Sen siitä sitten saa eli voimme kaikki todeta, että jo keskiviikkona Welhotar on superlahnaväsypoikki röistä. Eilen kestin hätinään kokouksen ajan kaffen ja baakelsin (pienen!) voimin ja häippäsin sitten vähän liiankin ajoissa odottamaan taksoa. Oli pakko, olisin alkanut muutoin pilkkiä. Töitä jäi määrätön läjä. Se naapuriosasto raahaa nyt urakalla tekemistä minulle, samalla on tehtävänä kaikki parin viikon aikana muutoin tekemättä jääneet oman osaston duunit... kun sitä tekijää ei sitten koskaan löytynyt. Josta muutoin sain eilen taas kiitosta, siis että tulin takaisin. Sain jopa minikimpun kukkia, sellaisen tosi pienen ;D Hauska... Itse asiassa, porukka oli ostamassa eräälle leidille synttärikimppua ja tämä tuli kai siinä kylkiäisenä halavalla, luulen. No, ilahduttihan se kapista koiranmieltä.

Kotiin päästyä nopea salado ja petiin sekä kaksi tuntia sikeää päikkäröintiä. Tosi sikeää, koska herättyä en tiennyt, mikä päivä on, mitä pitäisi tehdä ja mihin lähteä =O Ilta meni haahuillessa sen ajan, että tiskasin ja pakkasin eväät sekä säädin taksomatkan täksi iltapäiväksi. Käyn nyt hakemassa sen kirjapaketin, kun muutakaan noudettavaa ei ole tullut. Auta armias, jos huomenna täällä makaa jotain muuta noudettavaa, siitä ei hyvää seuraa, prle! No, jätin yhdet särkylääkkeet väliin ja säädin sirkkoja sopivasti, unta kuutisen tuntia, mutta ei tarpeeksi. Ai niin, Sirkat on loppu – joku voisi käydä tipauttamassa postilaatikosta 4 kpl, saa takaisin lauantaina. Katsokaas, taksopysähdyksellä kun ei ehdi edes apteekkiin, prle! No ehkä tässä pärjää nämä pari päivää. On tämä yhtä kushemmettiä, kuten voitte vain kuvitella. Maanantaina ihan ok, keskiviikkona tuskin pääsee enää kävelemään käytävillä, sattuu ja vänisee =E Sellaista on Welhottaren normielo taas tästä eteenpäin, nih kerta.

Ei, en tiedä, mitä laittaisin tänään ruuaksi. Jotakin fisupitoista, toivoo karvatakamus. En jaksa nyt edes ajatella mitään. Ilta on vielä pitkällä ja kaukana, tuolla jossakin... Muutenkaan olo ei ole maailman parhain, jostain syystä. Ei vaan ole kivaa, ei töissä eikä kotona! Kotona ei jaksa mitään, töissä taas on pakko jaksaa jotain väkisin – ratkaisematon yhtälö, josta selviää vain mömelöiden voimin ja silloinkin huonosti. Tämä on sitä, mitä omisarvis ei ilmeisesti tajua, ei sitten selittämälläkään. Antaisikohan sille prleelle lokin osoitteen *muahahah*, saisi lukea vähän tarinaa elävästä elämästä. Ehkä sen jälkeen pääsisi jo osastollekin, siis sellaiseen kiva-sairaalaan, tiedättehän? Paljon mukavia valkotakkisia nuoria miehiä, kivoja sateenkaarilääkkeitä ja vastustellessa saa vielä piikityksenkin kaupanpäälliseksi. Olisihan se, vaihtelua *köh*!

Ei, täällä residenssissä ei siis erikoista. Kirjahyllyjen tilanne on edelleen tai oikeastaan aina vain pahempi kuin ikänä. Kirjoja tulee, yritän niitä poistaa, mutta ne vaan lisääntyvät. Saisikohan jostain e-pillereitä kirjoja varten? Vai pitääkö ujuttaa jokaisen päälle kondomi? Sitten vasta olisikin asiaa päälääkärille – kuvitelkaa sitä näkyä -> 5 kirjahyllyä, jokaisessa läjittäin kirjoja ja kaikki peitetty erilaisilla varmuusesineillä =O Performanssia ja käsitetaitetta kerrakseen, sano. Tommy T. voisi kirjoittaa siitä vaikka runon, minä sitten puolestani auttaisin häntä viinipullojen sisällön tuhoamisessa? Sopiihan tämä?
 
Täytyy tupakalle tästä, siellä on kylmempää kuin eilen. Olen huolissani chileistä....

-----------------------------------------254944.jpg 

Purrrrrrrrve, kaiffat! Joohei, arvatkaas oliks orja eile noi niinku palvelijan huolimatoine. Ei kunno safkaa, vähä vaa kissikaakkii ja kalkonii. Ei kuulkaas se tommone käy, pitää tulla asioihi vähä muutost. Muute mäkii heemostu! Ja tiätteks, illallaki vaa murpelsi tual sänkyss, vaiks ois pitäny tekee mulle muanaa ja seurustella mun kans. Ett ihan selkee kissi hylkäämine, tommone, heitteillejättö, niinku. Ett jos siit vois vaiks syyttää? Ai, ett mä joudun sitt sijoitetuks HeSyyn – tota, en tullukkaa ajatelleeks. Jos vaa annetaa olla. Soli eile vaa hurrrrrrjan väsy, kyll mä lupaan tajuu. Oottelen täss nyt vaa safkaa sitte. Niinku ihan oikeet määkäruakaa vaihteeks. Hyvei raksui, mutt ei niitkää jaksa koko aika sentäs syädä, meinaa. Ja sitt on taas must-must-must foto, ku mä pummin napikoit mamilt? Oonks komee, täh? TÄH? >o< Mä meen nyt pummii vähä tarkemmi toho koipiste viakkuu *salamyhkäisesti liikkuu*... 

1252512286_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kliffaa melkee viiko loppuu kaikill!

------------------------------------------

Vincent, kohta tulee kissinmuonaa, illalla ehkä donariakin – sorry huolimattomuuteni <3

Päivän slogan: Olen niin väsynyt ja kipeä, että uni tuntuu ihanalta vaihtoehdolta elämälle – mutta kun unikaan ei aina tule!

Päivän biisi: Up Around The Bend

Luettua: John Grisham – Firma, joo, ihan oikein, se eka ja kohkattu kirja kaverilta. Piti lukea se uudestaan, pitkän ajan perästä, koska eräs henkilö puhui siitä muiden asioiden ohessa. Ja kyllä, kyllä vaan, ei se kehno ole, ollenkas. Suorastaan hyvä paikoittain, aivan luettava joka osin. Tosin tuntuu kuin lopusta olisi saksittu isoja paloja pois kuvauksesta – näinköhän on käynyt, ettei tarina paisuisi enää? Suosittelen kuitenkin sellaiseen akuuttiin lukupuutokseen, Grisham osaa nämä juristikoukut ja melkomoinen tarinahan tämäkin lopulta on ,D

265380.jpg 

KISSIKENKILLÄ VAAN ETEENPÄIN....