Nonnih, se on sitten niin, että Unihiekkamies haastetaan oikeuteen vastaamaan velvollisuuksiensa laiminlyönneistä, toimitusten lyhyydestä tahi puuttumisesta kokonaan, epäsäännöllisistä elämäntavoista ja kaikesta muustakin epämääräisestä! Nih! Olin eilen supirepoväsypoikki, nukahdin kirjan ääreen illalla. No nousin uudestaan, teeskentelin sitä ja tätä ja sain uudet unet käsiini. Eikö jumankekka taas tarjottu maailman kamalinta painajaista, heräsin itkien. Olin nukkunut vajaan tunnin. Sen jälkeen ei uni tullut taas silmään oikein millään. Hmph, no kai sitä tämän päivän vielä jaksaa, vaikka päässä olisikin hieman heikompi miehitys...
Varastolla pyörii melko normaali myllytys, ei kummempia. Sentään saimme sukulaatia, vihreitä kuulia ja pipareita ,D Ei paha. Normieväät olivat aika vähäiset. P-P:tä lahjoimme valkealla amarylliksellä (kaunis!) sekä hyvällä pullolla punaviiniä. Ei P-P ole ollenkaan pahimmasta päästä kuitenkaan näistä meitin esihenkilöistä! Täällä on muutoin aika hyvä tapa: kerran vuodessa kerätään pieni summa jokaiselta, ikäänkuin jömmakassa, josta maksetaan erinäiset muistamiset vuoden aikana eli synttäri- ym. kukat sun muut. Asiaa – ei tarvitse aina olla jonkun kinuamassa euroa tahi paria. Kassa, josta menee se mikä menee ja loput jömmaan kaffekassaan. Omia pippaloita varten lasketaan omavastuuosuus, joka on myös suht. pieni, koska teemme lähes kaiken itse. Kätevää ja suositeltavaa! Eli Welhotar paiskii töitä kohtuullista vauhtia ja työkaveria jopa avittaen – lopultakin hän suostui siihen, että avustan ajankäyttöni mukaan tietysti. Hyvä, koska silloin mikään ei jää turhaan makaamaan hänellekään pöydälle ja saamme kaikki ajoissa liikenteeseen, myös talon sisällä. Eli Varastolla kohtuullinen rauha maassa, ihmisten tahdoista ei tietoja!
Takso haki ajoissa iltapäivälläkin – normitakso, mutta ei se odotettu *virn*. Oli kuitenkin kiva vanhempi kaveri, jonka kanssa jutustella. Oli ollut huono vuoro, kaveri oli ajanut 9 h, tänä aikana 10 keikkaa. Keskituntiansioksi oli tullut vähän yli 3 euroa – että se taksikuskeista huonona päivänä. Mies oli aikaisemmalta ammatiltaan kokki, oikea ravintolakokki, joten kumma kyllä, puhuimme ruuasta ja kunnioitimme toistemme näkemyksiä matkan ajan. Oli ihan mukavaa. Toivottavasti hänellekin vielä tuli jokunen keikka ja pääsi sitten kotoonsa laittelemaan omia herkkujaan – kuulostivat minunkin mieleeni oikein herkuilta, mm. lanttukuutiot (käristettynä, maustettuna, viimeksi tippa hinajaa...) sekä yhteiset ystävämme rakuunaporkkanat. Kyllä taksomiehissä ja –naisissa tapaa monenlaisia ihmisiä, oikein todella mukaviakin siis.
Oma ruualaitto supistui eilen vankkaan annokseen tummaa soijarouhetta eli laadin tömäkästi maustetun kastikkeen. Tuli muuten taas niin äärihyvää kuin olla ja voi. Ja kyllä, käristelin ensin mausteet, sipulin ja rouheen, sitten lisäsin vähän vettä ja purkin tomaattimurskaa... keittelin jonkun aikaa, avot, hyvää oli ja evääksikin tuli iso kasa. Tagliatellea vähän kylkeen, jo kelpaa tänäänkin apehtia! Illalla tai huomisaamuna laitan uuniin porkkana-ohralaatikon, se on jo päätetty. Lisäksi teen sienisalaatin ja vähän jotakin muuta pientä. En mitään ihmeempää kuitenkaan. Siinähän ne appeet sitten huomiseksi ovatkin. Juustojakin on vielä jäljellä, samoin pipperkakkuja ja kaffetta. Niillä minä pärjäilen hyvinkin ja jopa herkuttelenkin. Tänään käyn vielä Serkuissa toivottamassa vuoden jatkot ja pikkuostoksilla, onhan se sentään minun hovihankkijani. Ai niin ja vinksuna, että siellä on sitä kevythapukooria, siihen kun runttaa sekaan siellä myös myytävää piparjuurta, on muuten erinomainen juuston vastine myös soijarouhekastikkeen päällä! Njam!
Welhottarelassa ei siis taaskaan mitään uutta! Ulkona on melko viileää, taisivat luvata ihan pakkastakin. Mitään ei ainakaan nyt tule alas taivaalta, joten toivottavasti on kuiva keli. Mukavampi odotella taksoja ja muutenkin... Korjaan – tuulee aika rätväkästi!
---------------------------------------------
Jaksakaa viälä ootella tää yks yä – huamenn on sitt kuulemma heekkupäivä >o<
-----------------------------------
Päivän slogan: Karjupukkia odotellessa on pakko tyytyä omaan hyvään seuraansa!
Päivän biisi: Ruokaa, ei aseita!
Luettua: Marina Lewycka – Muu maa mansikka, Kentin mansikkapelloille kokoontuu poimijoita eri puolilta maailmaa, lähinnä Itä-Euroopasta, Malesiasta, Afrikasta. Ei puhettakaan kunnon palkasta ja välittäjä ottaa omansa järjestelyistä, kehnosta ruuasta jne. Hilpeää väkeä, silti. Kaikilla on kuitenkin omat haaveensa jopa rikastua ja jatkaa vaikka opintoja tai auttaa vanhempia perheen elatuksessa siellä jossakin. Tilanne kuitenkin muuttuu radikaalisti ja väki joutuu erilleen etsimään elantoaan muualla. Suosittelen ehdottomasti, tämä on sellaista itkuhuutonaurun sekaista luettavaa, joka on pakko lukea kerralla loppuun. Aivan mahdotonta – hyvässä mielessä. Eli lukekaa ihmeessä, Welhotar suosittaa lämpimästi. Ja toki, tämä on sama kirjailija, jolta aikaisemmin ilmestyi Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, josta myös kovasti pidin...
VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ!
Kommentit