No niin, ihana ja upea maanantai-aamu kutsuu Varaston lempeään syleilyyn valtaisan mukavien työkavereiden luokse. Osaanpas minä valehdella melkein luontevasti, täh? Höh, vajaat 4.5 h kälyistä ja katkeilevaa unta, melkein täynnä kehnoja unennäköjä. Ei mukava. Joku on taatusti väsynyt jo aika pikaisesti, saati sitten iltapäivällä kotoon palatessa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eipä tullut eilen tehtyä muuta kuin pakolliset kotityöt. Muuten vain lotkottelin ja lueskelin. Välillä kissi vaati paijatusta ja me molemmat ruokaa. Suhteellisen vähätöistä siis. Eikä muuten särkenyt melkein-ollenkaan, kunhan otin mömelöt minimimäärän mukaan ennen siivousta ja ruiskua. Ne tekevät niin häijyä, että ilman ei onnistu. Mutta tod.näk. tänään illalla voin jo valitella kipeitä koipia ja särkevää olkapäätä... arvelee tämä! Olisipa joskus ihan kivuttomia päiviä, niihin voisi jopa tottua. Tai jos joskus saisi nukkua vaikka 5 – 6 h heräämättä – oi autuus. Oli melkein hyvä olokin osan aikaa eilen. Hämmästyttävää ja melkein ennen-kuulumatonta! Älkää peljätkö, minä ehdin valittelemaan tälläkin viikolla vielä monen monta kertaa. Ja monesta eri asiasta.

 

Kirjalaariin en koskenut, eli sitä en ole saanut vietyä eteenpäin. Ehkä käytän ensi viikonloppuna sitä komentotulkkia ja teen samalla kaikki, olisi sitten käytössä ja nätimpi kuin nyt keskeneräisenä. Mielipiteitä otetaan reilusti vastaan, ihan muodosta ja käytännöstä jne. alkaen – eli arvostelkaa pliiz! Tarkoitus olisi jossain vaiheessa ajaa omat kirjat myös toiselle sivulle, siitähän homma tuleekin ,D Lisää kirjojakin kun jostakin aina ilmestyy – en minä ymmärrä. Lisääntyvätkö ne keskenään? Hyvä dekkari ja hömppä vierekkäin ja eipä aikaakaan, vieressä nököttää joku best seller –hömppäjännäri =o Onpa pelottava ajatus, muuten.

 

Talvikausi alkaa, Welhotar pukeutuu taas mustaan! Tämä vain ilmoitusluontoisena asiana, pukeudun minä usein muutenkin mustaan. Tämä kesä on ollut poikkeus, osittain sinistä ja nyt syksymmällä punaista. Mutta musta musta on aina musta! Niin että minut on vielä vaikeampi tunnistaa.... tosin muita tuntomerkkejä on vaikeampi korjata! Lisäksi olen vaihtanut takkiakin, ehheheeh. Ja vaihdan kohta uudestaan, jos tästä vielä viilenee. Se takkikin on musta ,D Minusta on tullut kovasti kylmänarka, aina paleltaa. Kai se on sitä, ettei pääse liikkeelle eikä voi edes saunoa. Peiton (tai peittojen) alla on aina kuitenkin lämmintä ja yleensä vielä mukavaa. Kirja ja kissa tarvitaan mieluusti siihen viereen.

 

Onneksi kirjojakin on taas riittänyt aivan kiitettävästi, uutuuksia satelee jopa vähän liian runsaasti. Hävettää, ne makaavat meillä joskus jopa kaksi viikkoa... ennen sain yleensä kaikki luettua viikossa. Nyt kun lainoja on 21 kpl, ei ihan mene viikon sisään, ei. Vaatii vähän enemmän aikaa. Jotkut kirjastot ovat olleet fiksuja ja laittaneet suosituimpien eli eniten varailtujen kirjojen väliin lappusen tyyliin ”Luethan tämän mahdollisimman pikaisesti – kirjaa odottelee monta muutakin lukijaa!”. Ei paha, tosin minä en aina niitäkään lue ensimmäisenä. Valitsen luettavani mielentilan mukaan. Toisinaan on kesken pari kirjaa yhtäaikaa  - toinen odotteluun ja taksomatkoille, toinen oikeasti luettavaksi. Eli kehnompi saa yleensä toimia reissukirjana ,D Lisäksi olen kovasti harkinnut, pitäisikö hankkia parvekkeelle valolamppu, sähkösellainen siis. Kynttilälyhdyn valossa ei voi lukea, kun käy tupakalla. Se on kiduttavaa. Meillä luetaan aina ja joka paikassa. Siivotessa ja ruiskussa ei lueta käytännön syistä. Myös Belgarion ottaa suvereeenisti nykyisin hyllystä itselleen luettavaa, kun tulee käymään, jos hän saa urakkansa (siis minun pyytämäni pienet apustushommat) tehtyä pikaisesti. Kas, minun kirjanikin ovat alkaneet lievästi kiinnostaaa. Jaa-aah, niin ne lapset vanhenevat, hmph – ei, en minä!

 

Nyt on lähdettävä tarkastelemaan viikon asukokonaisuuksia, musta on musta musta!

