ja siinähän ne tulivatkin taas, ne päivän teemat. Eli ei mitään uutta. Residenssissä on todella viileää ja jotenkin kolean kosteaa – grauh. Tästä kovasti tykkäävät kaikki särytkin. Onneksi on hartiahuivi ;) Se lämmittää tässä istuessa oikein mukavasti. Vahinko vaan, että ihan kaikkea ei se päälläkään pysty sentään tekemään.

Eilisestä ei mitään erikoista, paitsi tietysti se, että residenssissä kävi vieraita *kruksia seinään*. Toveritar & ystävänsä pistäytyivät, mukavaa oli. Enkä minä eilenkään saanut sitten mitään järkevää aikaiseksi, kun sammahdin iltapäivällä kauppareissun jälkeen. Oli pakko ottaa päikkärit. Tai mitenkään pakko, minähän suorastaan kaaduin sänkyyn. Jonka jälkeen ei sitten taas meikäläisestä mitään irronnutkaan. Hmph, saamaton akka, laiskakin vielä!

Eikä tänään ole edessä mitään sen kummempaa odotettavaa. Belga on tulossa syömään ja tuo kissanhiekat tullessaan. Se säkki on liian painava meikäläisen kantaa näillä käsillä – ei vaan onnistu enää. Jotakin syötävää siis pitää väkertää – juu, on tuolla fisua ja jotakin muutakin, että apetta saadaan aikaiseksi. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että minä en saa päivän aikana mitään muuta aikaiseksi, kun aktiivisesti seurustelen Belgan kanssa (-> minä luen ja sanon jokusen sanan, Belga lukee omiaan ja sanoo muutaman sanan). Näin aktiivisia meillä ollaan seuraelämän osalta. Eikö vain olekin jännittävää?

Tekisi mieli kyllä tehdä yhtä jos toistakin, mutta tämä hemmetin kylmyys käy kertakaikkiaan luihin ja ytimiin lihasten lisäksi. Tuntuu, että on vielä tavallista jäykempi. Kipusärkymömelöt eivät auta pätkääkään, prle. Täällä tarvitaan joko kunnon huimeita tai sekokäyttöä. Otin minä eilenkin pari lasillista viiniä *toinen kruksi seinään* sekä yhden lomperon, mutta eihän nekään mitään vielä ehtineet lämmittää, eivät edes naurattaa ;) Olisi nimittäin oikeastikin tehtävää eli ensiksikin kirjoitettavaa ja toiseksi ommeltavaa, siis ompeluskoneella tehtäviä hommia. Tietty lisäksi kaikenmoista kotohommaa. Ja jotakin pitäisi saada Huutikseenkin taas lisämyyntiin... Ehkä tyydyn vain kirjoittamiseen, se on kuitenkin lähes pakollista tointa.

Nyt on pakko mennä kuitenkin keittämään uusiokaffet. Söin kylmää jugurttia ja nyt se on jäisenä möhkäleenä tuolla jossakin. Hrrhrrh!

265380.jpg


POLKAN MIELESTÄ KYLMÄKIN KAHVI KAUNISTAA, MUTTA EI TEE IHMEITÄ!