Ketuttaa edelleenkin – tämä on sellaista perusketutusta, jota ei voi osoittaa mihinkään erityisesti. Taidan olla myös vähän kipeä, muualtakin kuin päästäni. On vähän kehno olo, kaikkinensa, sellainen epämääräisen kehno... Varastolla on liikkeellä pariakin The Tartuntatautia, ihan kiva, hei.
Voin myös kertoa, että jos joku vain voi mennä mieleen, se todellakin menee pieleen. Eilinen on siitä selkeä todiste. Kaikki alkoi jo kotona aamulla. Eväät levisivät. Welhottarella ei ollut oikeaa paitaa käytettävissä. Takso tuli myöhässä ja oli idiootti. Varastolla ei ollut mitään, pääsin päivästä lähes puhumatta. Minua kyllä katseltiin vähän pitkään, olin hiljaa, hipihiljaa. Paluumatkalla takso oli ok, mutta pihallamme isännöitsijätoimiston auto oli parkittu juuri niin, ettei kukaan päässyt siitä ohitse. Kun huomautin nätisti asiasta, että yleensä kuljen invataksolla eikä siitä mahdu, koska ei mahdu tavallinen taksokaan saati sitten ambulanssi eli muu ajoneuvo, sain veemäiset katseet hemmoilta. Huomauttivat vielä, että eikö voi kiertää takakautta! No ei prle voi, jos ei näe, että ne typerykset ovat poikittain pihassa. Järki hohoi! Siinä sitten onnuin pihan läpi. Päivä oli megalomaanisen kammottava.
Olin niin kettuuntunut, että en jaksanut edes lukea. Menin nukkumaankin ääriaikaisin, eväät päiväksi tehtyäni. Uninappia nassuun ja kissa kainaloon, edes uneen pakoon tätä maailmaa.
Eilistä lehteä lukiessa totesin myös, että Welhottarena olen täysin elinkelvoton olio:
- Tupakoin; se on nykyään pahimpia syntejä!
- Olen lisäksi läksi; se on se toiseksi pahin synti tupakoinnin jälkeen!
- Herrijee, juon joskus ihan viinaakin – ei niin paha synti, mutta kamalaa tuokin!
- En kuluta riittävästi; nykyään erinomaisen huono juttu tämäkin!
- Vien joltakin nuorelta työpaikan; anteeksiantamatonta tuokin!
Voisiko joku järjestää sellaisen voittajan kuoliaaksinuijinnan kalautuspäivä keskiviikko –tyyliin. Minut on siis kaikin puolin todettu elinkelvottomaksi yhteisön jäseneksi, joka ei muuta ansaitse. Ilmoittakaa vain aika ja paikka – minä tulen!
Welhottarelassa ei siis tarjolla tänäänkään mitään muuta kuin väninää, jollotusta, huonoa oloa (täytyy varoa näppikselle oksumista) ja ketutusta. Ottakaa mitä haluatte, ei tarvitse välttämättä palauttaa.
------------------------------
Purrrrrrrrve, kavrut! Joo, mami on vähä outo. Eilenki se jollotti tossa ku tuli himaa. Duunas se mulle mikrottimes fisuu ja sain semmost parempaa safkaa ja sillee. Pääsin viakkuu goisiinki ja kaikkee. Piti kyll lähtee pois, ku se kuarsi ja yälä se lähti liikenteesee taas. En tiijä, mikä sill on. Ei se oikee vissii oo kipeekää, mutt ei kai iha kondikseskaa. Ku mäki sain eilen juasta ja kaikkee, eikä toi sanonu ees mitää. Illakaa se ei ees istunu täss koneell eikä mitää. Vähä se käänteli kirjoi, luki vähä jotai, sitt pisti valot kiini. Vaiks oli mun miälest kamalan aikast. Mutt mitä välii, mähä goisin muuteski. Ei se mua haitannu. Se sitt vähä haittas, ku se pönki ylös kesken nukkumise. Mä jouduin sitt asettelee itteni uudestaa ja sillee. Ett mull mitää erityist oo, äsken sain kalkonii ja hampulikaakkei. Oottelen, jos tulis jotai muitakii heekkui. Tavismuanaa ainaskii. Kyll se duunii on menos, kumminki. Höh, jäis nyt sitt himaa, jos sill on paha olla kerta. Mä tajuu, miks tarvii sillo lähtee mihkää =O
Tommone foto löyty, omei ei oo. Kliffaa päivää kaikill!
------------------------------
Vincent, minä menen, vaikka olisikin huono olo....
Päivän biisi: I Feel Fine
Päivän slogan: Onni ja unelmat ovat maailmassa ne helpoimmin tuhottavat asiat!
Luettua: Tuula-Liina Varis – Vaimoni, uusioluennassa. Sen verran ovela tarina, että kannattaa lukea toiseenkin kertaan. Miehen vaimo katoaa tai lähtee ilmoittamatta. Tämä tuhoaa myös menevän miehen ja hänen elämänsä. Kaikki epäilevät, että katoamisen takana piilee rikos, tod.näk. miehen tekemä... Ehkä, ehkä ei. Asia etenee mielenkiintoisesti, myös loppu on yllätys – ja syyllinen, tottakai. Suosittelen, myös kertomuksena siitä, millaiseksi veemäinen mies voi toisen elämän tehdä. Itse asiassa, melkoisen hyvä opus.... Anna Kilpeläinen – Taskut, ilmeisesti olevansa hauska ja rhomandinen kertomus siitä, mitä seuraa, kun takit vaihtuvat vahingossa. Omalaatuista ihmissuhdehömppää, joka ei oikein ansaitse luokitustansa mihinkään. Ihan vain siksi, koska on niin kehno. Kehnoa rhomantiikan tapaista. Ei kannata ottaa mukaansa, ei edes käteensä. Teennäistä ja epäaitoa tarinaa. Ian Banks – Algebraisti, perinteistä kovaa scifiä, parhaimmasta päästä. Sinänsä ikävä, että nyt ei jaksanut oikein keskittyä tähän kunnolla eli tämä luetaan uudelleen myöhemmin. Banks kyllä osaa – ziis, eli scifin kavereille jälleen mieletön pläjäys. Suosittelen.
JONKINLAISTA PÄIVÄÄ!
PS. Taas tämä päivityskin tuottaa lieviä ongelmia - hmph!!!!
Kommentit