Joka maanantai sama juttu, nyt jostakin syystä aivan erityisesti: ketuttaa, ketuttaa oikein pahasti. Onneksi ei ole ketään, jolle kiukuta. Aivan varmasti olisin nyt pers.kohtaisesti aika kestämätöntä seuraa. Ei ole minun päiväni, ilmeisesti. Mikään ei huvita, innosta tai aiheuta mitään muutakaan positiivista eloa tänne päin.

 

Varastolla odotettavissa vain töitä. Leidi, jonka piti siirtyä osastolle, onkin lomalla tämän viikon (juu, se alkoi siis heti). Eli normiviikko tulossa. Onneksi sentään torjantai on vapaata! Voisi vaikka kietaista minihuikat keksiviikkoiltana, jos siltä tuntuu. Ja nyt kyllä tuntuu... Upon kanssa on kehityskeskustelu (mrh, sekin vielä) varattu loppukuun puolelle. Siinä ei mikään taaskaan muutu, senhän minä jo tiedän. Eli tod.näk. läpihuutojuttu.

 

Ei, en ole myöskään saanut mitään järkevää tai näkyvää aikaiseksi kotona. Ainoastaan normipuuhat eli pakollinen siivous, eväksien laitto 2 – 3 päiväksi sekä pakkoruisku. Siinähän sitä, aivan tarpeeksi. Onneksi sain jonkun verran nukuttua kuitenkin viikonlopun aikana ja myös lepuutettua vähäsen koipia. Ne eivät oikein ole vieläkään tokeentuneet erilaisista ylimääräisistä ja huonoihin päiviin ajoitetuista  retkistä tuossa väliviikoilla.

 

Jos joku ei sitä usko, päivät muuten ovat aivan selkeästi pidentyneet! Residenssissäni sen huomaa erinomaisen hyvin, koska kaihtimet täytyy laittaa kiinni ihan pikkisen myöhemmin vähän väliä. Että kyllä kai sitä valoa kohti ollaan menossa – kai. Onko siitä sitten mitään iloa, tod.näk. ei. Sitten alkaa taas ottaa päähän tämä residenssin kunto ja muut semmoiset. Hmph. Antaapas olla sitten taas tämänkin jutun.

 

Ja sitten vielä semmoinen pikku juttu, että en todellakaan tule käyttämään ainoatakaan, en siis yhtään ainoaa palvelua, joita tämä prleen Vuodatus mainostaa täällä lokissani tahi muiden lokeissa, prle! Se on ainakin tasavarma juttu. En vaan jaksa siirtää lokiraasuani muuallekaan. Ei jaksu, ei. Ei ainakaan nyt.

 

Ei, minä en keksi mitään järkevää sepusteltavaa tänään. Ehkä minä vain menen riipimään mömelöni sekä keittämään erityisvaffat kaffet. Jospa se siitä...

 

 

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Oveni yläpuolella on huoneentaulu, jossa lukee ”Ken tästä käy, saa kaiken itsetunnon heittää!”

 

Päivän biisi: Hän on täällä tänään!

 

 

Luettua: Juha Vuorinen – Helmiä hanurista. Sitä nämä totta vieköön ovatkin, vaikka olisi lukenut osan aikaisemminkin muissa yhteyksissä. Hulvatonta tarinaa, kuten Vuoriselta aina. Suositan, ei tosikoille! Marilyn Kaye – Valitut 2. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Erityislahjakkaiden nuorien koulutus ja seikkailut jatkuvat... mmm... vähän överiksi menee edelleen, mutta onhan tämä eräs vaihtoehto. Varhaisteinareille lukuhinkuisille varmaan ihan sopivaa. Lievästi moralisoiva ote ei haitanne... Hanna Isoaho – Rebekka. Alku lupaa enemmän eli leidi on psykiatrilla valittamassa siitä, että hän palaa entiseen elämäänsä toisessa ajassa. Sitten siirtyy sinne kokonaan. Ja tässä alkaa mennä överiksi, ei toimi, ei kanna. Liikaa epäuskottavuuksia, ei edes kummittelut sun muut tarinat muuta kuin säälivästi naurata. Valitan. Arto Kuivanen – Ei minulle mitään, tämä olikin sitten viikon omakustanteista paras eli miten turvallinen elämä äkkiä muuttuukin aivan muuksi. Tapahtuma sinänsä on uskomaton, mutta kertomus ja taito sijoittaa sanansa pitävät tämän kirjan raiteilla. Hupittavaa ja osin jännäriäkin. Aivan pikkuisen siis ylilyöntiä, mutta toimii. Tarmo Pyykkönen – Tummanpunaista sadetta. Kaukana tulevaisuudessa alkavat miehetkin saada omanlaisensa vuodot eräällä alueella, ilmeisesti tehtaan päästöjen eli hormonien vaikutuksesta .D Tästähän ei hyvää seuraa missään mielessä vaan lähinnä omalaatuisia mielenilmauksia, erinäisten tarvikkeiden kehittelyä jne. Kelpoisa muuten ja toimiikin, mutta... jokin vähän tökkii? Mikä lie – ehkä tässä nyt tölvitään feminismiä turhan paljon. Nella Koskell – Kiroukseen sidotut, omanlaistaan kauhua ja fantasiaa. Sekaisin afrikkalaista tarinaa ja kotomaan maaseutua. Peto vaanii, Olio tappaa ja vie valtaansa. Suvun kirous ja kaikki. Kun tähän vielä sotketaan teinari- ja aikuisromansseja, on soppa valmis eikä kovin maistuva. Ei täytä fantasian eikä kauhun kriteereitä! Sorry vaan, liian kökköisä ja sotkuinen vyyhti. Barger & Zimmermanit – Hell’s Angel; Sonny Bargerin elämä ja The Hell’s Angelc Motorcycle Club. Periaatteet Helvetin enkeleistä, perustaminen, tyypilliset piirteet sekä varsinkin Bargerin oma elämä. Minä nyt tietysti pidin ja suosittelen muillekin. Tämä oli kyllä jo toista kertaa lukusessa, koska ensimmäisen kerran oli pikalainana ja halusin tarkistaa vielä pari asiaa. Eli kestää hyvin toisenkin lukemisen – ei ehkä herkkähermoisille ja laillisuuden nimeen vannoville, sen verran rankkaa osa tekstiä ainakin on!

 

 

 

 

KETTUUNTUNEENA LÄHTEE JA VÄSYNEENÄ PALAA, SIINÄ KOKO ELÄMÄ!