 

---------------------------------

Purrrrrrrrrrrve, kissit! Hei, vähäks  tääll on tosiaa loikottu eile. Mä goisin koko päivän mamin viakuss ja ilman mamii. Kyll nukuttiki hyvi. En jaksunu tekee ees mitää. Oli galsaa ja tylsää. Onneks oli hyvää puukkimuanaa ja tarpeeks tipahteli heekkuiki. Ei kyll mitää ihmeellist, mutt kuiteskii. Ja mami oli kilti, se paijatti ja puheli nättei mulle, mmmmm, kilti mami. Nii ni mäki olin kilti. Kyll mulle illall iski sitt semmoset minihepulit, mä melkee hyäkin mamin koipisii. Mutt tiätteks, sill on vaisto! Oikeest, mä olin just hyäkkiis ja starttasin, ku mami käänty ja sano aika kovast, ett ei saa. Ei purettaa eikä hyäkkii. Mä en voi tajuu, mist ihmine tommose huamaa. Se on ennenki hiffannu sen. Omituist, mä en siis todellakaa näytä hyäkkivän tai mitää. Mä vaa funtsin sitä. Mami ite sano, ett se aavistaa sen jostai. Kai me ollaa sitt oltu yhes jo tarpeeks kaua. Ett osataa lukee vähä ajatuksii, meinaa. Ku se tiätää, millo mäki haluun jotai naksui tai muuta, vaiks heekkui ja sillee. Ja mä tiän, millo sitä särkee ja sill on paha olo. Mä meen sillo sen viakkuu sillee nätist, ku mä tiän ett kissiviärihoito tekee gutaa. Kukaa ei oo käyny.  Mami ei oo ees häirinny mua puhumall puhelimess eikä mitää. Meill on niinku ollu tosi rauhallist ja hiljast. Siksi ei oo mitää fotoi mustakaa eikä mistää muustakaa. Mä löysin tollase foton, kai se tänne sopii...

 

 

Kliffaa viiko alkuu, goisaillaa lämpimäss ja kuivass eli sisätilois, eiks?

 

---------------------------------

 

Kyllä vaan Vincent, ehdottomasti sisätiloissa tänään ,D

 

Päivän slogan: Ei niin pientä pahaa, ettei sitä joku ihminen keksisi uudestaan.

 

Päivän biisi: Monday, Monday

 

Luettua: Anders Roslund ja Börge Hellström – Edward Finniganin hyvitys, hiukka sekava, mutta karmiva kuvaus kostonhimosta, vihasta sekä kannanotto kuolemantuomioon. Mies pidätetään pahoinpitelystä ruotsinlaivalla, myöhemmin selviää että mies ei olekaan se, joka hän on olevinansa. Alkujaan hän on paennut kuolemantuomiota odotellessaan ja eksynyt Ruotsiin, jossa on aloittanut uuden ja rauhallisen elämän. Asiaan kuitenkin sotkeutuvat jusalaiset, jotka haluavat miehen teloitettavaksi omaan maahansa. Ja kuten todellisuudessakin, näinhän siinä käy. Mies teloitetaan. Varsinainen juju onkin siinä, että alunperin hän on ollut syytön murhaan, josta oli tuomittuna. Rikoksen tekijä ilmiantaa itsensä uhrin isälle, Finneganille, joka on kymmeniä vuosia vaalinut vihaansa ja luullut nyt saaneensa hyvityksen. Kyllä, sekavaa, mutta mielenkiintoista. Mitä kaikkea vuosien kostokierre, kuolemantuomion odottelu syyttömänä, isän rakkaus poikaansa sekä pojan uusi elämä ovat saaneet aikaan. Suosittelen – en varsinaisesti voi sanoa, että pidin tästä, mutta silti. Kannattaa lukea ja vähän tarkistella vaikka omia mielipiteitään erinäisistä asioista. Anja Lampela – Kohtalokas petos, ei suurta kirjallisuutta, melko luettava tarina nykypäivän Suomesta. Miten käy hyväuskoiselle, innostuneelle, ei-koulutetulle yrittäjälle, kun pankki ei enää anna lainaa ja kanikonttorin ovikin on käynyt jo useampaan kertaan. Lainoja voi ottaa muualtakin ja palveluksia tehdä toisille. Ikävä kyllä, laittomasti. Tämä taas johtaa erinäisiin vastenmielisiin tapahtumiin lähipiirissä, koska maksuja on mahdoton toimittaa ajoissa. Lopulta edessä on vain yksi ratkaisu – vai oliko se onnettomuus? En suosittele mitenkään mahdottomasti, voisi olla tottakin eli kuvaus erään pienyrittäjän toimista kassakriisin aikana sekä perheen asemasta miehen mielessä. Kevyttä rikoshömppää, mukana siis sheksiä ja ns. rakkauttakin. Sopii kaikille kevyeksi välipalaksi. Janne Huilaja – Yksikätinen, kirjailija ostaa vanhan koulun lähes kuolleesta kylästä ja muuttaa siihen perheensä kanssa. Ensin on kuitenkin tehtävä vähän remonttia. Väliaikoina hän kulkee kylällä ja jututtaa siellä vielä asuvia ihmisiä. Kukaan ei oikein halua kertoa, mitä koululla on tapahtunut. Jotakin järkyttävää ja yllättävää ilmeisesti. Kirjan sisään on sitten kirjoitettu varsinainen tarina koulun aikaisemmista tapahtumista, jotka olivatkin varsin karmaisevat; mustasukkaisuutta, alkoholia ja se lopullinen ratkaisu. Perheen muuttaessa nämä tapahtumat ja koulun ilmapiiri tuntuvat vaikuttavan vielä kaikkiin ja kaikkeen nykypäivänäkin... Ehdoton löytö, Welhotar piti tästä kovasti. Ei tätä kauhukirjaksi voi kutsua, mutta miten hyytävää tekstiä voikin saada aikaiseksi pienin keinoin. Nostan hattua kirjoittajalle! Tämä voisi asustaa meillä kotonakin eli suosittelen kaikille, jotka näin pimeyden vallatessa illat kaipaavat jotakin mietiskeltävää... ja joiden kynnet lyhenevät lyhenemistään *muahahah*.

 

                                          

  

                                       MAINIOTA MAANANTAITA!