No niin, se on sitten tänään, se Tenttipäivä. Minä hepuloin ja panikeeraan täysillä. En minä osaa mitään, mutta käyn katsomassa. Pääseehän sieltä pois ja uusinta on joulukuussa. Ketuttaa kuitenkin, kaikki jää aina viime tippaan. En minä osaa mitään, minä en pysty mihinkään eikä tilannetta voi enää korjata. Minä olen huono ja paha ihminen! Jospa kuitenkin joku ystävällinen sielu muistaisi minua tänään klo 15.00 - 19.00 välisenä aikana ja miettisi hetken tätä kapista koiraa tenttiluokassa väkertämässä omiaan... paha, kun aihe on sellainen, ettei pelkkä säveltäminen riitä. Sehän kyllä onnistuisi *virn*!

Kummisetä kävi eilen vain hetken opeamassa ja lähti kotiinsa. Väitti, että minä osaan jo sen ohjelman. Samoin väitti meidän atk-kouluttajamme. En minä silti osaa - sekin vielä. Että nyppii, sanoi mummo päivänkakkaralle! Minä vain väkerrän sitäkin mutu-tuntumalla, joskus toimii ja joskus taas ei. Minä en ala mitään, en edes sitä.

Eilen hepuloin myös työssä. Sain käytännön raivarit. Sijaiset kyselivät mitä pitäisi tehdä. Ilmoitin, että olen edelleen määräaikainen tyhmä sijainen eikä minun tarvitse tietää mitään, minä teen vain töitä täällä. Juu, oli rumasti sanottu. Varsinkin kun toinen oli esinaisen tytär ja toinen Kermaperse. Mutta tosi on, en minä aio ottaa mistään enää vastuuta, jos ei työsopparia ala näkyä. Ei siis ole tullut vieläkään! Siitä vihduuntuneena soitin kahteen työpaikkaan, joihin minua pyydettiin lähettämään hakemus. Tein sen välittömästi, vaikka töitä on niin ettei kissaa ehdi sanoa, täytyy sanoa se pitkähäntäinen viiksekäs ja karvainen otus, josta mamiska huolehtii. Lisäksi printtailin mollista kaikki mahdolliset ja mahdottomat työpaikat ja vaihtoehdot, jotka käyn huomenna läpi - soitan ja tehtailen hakemukset. Jotakin on tehtävä ja pian! Tilanteet kiristyvät, työkaveri T. oli myös aavistuksen käärmeissään samoista asioista. Täällä kun työnjako on kovin erilainen ja jotkut tekevät työtä tosissaan, jotkut eivät. En kehu itseäni kovin, mutta minä todella olen hyvä tässä, nopea ja aikaansaava, fiksu ja melkein täydellinen, perle! Eivät tiedä, minkä menettävät...

No, nukuttua tuli kuitenkin oikein kunnolla, melkein 6 h! Heräsin särkyyn, kamalaan koipijuilimiseen, argh. Kissikin vielä nukkui... Pakko oli nousta ja keitellä kaffet ja riipiä kipumömelöt. Hitsi, ilmiömäinen kipusärky pitkästä aikaa.

Jotakin hyvääkin ilmeni, eräs lehti maksaa lopultakin ne juttuni, vasta yksi on julkaistu näköjään. Kaksi on jömmassa. Maksavat kuitenkin kaikista kolmesta, jotka pyysivätkin. Jeps. Lisää rahaa on kiva saada, veronpalautuksetkin tulevat kohta. Mihin minä sen rahan saan kulumaan =O

------------------------------------------

254944.jpg

Purrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! No nih, mä oon aina sanonu, ett orjat on omituisii. Niinku nyt sitt taas! Ensi ei monee yähö nukuta ja sitt hornotetaa ihan äldesti. Eile ees ehtiny mulle lukee, nakutti vaa tota konetta ja huakaili syvää. Nakutti lisää ja katteli jotai uutimii ja taas nakutti ja huakaili. Tiätteks, ei ees ehtiny lukee mulle *kissamöks*! No, lupas se tänää sitt lukee vähä enempi sitä Mun Kirjaa ja sitt se sano, ett ku se tulee vast illall, ni me voitais avata donaripuukki, mmmm. Jos mä saisi ihan vähä siitäki? Mä nimittäi oon jo mun miälest ihan kondikses. Nii sano mamiki, ku mä sillee omelasti kävi haukkaa siit isost Jukast biittei. Se ensi huamannu mitää, mutt sitt mä aloin vähä ykättää. Joo, sitt riapotettii kilttii kissii taas kylppärii oksulle. Ihan vaa, ett mä halusi mun mahan putsattuu. Ja ette muute usko, ett Jukka maistuu hyväll. Tiäsitteks tei, ett ihmisetki syä sitä, oikeesti siis?! Ei kai tääll meill, mutt jossai, mamiska oli lukenu... Muute taaskaa ollu mitää heekkuu sen jälkee, ku poika kävi, tai melkee mitää. Vähä broiskuu vaa. Ei muuta. Tänää niinku ois kiva saada ees vähä jotai kivaa. Partsilki on niin galsa, ett siäll ei paljo viitti ku poiketa vaa. Mä mialuummi oonki taas sänkyss ja aika useen illall bases, ainaski jos mami duunaa jotai tyhmää. Jos se duunaa safkaa, mun kyll tarvii tulla vahtii, nih!

1061074.jpg

HEI, huamaatteks tei, mä ja mun punane mylpyrä - toss se nyt sitt kerranki näkyy. Mä en vaan diggaa, ett mamiska kuvattaa mua.... Huamisee!

---------------------------------------

Kas, tänään olen ensimmäisenä työssä. Odotan, että Joku Muu laittaa kaffetta, se ei ole määräaikaisen sijaisen tehtävä...

Päivän slogan: Turha kellua tyhjyydessä, kun voi kiinnittää itsensä kariin!

Päivän biisi: Happiness Is A Warm Gun  =b

Luettua: Terri Apter - Sisarsolmu, helppolukuinen kirja, jossa tutkitaan sisarten välisiä suhteita ja niiden merkityksiä. Paljon käytännön tilanteita ja kerrontaa. Mielenkiintoista lukea, minusta, koska minulla ei ole sisaruksia *ehhh*. Tosin olisi aina halunnut isoveljen, mutta jostakin syystä sitä ei suostuttu toimittamaan! Eli Welhotar piti hyvänä selvityksenä asiasta, josta ei mitään tiennyt - suosittelen asiasta kiinnostuneille. Suotavaa luettavaa, jos olet vaikkapa erittäin huonoissa väleissä sisaresi kanssa, tästä voisi jopa olla apua... ,D

                              265380.jpg

                       TORNADOMAISTA TORSTAITA!

PS: Tämä täällä tarvitsisi sitten juuri tänään kaiken mahdollisen saatavissa olen tsemppauksen klo 15.00 - 19.00, ziitosta!