mutta kyllä tuollakin puolikkaan aamuyötä sinnitteli, vähän väkisin kylläkin. Hömppäkin voisi olla laadukkaampaa, siis edes loogisempaa, jookosta. Tunput käteen siis! Maija Porma – Kuolema soittaa kelloa. Juu, tämänkin kustantajan kirjat voisivat olla laadukkaampia. Tässäkin hypitään merkillisesti 50-vuotiaan (vanhan, kirjan mukaan) yksityisetsivän pukeutumisesta ja muusta elämästä murhiin ja se elämäpuoli näyttää kiinnostavan enempi kuin murhatutkimukset, jotka vain loksahtavat kohdalleen. Keskittyisitkö, pliiz, vaikka omaan ikäkompleksiisi ja pukeutumis- sekä asuntoahdistukseesi, jotka tulevat läpi kirjassa sekä vanhoihin plagiointeihisi! Isot tunput! Magde Hovden – Saamelandia, hulvaton norjalaissatiiri, jossa suomalaisetkaan eivät säästy. Mitä syrjäkylässä Pohjois-Norjassa onkaan keksittävä, että saisi rahaa ja elämää aikaiseksi – no, kaikenlaista :) Aika hauska, sanoisin, vaikka välillä kieltämättä pikkuisen osoitteleva. Ei paha, noin hupimielessä eli kyllä tämän kerran lukee. Pia Tervo – Kokonainen, en ymmärrä tämän funktiota, tämä on jotenkin niin tarkoituksellista pashaa, ettei oikein jaksa. Liiallista tyypittelyä, ei toimi edes viihteenä saati sitten johonkin johtavana ajatuksellisesti. Kaksinkertaiset tunput, pidä vaan oma miehesi ja itsesi kurissa! J. Pekka Mäkelä – Muurahaispuu. Mies palaa kesän ajaksi lapsuudenkotiinsa, isä on joutunut Laaksoon loppuiäkseen. Hän alkaa selvitellä asunnossa lojuvaa tavaravuorta ja aina löytyy jotakin uutta, mielenkiintoista tarkistettavaa. Hän käy läpi lapsuuttaan ja omia kokemuksiaan. Samalla miettien, mitä siskolle tapahtui, millainen ns. sotasankari isoisä mahtoikaan olla. Lisänä ovat oudot, kuin muiden silmin nähdyt unet, jotka alkavat muistuttaa todellisuutta. Oman lisänsä tuo Iriksen, lapsuudenkaverin, asuminen samassa talossa ja tämän ihmissuhteet. Tästä pidin tosissani, suositan kaikille – hankintaan, ehdottomasti! Ja pakko tietysti kertoa, että kyse on muuten Kontulasta, joka nyt ei ole aivan vieras pelikenttä meikäläisellekään ;) Markku Ropponen – Kuhala ja yöjuna. Kuhala elelee edelleen mukavassa suhteessa Jolandan kanssa, kaikessa rauhassa kotona Hippu-koiran kanssa. He ovat palaamassa pohjoisesta lomalta, kun yöjuna omalaatuisesti pysähtyy... ja lähtee taas liikkeelle. Myöhemmin Kuhala kuulee, että hänenkin seisahduksen aikana tapaamansa ravintolavaunun emäntä on murhattu. Kuinka omituista, että samalla kun hän alkaa kärsiä eturauhasvaivoista, hän saa ilokseen myös toisen naissuhteen. Ja ettei kaikki kävisi liian helpoksi, hän joutuu lähtemään Hipun kanssa reissaamaan ympäri maata kahden murhan selvittelyissä. Taattua Ropposta, selkeää ja kotomaista dekkaria, josta ei surkuhupaisia piirteitä puutu. Suositan, dekkarina ainakin uskottavampaa kuin tuolla yllä mainittu soopa. Maritta Lintunen – Sydänraja. Hmph, jos nyt hyvin lyhykäisesti sanoisi, että oikeistosolu toimii kuten muunlaisetkin solut, tämä kertoo kaiken. Harhaanjohdettu (?!) Ronja, joka käy intin ja ihannoi jatkosodassa kuollutta Ottoa, sai vapaan kasvatuksen vasemmistolaisessa kodissa lähtee mukaan liikkeen toimintaan, tavoitteena... niin, kaikkea ei ehkä kerroa kaikille eikä muuten tässä teillekään. Suoraan sanoen, en näe tässä kirjassa muuta hyvää kuin sen, että tämän voisi lukea varoituksena. Merete Mazzarella – Ainoat todelliset asiat, Vuosi elämästä. Pidin kovasti taas tästä, kuten Mazzarellasta aina. Tämä siksi, että leidi uskaltaa vielä reilusti iäkkäänä pistää elämänsä uusiksi, erota ja ottaa uuden avomiehen, ostaa asunnon ja muuttaa pois lapsuudenkodistaan, muutenkin muuttaa tapojaan sekä jaksaa ja uskoo kirjoittamiseen, lukemiseen, itsensä sivistämiseen ;) Ai että, arvostan ja suositan! Aivan, muutama muukin kirja tuli luettua, mutta jääköön nyt nekin pois. Joku taas väittää, että en ole niitä lukenut tms. Katsokaa sieltä toisaalta, jookosta *härn*!

POLKA – MÄRINÄÄ JA MARINAA RIITTÄÄ!