eikä tämä ole se tunnettu slogan. Kun punkesin Varastolle aamuvarhain, oli siellä vain kohtuullisesti duunia. No, siinä sitten pistin ropottaen aika rauhallisesti. Mutta joka hemmetin kerta, kun kehtasin jopa poistua työpisteestä, oli taas tuotu joku omalaatuinen pino tai suorastaan isompia pinkkoja kaikenlaista kivaa sälää. Eihän tästä tule meikäläisen luonnolla taas yhtään mitään! En minä osaa olla tekemättä, jos hommia on tarjolla tai tekemättä siinä vieressä. Ei vaan onnistu, muilta kyllä. Taas nähtiin tänään, miten parikin leidiä saa maanantain kulumaan juoruamalla viikonlopusta, kommentoimalla vaaleja jne. Siihen menee joillakin kuulkaas puoli päivää, ruokatunti päälle ja vielä väliajatkin ;) En ole kade, mutta kuitenkin. Ehkä he ovat onnellisia, heillä on töitä ja sosiaalinen elämä työpaikalla. Minulla on vain töitä eikä lainkaan sosiaalista elämää. Vähänkö vain käy ketuttamaan, kun samat leidit reilusti lintsaavat muutenkin duunista parhaansa mukaan. Ei, minä en tätä sanonut, vaan parikin työkaveria on huomauttanut asiasta ihan vain ohimennen. Että olenko sattunut näkemään, että niin ne jotkut. Kyllä olen, joo. Hittojakos se minulle kuuluu, eivät ne minun töistäni poissa ole. Asenne vaan on omalaatuinen, perin kummallinen. Mutta molemmilla on The Asema... ainakin eräänlainen. Ehkä se tekee asiansa. Stanan lusmut!

Kävin sitten lähtiessä Serkuissa hakemassa kaffemaitoa kotoon, hmph. Ei ollut kuorma päässyt perille vaan seisoi Tallinnan satamassa. Auto oli jäätyä kilahtanut reissulla, tulee vasta tänään. Sain sitten todellakin vain maitoa ja savu-valkosipulijuustoa, kuivahetskujakin tietty... Ai niin, siis sitä maitoa vartenhan minä tietysti vaan *ristii sormiaan*.

Muuten olen taas aivan rättipoikki enkä eilen ehtoollakaan jaksanut kuin vääntää kahden päivän vihannespadan sekä sotkea salaatin itselleni sekä tiskata. Ei, mikään muu ei tule kuuloonkaan. Siis varsinainen tekeminen. Hyvin maltillista nettailua sekä himppasen uteluja sieltä ja täältä eli juoruamista. Muuten makoilua ja lukemista. Ei vaan pysty kykenemään, kyllä vajaakin päivä vie meikäläisestä mehut. Eikä se päivä muuten ole kuin 15 min vajaa näin ma ja ti, ke vähän enemmän. Katsoin sen duunien kannalta paremmaksi ratkaisuksi! Kuitenkin siellä hötkyytetään, joten helpompi näin kuin esim. joka päivä käväisisi tekemässä jotakin. Sittenhän siellä olisi tosi härdelli koko ajan ja tod.näk. työt jakaantuisivat vielä epätasaisemmin. Eli tällä mennään, ainakin toistaiseksi. Upo merkkuutti osastokokoustakin kohtapian, sellaiselle päivälle toki, jolloin minä en ole paikalla. Ei haita yhtä, sano!

On se kumma, nyt aloitin muutama päivä sitten tämän ns. osaeläköitymisen ja jo on hemmetinmoinen huoli jatkosta. Pitäisi alkaa jo suunnitella seuraavia siirtoja! Kamala minä – tai oikeastaan kamala byrokratia ja inhottavat lekurit. Pirulauta nih! Jotakin tässä on keksittävä eli aivoriihtä on rakennettava siten, että saisi jatkoa ja tietenkin kokopäiväisesti... Pitäisikö ottaa rolleri mukaan duuniin? Mutta sitten minä en kyllä ehdi tehdä sitäkään vähää. Hmm, toisaalta, se voisi olla myös ratkaisu. Raahaisi myös kaikki muut aputusvekotit sinne mukanansa joka päivä, asettelisi kaiken paikoilleen ja jo olisi ainakin tunti kulunut. Ei pashempi ajatus, itse asiassa. Ja kun hissukseen hiipisi kopieeraamaan toiselle puolelle torppaa, menisi paperi kerrallansa eikä pitäisi kiirettä, menisi siihenkin puolisen tuntia kerrallansa. Välissä tietysti voisi käydä vaikka kuusella tai kaffella, jolloin hyvinkin tunti menisi tähänkin. Asia laitetaan harkintaan! Osaan kai sitä sitten minäkin vetkutella, jos nämä muutkin leidit kulkevat ympäriinsä aina samat paperit kourassaan juoruamassa ja vaihtelemassa akkainlehtiä (!!!), ihan totta ;D

Ja sitten ihan vaan tiedoksi, että eilen illalla taas särki sekä selkää, lonkkaa että oikeaa kättä niin, että itku oli tulla. Ei ole laitaa tällaisessa, ei. Eikä mikään prleen troppi auta. Kännitajuttomuus ehkä, ei ole tullut kokeiltua. Pitäisköhän riipaista, pirulauta. Saisi ehkä nukuttuakin yhden yön heräämättä.

Ei, kyllä se taas on vaan mentävä ja ahdisteltava mennessään. Kaffetta lisää, mömelöitä koko kourallinen ja vielä iso jömma mukaan – eivätkä nekään auta kuin ehkä pienen hetken ja vain välttävästi. Juuri sen verran, että en huuda liian kovaa!

265380.jpg


POLKA – KIPU ON VAIN AIVOJEN LUULOTAUTIA!