Kun nyt oli vuoden eka vapaapäivä, intouduin kodinhoidollisiin toimenpiteisiin *muahhaah*. Siivoilin kursorisesti, pyykkäsin, viitakkokin sai hoitoa. Ja – tadadaddaa – sain ripustettua hienon, upouuden, taiteilijan itsensä laatiman kalenterin kirjahyllyn sivuseinälle. Se on siinä muuten äärihieno. Iso ja kuvat ovat upeita. Tämä tykkää ja lähettää Isot Kiitokset vielä kerran! Kissikalenteri tuli sitten toisaalle. Kalentereita on oltava useita, että tietää mikä päivä on menossa. Ihan totta, minä joskus tarkistan päivän koneelta, kun en ole ihan varma ,D Vähänkö alkaa dementia painaa päälle? Luulen kyllä kyseessä olevan enempi sen, että erotan vain työpäivät vapaista. Päivien nimillä ei ole minulle merkitystä, jos vain kirjasto on auki. Silloin, kun se on talvisin kiinni, on sunnuntai ja ehdoton ällöpäivä kaikin puolin.

 

Tein myös oikeaa tavisruokaa. Keitin pieniä kuoriperunoita. Paistoin pienen palan siikaa (kyllä, kahdella ii:llä!). Lisukkeena tsatsiki, jota oli vähän paranneltu. Normitsatsikiin lisäsin yhden fenkolin pilpottuna sekä pari lusikallista kurkkusalaattia sekä rutosti valkosipulia. Hirmuinen hinku kaikkeen tuoreeseen ja rapsakkaan juuri nyt. Ai että oli hyvää. Eikä tuo fisukaan niin hirmuisen kallista ole, jos tyytyy vain siihen pieneen palaan. Onneksi lähi-Rismassa on palvelutiski parantunut eli saa pieniä annoksia ihan mitä tahansa. Minä olen kuin mummot: kaksi viipaletta kylmäsavulohta jne ,D Mutta hyvää siellä on nykyisin palvelu, vaikka sitten ostaisikin vain vähän, tämä tykkää siittä.

 

Ruokajutuista tuli mieleen se ällö possu-sivusto (johon en tod. linkkaa), jota jopa tuetaan valtion varoilla! Argh, saan näppylöitä, kun se on HS:n nettisivuilla bannerina tai ilmestyy jostain muualta äkkiä ja arvaamatta pop uppina. Argh. En ainakaan sen innoittamana tule ostamaan sikaa, kyllä varma on nih.

 

Huomasitteko eilisen upean kelin ulkona; minähän sen teille tilasin. Itse pistin nokkani vain parvekkeelle. Koivet, erityisesti nilkat, olivat taas niin kipeät, ettei ole mitään asiaa edes roskikselle. Särkee ja juilii. Siis lepuutusta kaiken pikkupuuhastelun välillä, lääkitystä ja kaffetta tarpeen mukaan. Sekä välillä käynti parvekkeella katselemassa lumista Malmia ,D Naapurit – tuo nuoripari – jaksoi kavereineen bailata vielä toisenkin päivän. Äsken herrahenkilö lähti töihin, voi ressua, saattaapi olla rapuli! Ei haittaa, vaikka melua kuuluu, se on sellaista ystävällismielistä, jollaista varmaan kuuluu meiltäkin silloin kun pippalointia tässä residenssissä  harrastetaan. Ihan mielikseen sitä kuuntelee, varsinkin kun musiikkikin on meikäläiselle tuttua ja suht mieluista jopa. Enemmän ketuttaa ala- ja yläkerran naapurien salamyhkäviha tupakointia kohtaan, äärikavalaa ja veemäistä.

 

Tänään vuorossa ehkä hyvin maltillista pölyjen pyihintää ja muuta semmoista, jos into ja jaksu riittävät. Kirjoittelua, samoin, jos noita vielä riittäisi siihenkin. Normiruokaa, osittain eilisistä jämistä. Ja lisää lepuuttelua ja ihania päikkäreitä – tarvittaessa vain hiljaiseloa peiton alla puoliunessa, sekin on mukavaa ja tervehdyttävää. Saisikin vain olla... se olisi sitä ihan parasta. Eräs The Suunnitelmakin on laadittava, tai oikeastaan kaksi. Hmph, miksi aina pitää organiseerata siten, että kaikki sujuu, missä olla mihinkin aikaan ja saada vielä taksot sopimaan *huoh*. Ei ihme, että minua ei saa lähtemään enää torpasta mihinkään.

 

Josta tulikin mieleen, että tänään vuorossa Lauantaitarina tuossa myöhemmin. Tuli nukuttua niin äärihyvin, että ei tosikaan. Tarinakin sai aiheensa välillä ollessani hereillä – ei kylläkään lainkaan nukkumista sivuavan, mutta kuitenkin. Poiketkaahan lukaisemassa! Minä menen haistelemaan pakkasta... hrr, kylmä.

