Vanha valitus alkaa – ulkona on nököttänyt aivan prleesti! Toivottavasti huoltoyhtiö on saanut edes parkkiksen auki, että takso mahtuu tulemaan. Muuten soitan Varastolle ja sanon, että en huoltopoliittisista syistä pääse työpaikalle. Syynä luonnonmullistukset sun muut, eikö se ole ihan laillinen syy? *ihmettelee*

 

Eilinenkin meni jotenkin ketuillensa. Sellaista pientä puuhastelua eli vähän sitä ja vähän tätä, ei mitään kokonaisvaltaista otetta oikein mihinkään. Epistä. Ei vaan saa aikaiseksi mitään järkevää... alkaa taas miettiä kaikenmoista turhaa ja pähkiä asioita. Ei pitäisi, pitäisi vaan antaa mennä. Leikkiä iloisaa ja ymmärtäväistä, ehkä jopa hauskaa. Ei jaksa. Eikä huvita. Ähh. Vali-vali-vali... minähän sanoin, että tämä päivä alkaa valituksella.

 

Ei ole mitään kerrottavaakaan. Paitsi jos haluatte kuulla, miten Vinski tipahti unissaan patterilta :D Oli se kieltämättä aika vekkulia; kissa makoilee täpöllä unessa tassut roikkuen patterin päällä ja ilmeisesti unissaan yrittää vaihtaa asentoa. Unohtaa missä on ja ryskis-räiskis-kolin-kalin. Hölmistynyt ja harmistunut ilme – ei voinut olla nauramatta, josta taas seurasi hyvin paheksuva kissatuijotus. Tyhmä emo kun ei ymmärrä, että pattereita pitäisi jotenkin levittää.

 

Levityksestä tulikin mieleen, että pitäisi saada hiukset leikattua. Ei kukaan olisi tulossa kaffelle? Ja sitten pitäisi, just, taas pitäisi – hankkia ne valokuvat jonkinlaista henkkaria varten, käydä poliisilaitoksella ym. Milloin minä muka ehdin, siis oikeasti? Seuraavalla lomasella ilmeisesti, en muuten. Ehkä hiinä-ja-hiinä vielä ehtisinkin, mutta en jaksaisi. Koska sieltä ei taatusti ehdi ulos 10 min. aikana, pitäisi käyttää 2 taksomatkaa tai yrittää käydä siellä kauppa-kirjastoreissulla eikä se taatusti onnistu. Että sitä on ihmisellä prle soikoon koivet ja selkä paashana, kun ei sellaista matkaa pysty kävelemään! Mutta kokeiltu on – ei  pysty. Pitäisi vielä yksi muukin, oikeastaan parikin muuta juttua päästä hoitamaan. Ehkä minä sijoitan kaikki ihan reilusti helmikuuhun merkitylle lomalle. Nyt kun otin jo kerta uuden kalenterinkin käyttöön.

 

Voin minä kyllä kertoa ruokajutunkin. Aika hauskaa sinänsä eli söin eilen lounasaikaan vähäiset, tosi vähäiset edellispäivän kevyet jämät. Iltapäivällä iski hirrrrrmuinen nälkä. No, söin pari passionia (lähes ainoat tuoreet hedelmät, joita voi syödä). Sen jälkeen nälkä vain paheni; pari riviä Omaa Suklaata. Nälkä paheni. No ei kun tekemään vadillinen saladoa, ihan siis vihannessaladoa. Jonka jälkeen sain hirmuisen ähkyn. Siis salaatista. Söin ruokalistan kirjaimellisesti täysin väärinpäin! Hyvin meikäläiseen tapaan.... ihme kyllä, tuon jälkeen ei alkanut nukuttaa, edes. Hmph.

 

Päivällä sain pienen vängertämisen jälkeen kaamerankin toimimaan, joten tällaista on parvekkeella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Tyhjiä pulloja tököttää joka puolella kuin pingviinejä Etelämantereella... Onneksi ne eivät ääntele ja liiku!

 

Päivän biisi: Rannanjärvi elää!

 

 

Luettua: Helena Ferchichi – Vuosi Tunisiassa pohjoisen naisen silmin. Ihan mielenkiintoista luettavaa suurimmilta osin. Tosin leidin näkemykset eräistä asioista poikkeavat ainakin omistani, mutta tämähän on uskon ja muun kysymys, kulttuuripuoli kiinnosti enemmän meikäläistä. Suosittelen Tunisiaista kiinnostuneille, mahdollisesti vieraasta kulttuurista naineille *eipäs ymmärretä tätä väärin!*. Alexandra Salmela – 27 eli kuolema tekee taiteilijan. No jaa, onneksi ei saanut palkintoa, mihin oli ehdolla. Daidellisuuden yritystä, mutta lievää sortumista omaan näppäryyteen. Ja kuka ihme jossain julkisuudessa väitti näiden olevan novelleja???? Tämähän on romaani eri kertojanäänillä. Tosin muistelen itse joskus kirjoitelleeni pikkuisen samanlaista – en, en vertaa ollenkaan tähän. Teemat olivat vaan tuttuja. Lukihan tämän, mutta ei tämä mihinkään listoilleni pääse enkä hyllyyni ota. Suzanne Collins – Nälkäpeli 3, Matkijanärhi. Katniss on joutunut 13. vyöhykkeelle, tilanne on rankka ja tulossa on täysi vallankumous, sota tai mitä ikinä voittekaan kuvitella. Tämän ymmärtääkseen pitää lukea 1. ja 2. osat, muuten tämä ei uppoa. Suositan siis koko sarjaa, sekä nuorille että aikuisille. Tämän voi lukea niin monella tavalla, myös yhteiskuntakritiikkinä... Lindfors, Salo, Pesonen – Dumari; Kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan. Huhhuhuh – olipas opus. Tämän tahtoo itsellensä. Kolahti aika kovaa, sano. Kaikille, jotka vähänkään ovat olleet kiinnostuneita Handen ajatuksista, tuotannosta, sanoituksista ym. Ja ei, tämä ei ole juoru-perhe-rock’n roll hehkutusopus. Melkein sanoisin, että vuoden pläjäys ja menee hankintalistalle sekä hyllyyn välittömästi, kun saan tämän käsiini. Parempi kuin uskalsin odottaakaan. *taputtaa pieniä karvaisia käsiään* Ja kesken on vielä toinen musiikkipläjäys...

 

 

 

POLKA – SE HUONOMPI VAIHTOEHTO...