Juu, että eipä eilisestä voi maanantai pahemmaksi mennä, todella. Jos joku voi mennä pieleen, kaikki – aivan kaikki. Oikeastaan jo sunnuntaista lähtien. Eli eilinen räyhähenki lähti siitä, että olin taas ja jälleen kerran lupautunut avittamaan erästä henkilöä, ottanut vapaaksi osan keskiviikosta jne. Jopa tilannut takson – hän ei yhtäkkiä halunnutkaan minua mukaansa, mutta kas, oli vain unohtanut ilmoittaa. No voi-voi! Kun vähän sanoin pahasti, minut sitten haukuttiinkin maanrakoon, miten pistän nokkani joka asiaan (ITSE pyysi!), haluan tietää hänestä ja perheestä asioita (on syytä, jos mennään viranomaisiin juttusille!) jne. Ei jaksa selittää! Päätin, että en enää ikinä, siis ikinäkoskaanmilloinkaan lähde kenenkään kanssa hoitamaan hänen asioitaan enkä hoida hänelle mitään muutakaan, en vaikka mikä olisi. Prle. Enkä hoida kyllä muidenkaan asioita, omani ja Belgarionin korkeintaan!

 

No, ans olla, töissä olivat koneet tiltissä – näytti, että joku ajo olisi menossa. Tarkemman selvittelyn jälkeen koko hallinnonhaaralla oli valtakunnallinen katkos. Haloo – ihan kiva taas, menikin pari tuntia siinä ihan ihmetellessä. Kun ne asiakirjat nyt sattuvat olemaan siellä koneella ja verkossa, prle. Jonka jälkeen söin kehnot evääni ja vielä liian nopeasti, sain vatsani kipeäksi, aloin väsyä ja kotiin mennessä ja taksoon kiskoutuessani katkaisin pari kynttä oikein juurta myöten poikki. Että saisiko olla vielä jotakin? Muuta mukavaa? Ai niin, huomasin tehneeni pahan mokan, jota on nyt myöhäistä korjata. Toisaalta, toisen henkilön olisi pitänyt se huomata asiaa tarkastaessaan. Niin että, en tiedä kenen kontolle sekin menee. Muistan jopa tilanteen, se oli näitä hässäkkä just-heti-nyt –tilanteita. Nolottaa, ei kuulu tapoihini.

 

Välttyäkseni lisäkidutukselta menin nukkumaan mahd. aikaisin, olin supiväsy. Ja nukuin, kyllä, siihen asti kun karvatakamus taas huolehti aamujolinoista. Mutta nukuttu on, ei nyt aivan hirveä väsy. Särky on seurana... hitsi, edes vähän lämpimämpää, ziitos. Sekin voisi vähän auttaa!  Kaikki puhuvat lomistaan, ketuttaa. Odottakaahan toukokuun alkuun, muhahhahah, silloin minä repäisen ja lomailen. Minä en kohta enää jaksa näitä aamuja, särkyisenä raahautua Varastolla kiusattavaksi. Kohta otan sen henkilökohtaisesti ja alan käyttäytyä rumasti. En kyllä eilenkään ollut kovin iloisan oloinen, eipä pahemmin ollu syytä.

 

Ai niin – uusi pankkini on nopea ja tehokas. Uusi kortti tuli eilen, tasan viikon päästä tilauksesta. Piti heti kokeilla toimiiko se ja kyllähän sitä sai 16 juuroa menemään ihan kummasti iiBeihin ,D Sen verran piti tuhluuttaa ihan piruuttaan. Minä olen riistokapitalismin uhri – kuluta, kuluta, tulee parempi olo! No, kunhan tarava saapuu toki rapotan asiasta, tshiih, ei, ei sentään vielä kissikenkiä. Kissikenkien osto on kiinni vain sopivan väri- ja kokoyhdistelmän puutteesta! Jos löydän oikeat, ostan sellaiset ihan piruuttaan, kaikkien kiusaksi. Tutuja en osta, sen minä kuitenkin lupaan – en ainakaan itselleni.

