Ei ole reilua, paleltaa! En minä inhoa räntää, loskaa tahi muuta. Minä inhoan palelemista eikä siihen auta vällyjen lisääminen ylle eikä alle. Minä vain palelen – hmph, muut kärsivät jostain kuumista aalloista, prle. Saispas edes yhden aallon, sanon minä... Ei, ei ole laitaa! Tönkkönä seisoin aamulla odottamassa taksoa. Sain itseni lähes Lootin vaimoksi *tsihih*, sano. Hätinään pystyin onkimaan Varaston avaimet laukusta, niin tönkkönä olin! Sama kotoon tullessa. Heti kuumaan suihkuun ja se auttoi 5 min. Ainut lämmin paikka on kahden peiton alla sängyssä, siellä alkaa vähäsen lämmetä tunnin sisällä. Hrrrh, jotakin vikaa? Ai niin, mutta eihän minua asiantuntijoiden mielestä mikään vaivaa, pelkkää kuvittelua kaikki tämä. Arvatkaas muuten, mitä fibro tykkää tällaisesta kelistä? Tosi hyvää – teen töitä varttitunnin ja olen notkea kuin rautakanki. Jopa kävelemään lähteminen vaatii valmisteluja ja rankkaa päättäväisyyttä sekä yltiöpäistä uskallusta.

 

Tänään olisi tarjolla retkue, oikeastaan pakkosellainen. En osallistu, koska Varasto ei ole ilmoittanut tilalleensa minulle taksoa. Taksomatkoja saa käyttää vain 2 matkaa päivässä; kotoa työpaikalle ja työpaikalta kotoon, matkalla saapi olla yksi pysähdys (alle 10 min.!). Vapaa-ajan matkoja en periaatteessa taas voisi käyttää työaikana, jos oikein tarkasti lukisi sen nelisivuisen ohjeistuksen... Eli en mene (suoraan sanoen, ei vähemmän voisi kiinnostaa). Lisäksi tai sen sijaan on tarjolla pakkomiitti, jota jo eilen pohjustin. Ihmeellisiä suunnitelmia, jotka aion järkiperustein torpedoida... toivottavasti. Minulle siitä voi tulla himppasen lisähommaa hetkeksi, mutta vältytään helkkarinmoiselta sählingiltä, ison lisätyön teettämiseltä muilla jne. Omituisia nuo terävän pään ihmiset – niillä ei ole käytännön asioista oikein mitään tietoa, näköjään. No,  tästä rapoan lisää ehkä myöhemmin.

 

Muuten ei mitään uutta Varastolla, ei kotona. Kunhan yritän jaksaa molemmissa. Olisi niiiiiiiin mukava kääriytyä peittoon, varata viereen kasa kirjoja ja jotakin sukl... syötävää. Mutta ei vaan käy, niin se ei sitten käy. Laskenko jo, että kolme viikkoa seuravaan lomaan – tasan! :D

 

Väsyttää, uni on taas melko hyvin kateissa. Särkee ja juilii öisinkin siihen malliin, että herään koipien asentoa muuttaessani järjettömiin puikotuksiin ja viiltelyihin. Samoin lonkka on pahana. Hartiat veisaavat ihan itseksensä ja sielläkin asuu salapuikottaja, sellainen, jolla on kuuma sukkapuikko (iso) hanskassa! Mikään mömelö ei auta. Ei ainakaan sellainen, jonka voisi ottaa töihin lähtiessä.

 

Yritin eilen jaksaa tehdä jotakin. En onnistunut. Pelkkä napin ompeleminen ulkotakkiin sekä pakkoruisku ja evästen laatiminen vei sekä hupituksen että voimat. Ei vaan pysty, kertakaikkiaan. Ja sekös ottaa päähän. Aikaa menee niin kirotusti kaikkeen pieneenkin hommanpoikaseen. Ja sitten vielä tiskatessa käsi vaihteeksi petti -> jälleen yksi lautanen siististi kolmeksi kappaleeksi. Ikävä kyllä, se oli eräs täysin ehjä kappale. Onnistuin viime viikolla jopa halkaisemaan muovikipon pudottamalla sen tiskatessani laattialle. Aika hyvin! Minua ei siis kannata pyytää ainakaan avuksi missään, toistan missään, tilanteessa. Eikö olekin mukava, että minä kuitenkin kerron sen selkeästi etukäteen enkä lupaa mitään turhaa? *ilkeä wirn*

 

No niin, ehkä tämä väninä- ja marinarapo jo riitti tältä aamulta. Eikun aamupuuhiin, mutta ihan ensin kaffet ja mömelöt. Kun tässä kolmisen tuntia odottelen, saan itseni kuositeltua ehkä joltiseenkin lähtökuntoon. Ei, en minä puhunut yhtään mitään työkunnosta tai muusta olostilasta!

 

 265380.jpg

 

 

LÄPI RÄNNÄN JA VIHMAN – TAAS HÄN MENEE...