Muahaahah, Welhotar on kusettanut sitä unihiekkakaveria oikein reilusti! Menin eilen ns. päiväunille joskus klo 17 jälkeen. Heräsin äsken! Juu, toki tuossa välissä kävin useamman kerran hereillä, vaihtamassa vaatteet, hoitelemassa kissaa, juomassa kaffet jne. Mutta kuitenkin *virn*. En tajua, miten unta on riittänyt – en myöskään tajua, miten selviän työviikot niin vähällä unella. Mutta se näköjään toimii tällä tavalla. Omituista mutta kummallista!

Ovikello-ongelma ei ole ratkennut! Ei, se ei ollut kukaan naapurin penskoista, sitä on harrastettu aikoinaan ja juoksuäänet kuuluivat. Tuskin se oli lupatarkastajakaan, kun ehdin ovelle, joku oli jo menossa hissillä alas. Epäilen edelleen, että se oli joku talon asukas; valittamassa, pyytämässä nimeä johonkin tai vain infoamassa ensi viikon hanojenvaihto-operaatiosta (kissan takia siis), josta on jo infoketta tullut. Ongelma on kuitenkin ratkaisematta! Eilen kyllä riitti taas puhelinterroria ihan tarpeeksi asti. Ensin soitti Hörhö ”minulla on ongelma” –tyylisen puhelun, katkaisin heti. Sitten soitti Hörhön kaveri, joka on aivan mukava mies. Kun tiesin hänen soittavan Hörhön puolesta, lopetin senkin puhelun pikaiseen. Sen jälkeen soitti Kummisetä: ”Mitä tapahtui v. 1968, muuta kuin olympiakisat, joissa Suomi *tähän tilastoa*”. Sanoin, että nukuin eikä voisi vähempää kiinnostaa. Hyvin loukkaantuneena hän toivotti hyvät unen jatkot ja sulki puhelimen. Mahtoi olla taas tärkeää asiaa ;D On se sitten mukava, että ihmiset soittavat aina silloin kun nukun. Toisaalta, noissa puheluissa ei ollut yhtään mitään kiinnostavaa – ei todellakaan.

Uaah, kissakin märisee tuossa, vaikka on saanut kaikki aamuherkut ja päiväruokansa. Minä ilmeisesti käyttäydyn tänä aamuna sen verran poikkeavasti, että se häiritsee hänen päiväjärjestystään. Antaa häiritä vaan! Kohta alan valmistautua roudausretkelle eli teen supistetun kauppalistan ja luen tuon toisen kirjan loppuun. Menen yksin, en pyytele Kummisetää mukaa. Eiliseen perustuen hän on jo klo 10 joko hirveässä krapulassa tai kunnon humalassa. Helpompi toimia yksin, vaikka sitten kipeää tekisikin! Kävin kuitenkin eilen Herkkusissa ja ostin tattaria, leipää, jugurttia ja adjikaa sekä rahkaa ,D Melkein jo niillä pärjäisi pari päivää. En minä paljoa tarvitse, mutta kissanmuonat on pakko hakea. Samoin jotakin itsellekin, tuota vihannespuolta enempi tarkoitan. Ikävä kyllä, Varaston aivan lähietäisyydellä ei ole normikauppaa. Liiteri on, mutta vähän turhan kaukana, en minä jaksa kävellä sinne ja takaisin... tai jaksaisin kyllä, mutta koipiset ottaisivat sen kyllä pahakseen seuraavana päivänä.

Täällä ei siis ole tapahtumassa mitään erikoista. Yksi paketti odottaa noutajaansa postissa, kun Belgarion joskus selviää taas tänne päin *virn*. Ai niin, sille yhdelle kiitokset – sain tuotteen: erinomaiset, koko just eikä melkein jne. Hianot, viahkot ja ziitosta vaan edelleen! Juu, salamyhkäistä, mutta rapoa tulee, kunhan jaksatte odotella vielä vaikka vähän yli viikon verran.

-----------------------------------

254944.jpg

Purrrrrrrrviska, kaiffat! Hei, toi mami on taas tosi outo. Siis se goisii ja goisii. Sitt se on hereill ja antelee mulle ruakii, mutt taas goisii ja goisii. Ei herää kokonaa olleskaa. Nyt mäki lopeti märinä, ku se kerta alko nakuttaa. Yleensä toi nakuttamine tiätää sitä, ett se on jo kunnoll hereill. Ei se ihan varmaa oo, mutt melkosen kuiteski. Mä oon saanu juu heekut ja muanat. Ootan, jos vaiks leikittäis, ennenku se lähtee kaupoill. Lupas se tuada mulleki jotakii, tiätty, omall kissill <3 Parempi onkii, muute mä tuun pahall pääll eikä se oo kivaa. Hmph, se löysi yhe mun uude mesta, miss mä oon ottanu iltasuulist! Se kävi eile partsill ja ihmetteli, kui sen tuija kasvaa jotenki toispualesest, ett pitääks se kääntää. Mä yriti vaa kattella muuall ja oli iha hiljaa. No sitt se meni duunaa jotai muut. Mä nimittäi oo ottanu ilta-aurinkoo siin tuijan alla, ku se on oikeestaa ainut mesta, minne toi suulis ylettää enää sillee myähää niinku. No – se oliki hiffannu jotai ja jääny kytiksee. Sitt se otti foton todisteeks ja kaikkee. Mä luulin, ett se rupeis vaiks riahuu tai jotai. Eikä mitää, se otti sen ihan kuulist, senku makaan vaa =O Tosi outoo, välill se ottaa pulttei paaaljo piänemmist asioist, niinku ykät tai merkkaukset tai semmoset... Hölmö mami mulla, mutt kai te sen jo tiijätteki. Täss on nimittäi se todiste, mist se mut löysi. No nih, mami, tekeen kauppalistaa ja muista meekata mun heekut kaa. Joo, se lupas >o<

1844615.jpg

Kliffaa löördaagii hei kaikill – tänää on heekkupäivä, eiks? Huamisee!

-----------------------------------

Joka päivä näyttää olevan Vincentillä herkkupäivä....

Päivän slogan: On selvittävä yksin, jos on selvittävä yksin!

Päivän biisi: Please Kill Me

Luettua: Everett True – Hey ho let’s go – Ramonesin tarina. Pakkohan tämä oli lainata ja lukaista, ihan vaan muistin virkistykseksi, vaikken mikään fani olekaan. Siis tämä on Ramonesien tarina alusta loppuun, kaikki kerrottuna... tai ainakin melkein. Suosittelen Ramonesista pitäville, musiikkifaneille ja muillekin, joita asia kiinnostaa. Hyvin koottu historiikki, selkeää luettavaa. Aivan lukukelpoista tavaraa siis! Ja sitten aloitin Lehane-session.... eli kaikki kirjailijan opukset luentaan uudelleen. Dennis Lehane - Menneisyyden ote. Vanhat kaverukset tapaavat uudelleen erään tyttären murhan yhteydessä. Kuka onkaan syyllinen ja mihin? Taakse jätetty löytyy ehkä edestä, mitä on viattomuus? Lehane kuvaa hyvin ihmisten välisiä suhteita, syitä ja seurauksia ja jättää asioita sopivan avoimeksi. Minä pidän, suosittelen muillekin...

                                          265380.jpg

                                                   LAISKAA LAUVANTAITA!