Varastolla siitä, mikä on minun diagnoosini ja miksi nyt sitten on tämä paskaselkädiagnoosi hyvä – vaikka se oikeasti on siis huono?! Tässä on nyt todella omituisenoloinen tilanne, oikeasti. Siis koska en käy sellaisilla lääkäreillä, jotka ovat nauraneet fibrolle ja todenneet, että hae Panadolia atteekista ja 1.5 päivää sairista. No, kyllä minä voin mennä. Minä menen ja sen jälkeen vollotan sojona. Arvatkaas huviksenne , mitä se tekee muutenkin kipeälle ihmiselle ja olemattomalle itsetunnolle, kun eräskin hemmo nauroi ääneensä ja sanoi ”Näistä kivuista joudut kärsimään elämäsi loppuun asti!”. Miten viihdyttävää ja kannustavaa lekureilta. Kuten myös työnantajalta vaatia, että menisin kenen hyvänsä luokse. Siis jos en saa omisarvikselle (tai niille 2 – 3 muulle koko sairauskertomushistoriani lukeneelle) aikaa. OK, se on toki heidän oikeutensa, mutta minähän tässä kärsimään joudun. Voi emälän kevät! Pitäisiköhän suosiolla heittäytyä hulluksi vakavissaan. Pääsisi siitäkin taistelusta, voisi rauhassa keskittyä olemaan vaan hullu...

 

No, maanantaina on aika omisarvikselle. En jumankauta enää tiedä, mitä hänellekään sanoa tai mitä yleensäkään ajatella kaikesta tästä hemmetinmoisesta sopasta. Diagnoosia siitä ja tästä, kaikki ei sitten kelpaakkaan jne. Taidan riipaista yhden rauhoikkeen.

 

No niin. Eilen olin aika hemmetin kipeä, hätinään pystyin kävelemään. Jouduin tirstaina ravaamaan rappuja ylös ja alas pariin otteeseen. Selkä ottaa jo neljä (-> 4!) rappua pahakseen – nyt meni kuusi (-> 6) kerrosta. Eilisaamuna huusin ääneen noustessani, samoin taksoon mennessä. Tuolloin olin kuitenkin jo riipinyt kaikki sallitut mömelöt. Päivällä oli pakko ottaa yksi ylimääräinen, en olisi muuten pystynyt. Huippuna tietysti se, että aivan hemmetinmoinen kiirus. Sitten kun pidän hetken taukoa ja pöydällä ei ole mitään, säntää Upo huoneeseen. Ei muuta, mutta minä olin juuri eräällä värikkäällä sivustolla kyselemässä, missä minun tilaukseni oikein on *nolotus*. Ei, ei nettailua ole kielletty ja kai hänkin sen tajuaa, että koko päivänhän minä olin siinä töitä vääntänyt. Mutta miten minulle aina sattuu ja tapahtuu? En jaksa ymmärtää? Mistä minua oikeasti rangaistaan? Vaikuttaako Se Kirous vasta nyt noin niinkuin 10 vuoden päästä vasta täpöllä? Auts. Jos olisi yhtään kanttia ja olisin paremmassa kuosissa, lähtisin friikuksi!

 

Jos ne pakolliset positiivit on keksittävä: Posti korvaa minulle sen sähkölaskun perinnän, koska lasku tod. ei tullut perille. Ainoastaan perintätoimiston lasku saapui eli 21 juuroa tulee korvauksena postista, tänks! Tänään haen kotipostista kirjapaketin ja erään toisen paketin. Josta tuli taas mieleen, että se tilaamani kaamera on hukkunut myös postissa, mutta onneksi myyjä on tehnyt reklamaation (minäkin laitoin omani!). En sentään maksanut sitä, koska minulla oli lahjakortti ja tili em. virmaan. Laitoin muuten nämä kaikki samaan kyselyyn. Minusta on todella outoa, että näin lyhyessä ajassa häviää kolme lähetystä!? Laitoin muuten nämä kaikki samaan kyselyyn. Minusta on todella outoa, että näin lyhyessä ajassa häviää kolme lähetystä!? :O

 

 

 

Päivän slogan: Ei tyhmyys tapa, mutta hikoilemaan se panee.

