Vihaan. Tällä hetkellä todellakin vihaan - harvemmin olenkaan ollut tällä tuulella. Mutta nyt, nyt voin todellakin sanoa vihaavani muutamia asioita.

 

Kirjoitin asiasta pitkään ja hartaasti. Sitten totesin, että en edes   m i n ä   kehtaa sellaista laittaa julki. Liika on aina liikaa, joku olisi loukkaantunut. Varmasti. Eikä se nyt sentään ole tämän väninä- & valitusblogin tarkoitus, eihän? Tai ei ainakaan päätarkoitus.

 

Siksi siis vain ilmoitus siitä, että olen toistaiseksi hengissä. Varastolla hirmuhelle jatkuu, samoin kotona.

 

Valitettavasti en pysty vajavaisilla älynlahjoillani, epämiellyttävillä tavoillani sekä äärimmäisen luotaantyöntävällä ulkonäölläni tuottamaan tänään tämän enempää minkäänlaista materiaalia *polvistuu*.

 

265380.jpg 

 

SUURESTI ANTEEKSIPYYDELLEN VÄHÄISTÄ OLEMASSAOLOAAN!