 

Tuntuu, että tästä viikosta on taas tulossa pitkä ja vaivainen. Huomenna on osastokokous, joka on taas sitä yhtä ja samaa, luulen. Kunhan P-P haluaa taas tietottaa, P-P piirtää ja kertoo. Kertokoon, pakko siellä on kuitenkin olla läsnä. Muuten ei tällä viikolla ole siis odotettavissa yhtään mitään, ehkä onneksi. Kun vain jaksaisi edes nämä päivät jotenkin läpi ilman suurempia kipusärkyvammoja ja väsymystä – siinä olisi minulle jo ihan tarpeeksi.

 

No niin ei kun vitamiinit, nikotiinit ja kissitavarat kuntoon!

 

-----------------------------------

Purrrrrrrrrrrve, kavrut! Siis ei, ei tuu mitää tost orjan safkajutskast. Nii luvattii mulle jotai ja mitä mä sain – piäne biiti fisuu ku se duunas eväitää. Sano, ett on nii vähä. Ettei riitä sillekkää. Ois sitt ilma, se on jo tarpeeks iso ja mä oon piäni ja nälkäne kissi. Piti sitt päiväll vaa vetää raksui ja tavismuanaa. Sain mä kunnon hampulikaakkei sitt illall kyll viälä. Ja sain olla orja kaa petis, se  vähä paijatti-rapsuttiki, mutt sitt se sammahti keske kaike. Ihan krooh yhtäkkii. No mäki sitt vaa goisin, mutt pitihä se herättää ennenku se karmeeäänine herätyskelli soi. Nii mä sitt jolisin sen hereill, ei se mun miälest enää oikeest goisinu, flöittas vaa. Kuha märisi taas. Sain biitin kalkonii ja kaakkei. Nyt on hyvä. Koht se laittaa mulle mun muut päiväjutskat, enneku se alkaa tekee muit judekoi. Nii se aina tekee, oon mä sen kuiteskii aika hyvin kouluttanu. Ett orja niinku toimii melkee sillee ku mä haluun. Tänää ois jo syytä saada kunno safkaa, jahas, se lupas. Näkis vaa, paljoha sitä luvataa. Orjat on just tommosii, ne mitää muista. Ottais nyt vaiks heti mjunuaisii sulaa, nii ni mull ois heti valmist safkaa ku se tulee.... Muistaaks se? Muistais nyt. Mä alan vetää unta kaaliin, orja ettii foton.

 

 

Kliffaa päivää vaa hei kaikill, kouluttakaa teki orjanne tottelevaisiks!

 

-----------------------------------

 

Vincent, tässä ei ole kyse koulutuksesta vaan pakkotyöstä.

 

Päivän slogan: Tämä päivä ei voi mitenkään enää olla huonompi kuin eilinen.

 

Päivän biisi: Pölyä ja tuhkaa

 

Luettua: Mirjami Hietala – Valkoiset lautalattiat,  vanheneva, eläkkeelle jäävä leidi rakennuttaa poikansa perheen talon lisäsiiveksi oman asunnon, josta hän haluaa tulevan juuri omansa näköinen. Rakentaminen ja kaiken miettiminen ja järjestelyt aiheuttavat kuitenkin odottamattoman suurta ahdistusta, miettimistä ja välillä muisteloja lapsuudesta. Välillä hän kokee olevansa haitaksi ja miettii, mitkä olisivat oikeita suhtautumistapoja asioihin. Toisaalta, hän haluaa itselleen nyt kaiken, mikä on parasta ja mistä hän oikeasti itse pitää. Asuntohan on vain hänelle itselleen, se viimeinen asunto, missä hän tulee asumaan loppuikänsä. Nuoret puhuvat jo rollaattorista ja hän vain miettii, huolehtivatko he hänestä – sitten lopussa. Hän käy myös läpi vanhoja papereitaan, kirjojaan, muistelee asioita ja tilanteita. Kirjassa oikeastaan käydään läpi koko rakennusprojekti sekä aivan fyysisesti ja työ kerrallaan, mutta myös luopuminen kauniista kaupunkiasunnosta  ja asettuminen tavallaan miniän pihapiiriin ja vaikutusalueeseen. Haikea, hiukka teräväkin kertomus vanhenevan naisen tunnoista eläkkeelle lähdön kynnyksellä. Aivan suositeltavaa luettavaa tällaisille ikääntyville haahkoille kuten minäkin eli tavallaan jopa pidin tästä, vaikka tilanteeseen onkin mahdoton eläytyä täysillä.

 

 

VIELÄKIN KETUTTAA!