Kuten jo aikaisemmin olen sanonut, jos on kerran tuuria eli yksi helpompi päivä, takaisin sitten mätkitään ja rajusti. Eilinen oli Varastolla jälleen karmiva työpäivä. Kinoksia pöydällä, lisää kannettiin. Yli-isohenkilö oli päättänyt, että turha palkata ulkopuolista apua vajaaksi viikoksi. Se siittä eli Welhotar käyntiin, vaikka melkoisen kipeänä edelleen.

 

Siksi tämäkin postaus on vain välisellainen. Varon kirjoittelemasta liikaa ja säästän itseäni työpäivää varten – odotettavissa on vielä kaikenlaista. Minulla kun on teetetty muiden osastojen kiireisiä töitä, samoin jo pari viikkoa erään kollegan pöydällä viruneita jätteitä, jotka on pakko saada pois. Kukas muu kuin minä.... just. Ei, en ole ollut epäystävällinen kenellekään. Ilmoittanut vain, että itse tuo ja itse noutaa, minä ilmoitan ajan.

 

Pöytä jäi tyhjäksi lähtiessäni – se ehtii täyttyä kyllä. Käväisin Serkuissa hakemassa vähän lisuketta viikonlopun appeisiin eli mehua, juustoa, kuivahetelmiä ym. Belgarionille ,D (juu-juuh).

 

Postia ei tällä kertaa ja se onkin onni! Tänään on roudausretken aika ja kaikki on loppu... ihan kaikki. Olen asettanut Hörhön hälytysvalmiuteen, mutta kun siitä ei koskaan tiedä kuinka paljon se jätättää vai onko kokonaan seisahtanut -> sammunut. Että voipi olla Welhotar hyvinkin yksin reissussa useamman kassin kanssa, prle soikoon.

 

Toivokaa parasta, jooko! Edes tämän kerran. Kramppeja on edelleen, mutta hieman lievempinä. Olen lääkinnyt ihan omalla annoksella tämän viikon eikä siitä kerrota uusvanhalle omisarvikselle yhtään mitään. Töihin pystyy jotenkuten, jos vain malttaa pitää riittävästi taukoja ja käydä venäyttelemässä itseään jossakin. Voihan vee, on kyllä ollut perheestä tämäkin viikko taas.

 

Sen kunniaksi merkitsin hyväksyttäviksi kaikki kevätlomani. Tänään  on vielä palaveri Upon kanssa ja kysyn samalla, voinko pitää toukokuussa pidemmän rännin eli sen kokonaiset pari viikkoa. Olisin kovin ilokas, jos se sopisi! Oikeasti – minä tarvitsen lomaa sekä kotihommia että ihan piristystä varten.

265380.jpg 

NYT KUITENKIN MENOKSI – TAKSON TOIVOTAAN SAAPUVAN!