Taas mennään, kun on pakko. Varasto kutsuu, oli sitten kipeä tahi ei. Lekuriaika on vasta illankähmeessä. Juu, olisi ollut aikaisemminkin, sellaisille, joille en halunnut. En tiedä, muistaako tämäkään minut, mutta toivon ainakin. Enkä oikeastaan edes odota enää mitään – kunhan saan edes uudet mömelöreseptit. Tosin aion känättää taas kivusta ja sen hoidosta, jos en muusta. Lisäksi verikokeista, joita ei näemmä itkemälläkään saa. Eikö ole muuten outoa? Kun joitakin testaillaan vähän väliä.  Minulta kai viimeisin PVK otettiin n. 2 v. sitten ja TVK 3 v. sitten. Että minusta olisi kyllä aika, testata samalla myös vähän muutakin. Tulen palaamaan asiaan eli rapoamaan kyllä, ehdottomasti!

 

Viikonlopun vietin tehden ei-mitään. Makoilin kuni possu ainakin. Sain jopa pakkonukuttua edellisyönä, kun tahallani valvoin myöhään, otin mömelöt ja kun heräsin, otin lisäkipumömelöt. Kerrankin peiliin katsoessa ei ollut väsypusseja silmien alla :O Näytin melkein pirteältä, ettenkö lähes normaalilta *liioittelee rutkasti*.

 

Belga kävi lounastamassa, ei sen kummempaa. Vain lueskeltiin, syödä mussutettiin pizzaa ja leivarit. Sovittiin ensi lauvantaista uudelleen. Jospa silloin saisi vaihdettua keittiön verhot ja toiset matot. Kissanoksua on vaaleammassa matossa aika kivoina tipluina. Lisäksi olisi lämpimämpi olo, kun taas vaihtaisi vähän väritystä. Alkaa olla se aika vuodesta! Lisäksi talvivalot voisi laittaa tiipiihin :D Kunhan saisin Belgan jotenkin innostumaan – ehkä se vaatii jotakin herkumpaa... lohta? Stipendin tahi muuta lahjusta? Harkintaan siis.

 

Kuitenkin sain eilen imureerattua, pyykättyä taas lisää ja vähän kirjoitettuakin. Lisäksi keittelin muutaman oikein jauhoisen potun ja laadin soija-vihannespataa pariksi päiväksi. Oli muuten hyvää, pitkästä aikaa. Ja täyttävää, phuuh. Mutta kylmä on edelleen, varsinkin suihkun jälkeen meinasin paleltua pystyyn. Pakko mennä peiton alle, eikä ehkä kannata kertoa, että vedin vielä takinkin päälleni. Hrrrh.

 

Josta päästään taas siihen, miten kylmää Varastolla mahtaakaan olla? Varmaan jäätävää. Olen varustautunut, mutta silti. Pelottaa oikein, jostakin syystä käytävän päässä meidän siivessämme on oikeasti viimaista ja todella kylmää. Lupasivatten kyllä tarkistaa, johtuuko tämä kesäisestä rempasta. Yleensä Varaston viileys on ollut pahimmillaan vasta kunnon pakkasilla, siksi tämä onkin vähän omituista.

 

Niin, Varastolta postiin hakemaan kirjapaketti. Samalla käväisen kirjastossa ja parissa kaupassa. Aikaa nimittäin on, kerrankin. Eli saan samalla reissulla hoidettua ne asiat, joita en perstaina ehtinyt enkä jaksanut. En tiedä, jaksanko nytkään. Yritän ainakin, on niin kirotusti muistettavaa pikkuhankintaa (siis tosi pientä, joka aina vaan unohtuu). Tietyn värisestä ompelulangasta lähtien...

 

Joku kysyi Vincentin kuulumisia. Vastaan diplomaattisesti, että viimeisen katastrofin jälkeen on ollut melko hiljaista väkeä. En halua kissaa viereenikään, ennenkuin huusholli pysyy kuivana ja puhtaana. Harkinnassa on jo jonkinlainen makuuhuoneen päiväsulkuoperaatio – en vaan raaskisi millään. Toisaalta, en haluaisi myöskään pestä monta kertaa viikossa kusi- ja paskapyykkiä yhden laiskimuksen ja vettuilevan katin takia. Mitään vikaahan kissassa ei elukkatrin mukaan ole. Tuo on silkkaa laiskuutta ja mielenosoitusta! Nih kerta. Ja ei, kissaa ei ole kidutettu, hakattu eikä uhkailtu. Lehdellä huiskaistu persiimukselle sekä käytetty rumia sanoja sihisten – ei edes ääneen, ettei kukaan saisi huonoja vaikutteita. Mutta en todella tiedä, mitä tehdä. Ei muuten olisi hassumpi juttu tuo kuvan mieskään *muahahaaaaaaaah, vai vielä mies*.