 

Päivän biisi: Jormalla on työpaikka 

 

Luettua: Janne Huilaja – Epäkelpo aines, novelleja intistä ja siihen liittyen– osittain tavanomaisesta poikkeaviakin. Kyllä nämä lukee, vaikka meikäläiselle tietty vähän vieras ympäristö. Ei Huilajaa parhaimmillaan, mutta kelpoisaa kuitenkin. Jonathan Franzen – Muutoksia. Luulin ihan hömpäksi ja onneksi erehdyin pahasti. Tämähän oli ihan hyvä, julman hauska analyysi eräänlaisesta perheestä. Aikuiset lapset ja vanhemmat, joilla kaikilla mättää jokin omalla kohdallansa. Joillakin pahemmin kuin toisilla, mutta aina pyritään selviytymään. Itkunaurua ja suositan, mikäli kestää ihan pientä jaanaustakin. Anna Gobergsen – Jazztyttö peilaa. Nevörkki v. 1929, melko hyvää ajankuvaa, mutta silti ei oikein vakuuta. Keskinkertaisen luettavaa, meni reissukirjana. Damon Galgut – Vieraassa huoneessa. Vaikutti ensin paremmalta kuin olikaan, en ole näin daideellisen ylin ystävä. Meni myös reissukirjana. Älyköille – ei Polkalle. J. P. Koskinen – Paholaisen vasara. *huokaus* Vlad on herännyt henkiin stadilaisessa mielisairaalassa. Tämä nyt on vähän liikaa jo meikäläisellekin. Tosin pari hyvää käännettä, mutta se ei pelasta minusta jo lievästi tunkkaiselta genreltä. Leighton Gage – Kuoleman huokaus. Suorastaan yököttävän karmea dekkari. Snuff-tallenteita löytyy Hollannista ja jäljet johtavat Brasiliaan, Manaukseen. Alaikäisiä, lapsia, huoria, bordelleja, ns. elokuvia sekä murhia, tappoja – kaikkea löytyy. En tiedä, sanoisinko hyväksi vai vain yököttäväksi. Pakko tämä oli kuitenkin lukea. Matti Rönkä – Väärän maan vainaja. Viktor Kärppä joutuu viemään suruviestiä tuttavilleen näiden pojan kuoltua. Tultua tapetuksi. Viktor alkaa selvitellä asiaa ja joutuu outojen juttujen äärelle Suomen lähiöiden vuokrakämpissä ja rähjäisissä teollisuushalleissa. Sivutaan myös pimeää työtä ja työntekoa jne. Loppu aika hyvä ylläri. Tavanomainen Rönkä ja Kärppä ehkä parempi kuin aikoihin.... :D Kiersten White – Paranormaali. Nuoriso ehkä pitäisi, osa siis.  Tosin tämäkin aihe on ainakin pari kertaa jo kaluttu. Linksusta lisää, ei anna aihetta enempään eli en jaksa suositella. Anssi Sinnemäki – Vastakirja eli miten lapset syövät vallankumouksensa. Päiväkirjaa ja esseitä, lyhyitä merkintöjä sekä pidempiä asia-aiheita. (Linksusta lisää linksuja!) Tästä ainakin itse pidin erinomaisen paljon. Sinnemäellä on ainakin mielipiteitä ja hän uskaltaa tuoda ne julki. Voisin hankkia itsellenikin eli suositan. Ja muutama muukin kirja on taas tullut tuossa valvoskellessa luettua – niistä toisaalla.

 

 

 

 

 

POLKA – TUO HERMOHEIKKO, VARTTIKAHJO VÄNISIJÄ!