-------------------------------------------

 

Purrrve, kavrut! Mami on viäläkii vihaskana. Se ei anna mun tulla sen kaa sänkyy. Se ei antanu mun ees tulla makkarii olleskaa >o<  Mä tiijä oliks se sitt niiiiii paha jutska, tais olla. Ainaskii se oikeest miättii jotai omituisii jutskii. Mä en ala. Enks mä ikinä enää pääse paijatettavaks? Enks mä ikinä enää pääse sen ihana pehmosee viakkuu juttelee? *snif-snif* Mä tiijän, ett soli tyhmä juttu käydä siälä pissaas, mutt ku se nyt vaa tuli. Mä riahuin ja riahuin ja sillee. Ja sitt mua ottaa nii päähä ne paperit. Nii ni sen takii! (toim.huom. turha selittää!). On se muute iha kiltti, mä saanu mun heekkuruakaa ja kaakkii ja kaikkee. Mutt en vaa pääse makkarii. Äske se läppäs mua pyllyll, ku mä yritin mennä sinne nuuskuttaa ja semmost. Sanoin sitt sillekkii rumast ja menin baseen. Mutt siäll oli tylsää, ett mä tulinkii takas, tähä pikkusoffall. Täsä mä nyt sitt oon viättäny pari päivää. Ja möksötän. Eikä voi olla mun vika, mähä oon piän eläin, ei mun harteill voi kaikkee laittaa, nih. Jos mä lupaisin olla kilti, oikee kilti? Ai, ett ei auta, ku aina kummiskii jotai tapahtuu.... Tota, jos mä oikee nätist lupaisin? Ai, ett ei sekää enää auta... No voi rähmit. Otti se kummiskii foton tost, ku mä heräsin – sekää ei oo yhtää hyvä, ku just herätykse jälkee otetaa foto. Mä en oo mun näköne, muutenha mä oon nii kuvaukselline. Täss mä näytän joteskii mäntilt. Hei, ei oo oikee hyvä päivä tänää.

 

Kliffaa vapaat kuiteskii muille!

--------------------------------------- 

Vincent, en todellakaan tiedä, mitä kanssasi pitäisi tehdä...

 

Päivän slogan: Antakaa minun olla aina kotona juuri näin – nyt on hyvä!

 

Päivän biisi: Dream On

 

Luettua: Heikki Turunen – Tulilintu, nuoruutemme kronikka. Selkeästi oman nuoruuden kuvausta, yksinäisen maalaispojan muutosta Joen kaupunkiin, pääsemisestä lehteen töihin, työkavereista, romaanien kirjoittamisesta ja niiden hylkäämisestä. Naisista, ahdistuksesta, hölmöilyistä, juopottelusta, lisäahista sekä lopulta kirjan saamisesta julki. Jos pitää Turusesta, tämän lukee mieluusti. Muuten, no jaa, näitähän on luettu muitakin. Kirjan kieli muuttuu alun yksityiskohtaisesta maalailusta lopun selkeämpään ilmaisuun, ilmeisen tarkoituksellisesti. Minä pidin, vaikka alkuosa oli jaanaamista ja maalailua pahimmoillaan turuslaisittain ,D Nuoren miehen kasvukertomus kirjailijaksi. Paljon tarinaa työkavereista, naisista, suvusta sekä viittauksia kirjoista myöhemmin tuttuihin ihmisiiin, paikkoihin ja asioihin. Sivussa myös pikkuisen painotekniikan kehittymisestä ja lehtityöstä maakunnan pienlehdessä – no, ei se siellä ehkä mikään pienlehti tuolloin ollut. Muutenkin mukavia historian havinoita välissä. Eli suosittelen, en ehkä kaikille, mutta herrahenkilöstä muutoin kiinnostuneille! Sari Rauvanto – Leikitäänkö kauppaa? Yrittäjän kokemuksia ja asiaa yrittäjyydestä. Konkurssin kokenut pien/mikroyrittäjä summaa tässä omia kokemuksiaan sekä ehdotuksia nimenomaan pien/mikroyrittäjien koulutukseen, tukemiseen jne. Osa on täyttä asiaa, toisaalta omat kokemukset tulevat ehkä vähän vahvasti läpi. Olisiko ollut parempi reilusti jakaa kirja kahteen osaan? Nyt asiat tulevat vähän omituisessa järjestyksessä esiin. Asiaa, kyllä. Varsinkin yrittäjien tämä kannattaisi lukaista. Kirjoittaja itse muuten mainitseekin esipuheessaan kirjan kiireellisen tekemisen, joka selittää ehkä osan rakenteesta. Sopivaa luettavaa pienyrittäjäksi aikovalle, yrittäjyyttä jo aloittavalle tai sellaisena jo toimivalle. Kannattaa muuten ottaa ainakin varoitukset vakavasti. Welhotar sanoo tämän siksi, että itsekin tuntee jokusen ns. mikroyrittäjän... eräs heistä kärsii vieläkin konkurssin jälkeisestä masennuksesta ja muista sairauksista, nyttemmin hän on päässyt eläkkeelle kantaen edelleen melkoista velkataakkaa.

 

NYT VIELÄ LEPUUTELLAAN ILMAN AHIA!