 

 

 

 

 

En ole pahemmin jaksanut edes nettailla, ottaa niin hartioihin kaikki homma. Oikeastaan toivon, että olisi rankka päivä. Olisi lekurille, mitä näyttää. Tai onhan se, koko ajan. Eikä ainakaan parane. Ei tällä tavalla. Eikä kai sitten millään. Tämäkin on varmaan vain korvien välissä, toki-toki-toki! Prletto, sano....

 

Hermostun niin, että menen vetäisemään kaffet ja mömelöt sekä kunnon perstupakit, pirulauta nih.

 

Päivän slogan: Rumuus ei tartu eikä raha ole häpeäksi – mutta jos molempia olisi tarjolla samaan aikaan...

 

Päivän biisi: Vuonna ’85

 

 

Luettua: Anilda Ibrahimi – Punainen morsian, hieno tarina kahdesta tytöstä eri aikoina ja heidän kasvamisestaan naiseksi sekä yhtä aikaa heidän kanssaan muuttuvasta maasta – Albaniasta. Erikoisuus jo sinänsä, tekstinäkin erinomainen. Suosittelen! P.C. Cast & Kristin Cast – Petetty (Yön talo 2.), jatkoa Merkitty-kirjalle, jonka luin keväämmällä. Ei paha, ei. Vaikka tämä vampyyrigenre vähän jo meneekin yli. Tämä on kuitenkin nuorisolle parempi vaihtoehto laadullisesti kuin moni muu tarjolla oleva ja ollut. Aidompaa mystiikkaa ja kokemuksia, juonitteluja ja muutakin kuin seksiä ja väkivaltaa (vaikka niitäkin ripaus löytyy). Ihan mieluusti luin ja luen varmaan jatko-osatkin. Eli vaihtoehto niille löysemmille versioille olisi tässä. Laura Lähteenmäki – Alexandra Suuri, miten käy, kun perheeseen tulee hollantilainen vaihto-oppilas, vielä poika. Alexandran elämä käy käsittämättömäksi! Ei enempää paljastuksia, helkkarin hyvä nuortenkirja. Suositan aikuisillekin! Tämä tykkäsi.  Nora Roberts – Jotain vanhaa, hömppää talon täydeltä hääbisneksen ympärillä. Vain hömpän kavereille, menee odottelukirjana. Carlo Emilio Gadda – Via Merulanan sotkuinen tapaus. V. 1927 sijoittuva omalaatuisen erilainen romaani, jossa tapahtuu kaksi rikosta samana päivänä. Arvoitus mutkistuu ja kerrontakin on vähintään erilaista. Erilaisten tarinoiden ja historiallisten viitteiden ystäville (fasismi teki tuolloin nousuaan...). Karin Slaughter – Pelon huone, murhia ja sieppaus, kohteina nuoret opiskelijat, vielä lähes lapset. Tutkijana dysleksiasta kärsivä Will sekä hänen kumppaninsa. Oudosti dysleksia liittyy myös muutenkin tutkimuksiin. Jännäri ihan kelpoisalla tavalla, vähän liiankin verinen ehkä joillekin! Atso Almila ja Jorma Panula – Vaistoa on vaikia opettaa. Kapellimestarin eli kapun hommista, musiikista, anekdootteja ja muuta mehukasta. Panulan mieletöntä kieltä ja tarinointia. Suositan täpöllä, tykkään Almilasta! Muualla lisää... Piia Posti - Talven jälkeen valo. Perheen hajoaminen ja uusioperheiden synty, jokaisen omakohtaisesti kertomana. Ei paha ollenkanas, esikoiseksi mainio. Suositan ja muualla tästäkin lisää! Ja on toki luettu vielä muutakin, mutta antaas olla vaan...

 

 

 

 

POLKA MENEE AIKAISIN JA TULEE MYÖHÄÄN... ähhh!